Tänään keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa alkoi Espoon huumejutun oikeudenkäynti. Viime joulukuussa viisi naamioitunutta miestä hyökkäsi Karapellontiellä sijaitsevaan Algol-yhtiön kiinteistöön. Hyökkäyksen syyksi paljastui rahtikontti, johon oli piilotettu 176,1 kiloa kokaiinia.
Poliisin esitutkintamateriaalin perusteella kontti lähti liikkeelle Brasiliasta 14.11.2019 ja siinä oli laillista tuontitavaraa: teräksistä puhallusraetta ja teräshiekkaa Beijer Oy:lle.
Kontti purettiin laivasta Hollannissa Rotterdamissa 6.12.2019. Huumeliigan oli tarkoitus poistaa konttiin kätketty kokaiinierä täällä.
Tämä kuitenkin epäonnistui, joten huumelasti päätyi Suomeen. Poliisin esitutkinnan mukaan Rotterdamin satamassa havaittiin ensin aamuyöllä kaksi tunkeutujaa, ja aamupäivällä Hollannin viranomaiset ottivat kiinni sataman läheltä neljä henkilöä; heistä yksi oli myöhemmin Suomeen tullut.
Rahtikonttia seurattiin hollantilaisesta ip-osoitteesta IPhonella.
Suomessa Algol-yhtiön varastolla sinetöidyn kontin avannut suomalaismies kertoi kuitenkin myöhemmin poliisikuulusteluissa, että hänen yllätyksekseen useita kymmeniä teräshiekkaa sisältäneitä säkkejä oli purettu ja teräshiekkaa oli kontin lattialla.
Suomessa hankittiin kuula-ase ja lämpimiä vaatteita
Kontin perään lähti poliisin esitutkinnan mukaan hollantilainen sekä tanskalainen rikollisryhmä. Nyt syytteessä olevista epäillyistä kolme on Tanskan kansalaisia, yksi Ruotsin kansalainen ja yksi Somalian kansalainen, jota kuitenkin kuulusteltiin tanskaksi
Epäillyt matkustivat Suomeen jo päiviä ennen iskua Espoon Karamalmille. He saapuivat Suomeen laivalla Tukholmasta Turkuun ja Helsinkiin sekä lentäen. Laivamatkan aikana yksi epäilty osti kestokasseja; kasseja ostettiin lisää myös Vantaan Ikeasta.
Myöhemmin Suomessa epäillyt ostivat kauppakeskus Jumbosta lämpimiä vaatteita kontin tarkkailua varten. Poliisin esitutkintamateriaalissa on runsaasti kuvia epäiltyjen liikkeistä ja lämpimien vaatteiden ostokin tallentui liikkeen valvontakameraan.
Törkeässä ryöstössä käytetyn kuulapistoolin yksi epäilty hankki ProAirsoft-myymälästä Helsingin keskustasta muutama päivä aikaisemmin. Kauppakeskus Itiksestä puolestaan hankittiin navigaattori.
Suomessa epäillyt asuivat muun muassa hotelli Arkadiassa. Esitutkintamateriaalista selviää myös, että yksi epäillyistä tapasi myös Suomessa asuvia sukulaisiaan ennen törkeää ryöstöä.
Matkapuhelimista löytyi paljon tietoja
Epäillyt tarkkailivat Algolin varastoaluetta etukäteen monta päivää. Esitutkinnan mukaan epäiltyjen matkapuhelinliittymät tallentuivat lähellä oleviin tukiasemiin. Poliisikuulusteluissa yksi epäilty kertoi, että he livahtivat portin alta etukäteen tutkimaan Algol-yhtiön varastoaluetta.
Poliisin esitutkinnan mukaan Wickr -pikaviestisovelluksessa käytiin englanninkielistä viestien vaihtoa ja yhdelle epäilylle luvattiin onnistuneen tehtävän suorittamisesta kilo kokaiinia myytäväksi. Epäilty kiisti tämän kuulusteluissa ja sanoi, että kyse on khatista.
Myös khat on luokiteltu Suomessa huumausaineeksi, mutta se ei täytä erittäin vaarallisen huumausaineen kriteerejä
Yhden epäillyn matkapuhelimen internetin selaushistoriasta löytyi hakuja muun muassa enimmäisrangaistusajoista ja huumausainerikostuomioista Suomessa.
Poliisin esitutkinnan mukaan epäillyt tiesivät kontin värin, numeron ja kaksi mahdollista toimitusosoitetta Beijer Oy:n tiloihin: Espoon lisäksi Vantaan Elannontie.
Miehet tunkeutuivat naamioituneina Espoon Karapellossa Algol Oy:n rahdin purkualueelle 15.12.2019 saman portin alta, mistä aikaisemmin oli käyty tutkimassa aluetta.
