Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Philadelphia ja Vancouver venyttivät ratkaisuja – Leo Komarovin tilastot pakkasen puolelle

Philadelphia ja Vancouver siirsivät ratkaisuja NHL:n pudotuspeleissä.

Scott Laughton juhlii kuvassa
Scott Laughton tuuletti jatkoerämaaliaan. Kuva: Getty Images
STT Urheilu,
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampa Bay Lightning joutuu yhä odottamaan vastustajaa NHL-jääkiekon itälohkon finaalisarjaan, kun Philadelphia Flyers upotti New York Islandersin 4–3 jatkoerään venyneessä ottelussa. Scott Laughton ratkaisi taiston Flyersille, kun ensimmäistä jatkorää oli pelattu 12 minuuttia.

– Maali oli yksi urani tärkeimmistä. Hieno tunne, mutta olemme yhä ottelusarjassa häviöllä. Töitä on yhä edessä, Laughton kommentoi NHL:n nettisivuilla.

NY Islanders johtaa toisen kierroksen ottelusarjaa nyt voitoin 3–2. Jatkoon pääsee neljällä voitolla.

Flyersin päävalmentaja Alain Vigneault oli kaivannut tähtipelaajiltaan vastuunkantoa, ja etenkin kapteeni Claude Giroux vastasi huutoon. Hän katkaisi 14 ottelun maalittoman putkensa ja avasi tämän kauden pudotuspelien avausosumallaan joukkueensa maalitilin tasoittamalla ottelun avauserässä 1–1:een.

Philadelphia menetti kolmannessa erässä kahden maalin johtoasemansa (3–1), kun Brock Nelson ja Derick Brassard nostivat osumillaan Islandersin rinnalle. Ilta päättyi kuitenkin Flyers-juhliin jatkoerässä.

Islandersin suomalaishyökkääjä Leo Komarov pelasi kamppailussa kymmenen minuuttia. Komarovin tilastot painuivat pakkasen puolelle, lukemaksi merkittiin -2.

Vancouver venyi pakkovoittoon

Vancouver Canucks taisteli 2–1-vierasvoittoon Vegas Golden Knightista. Vegas on yhä voiton päässä (voitot 3–2) länsilohkon finaalipaikasta, jossa vastaan tulee joko Mikko Rantasen tähdittämä Colorado Avalanche tai puolustaja Miro Heiskasen tehojen siivittämä Dallas Stars.

Vancouverista osuivat Brock Boeser ja Elias Pettersson, joka teki Canucksin 2–1-voittomaalin kamppailun kolmannessa erässä. Shea Theodore vastasi Vegasin ainoasta osumasta.

Canucksin maalivahti Thatcher Demko venyi 42 torjuntaan uransa ensimmäisessä NHL:n pudotuspeliottelussa.

Päivitetty kello 7.25: Vancouverin voitto täydennetty uutiseen.

Lue myös:

NHL-tähti Sidney Crosby kävi ranneleikkauksessa

Ymmärretäänkö Miro Heiskasen todellista suuruutta hurjassa tehopisteiden putkessa? – "Jengi tuijottaa niin paljon pistepörssiä"

Suosittelemme sinulle