Esitutkinnan perusteella vaikuttaa siltä, että kontin saapuminen tuli lopulta epäillyille yllätyksenä:
"Teollisuusalueella oli paljon työntekijöitä, joten tarvitsemme lisää tekijöitä ryöstöön. X kysyi, voisinko olla kiltti ja tulla heidän mukaansa alueelle. X lupasi, että saan 5000 euroa lisää, jos suostun tulemaan mukaan. X sanoi, että minun täytyy ainoastaan komentaa yhtä työntekijää menemään maahan ja pysymään paikoillaan. Suostuin X:n ehdotukseen ja lähdin mukaan. Minulla oli musta t-paita jonka vedin kasvojeni eteen suojaksi." (suora lainaus esitutkintamateriaalista, nimi korvattu X-kirjaimella)
Epäillyt pahoinpitelivät rajusti yhtä työntekijää kuula-aseella ohimoon sekä potkimalla, toinen käskytettiin maahan aseella uhaten.
Yksi epäilty kertoi poliisikuulustelussa pelänneensä ja kysyneensä maahan käskemältään suomalaistyöntekijältä englanniksi, onko tällä perhettä. Epäilty kertoi myös, että hän kertoi maahan käskytetylle, ettei sormi ole liipaisimella. Suomalaismies taas kertoi kuulusteluissa, että hänen käskettiin olla tekemättä mitään typerää, jos hän haluaa vielä nähdä lapsensa.
Maahan käskytetty suomalaismies kertoi kuulusteluissa, että hänen mielestään tekijät tiesivät, mitä olivat etsimässä ja toimivat määrätietoisesti yhden miehen komennosta. Suomalaismies oli ensimmäistä päivää töissä Algol-yrityksessä varastomiehenä.
Tekijöillä oli myös nippusiteitä ja veitsi. Vaatteita epäillyt riisuivat juostessaan pois paikalta.
Toisessa epäiltyjen käytössä olleessa autossa oli väärät rekisterikilvet, jotka hävitettiin. Tämän jälkeen epäillyt ajoivat kauppakeskus Kaareen ostamaan uusia vaatteita.
Sen jälkeen miehet heittivät ryöstössä käytettyjä tavaroita, muun muassa voimapihdit ja jeesusteippiä, mereen Espoon Otsolahden venesatamassa. Jotain piilotettiin myös talvisäilössä olleeseen, ryöstöön liittymättömän henkilön veneeseen.
Myöhemmin Suomenlahden merivartioston sukeltajat löysivät merestä muun muassa kuitin Juutinrauman sillalta, joka oli tulostettu 9.12.2019. Yksi epäillyn matka Suomeen kulki tätä kautta.
Tutkinnassa myös "Hollannin liiga"
Poliisin esitutkinnan mukaan juttuun liittyy myös paljon muita henkilöitä, esimerkiksi poliisin nimeämä "Hollannin liiga", josta viisi henkilöä saapui Suomeen ennen ryöstöä ja poistui maasta ryöstöä seuraavana aamuna lentäen Amsterdamiin.
Esitutkintamateriaalista osan nimet on peitetty ja osa materiaalista on leimattu salassa pidettäväksi.
Hotellin turvakamerakuvassa yhdellä "Hollannin liigan" epäilyllä oli samanlainen kassi kuin Suomeen saapunut epäilty osti Ruotsin-laivalta. Poliisi löysi samankaltaisen kassin myös Algol Oy:n lastauslaiturilta.
Poliisi takavarikoi 176 kiloa kokaiinia
Poliisi takavarikoi varastohallin lattialta kuormalavoilla olleiden teräshiekkasäkkien seasta yhteensä 176 kappaletta noin kilon painoisia huumepaketteja.
Samana iltana poliisi otti kiinni Helsingin Eteläsatamasta nyt käräjäoikeudessa syytetyt miehet. Kolme miestä liikkui Tanskan rekisterissä olleella Ford Focuksella. Toisesta, myös Tanskan rekisterissä olleesta Volkswagen Passatista napattiin kaksi miestä. He ovat nyt siis syytettyinä 176,1 kilon kokaiinierän salakuljetuksesta.
Kiinniotettujen vaatteiden imurointinäytteistä poliisi taltioi pieniä metallipalasia, joita oli myös kontin sisällä.
Espoon Karamalmin kokaiinijutun esitutkintamateriaalia on yli 600 sivua, mikä osaltaan kertoo kansainvälisen tutkinnan laajuudesta.
Tarkennus 2.9.2020 kello 16.20: Poliisi puhuu esitutkintamateriaalissa hollantilaisesta ja tanskalaisesta rikollisryhmästä. Lisätty tieto, että nyt syytteessä olevista epäillyistä kolme on Tanskan kansalaisia, yksi Ruotsin kansalainen ja yksi Somalian kansalainen, jota kuitenkin kuulusteltiin tanskaksi.
Lue lisää: