Viron taideakatemian eli EKAn järjestämä ERKI moeshow esittelee virolaisen vaatesuunnittelun tuoreimpia suuntauksia vuosittain. Tänä vuonna tapahtumaan oli satsattu erityisen paljon: perinteisestä catwalkista oli luovuttu kokonaan, ja kokonaisuus muistutti pikemminkin kokeellista taideperformanssia.
Virolaisen muodin uusiin nouseviin nimiin kuuluva Karl-Christoph Rebane esimerkiksi luki otteita uudesta TE-MA-runokirjastaan, samalla kun mielikuvituksellisiin asuihin pukeutunut mallikavalkadi vääntelehti ja toikkaroi muotisuunnittelijan ympärillä.
Tuoreessa The Significant Other -mallistossaan Rebane tarkastelee maskuliinisuuden ja feminiinisyyden äärimmäisiä muotoja, ja pyrkii samalla luomaan sukupuolettomia vaatteita.
Erityisen kiinnostavaa uudessa mallistossa ovat materiaalivalinnat. Jokin aika sitten Rebane käppäili maaseudulla pellon laidalla ja huomasi maassa jotakin outoa. Kyseessä oli suomuisa ja hauras käärmeennahka, jonka matelija oli juuri luonut ja heittänyt pois kuin vanhan takin.
– Sain saman tien inspiraation ja ryhdyin etsimään matelijoihin keskittyviä facebook-ryhmiä. Ihmiset lähettivät minulle lemmikeistään irronneita vanhoja nahkoja, joita aloin testata ja prosessoida. Tavallisesti tällainen materiaali hajoaa melkeinpä kosketuksesta, mutta keksin tavan tehdä siitä kestävän.
Rebane itse kutsuu materiaalia julmuudesta vapaaksi käärmeennahaksi, jonka tekoprosessi on salaisuus. "Käytetty" käärmeennahka valaisee muutoinkin Rebanen muotifilosofiaa: suunnittelija panostaa hyödyttömään, pois heitettyyn materiaaliin, jonka voi ottaa uusiokäyttöön.
Rojusta syntyy jotain kaunista
Uudesta mallistosta löytyy muun muassa mekko, jonka idea perustuu rannalta kerättyihin, hiekan hiomiin ja kankaaseen kirjailtuihin lasinpalasiin. Rebane on myös valmistanut keinonahkaa parturiliikkeistä jätelaariin heitettyjen mallinukkien muoviosista.
– Pidän haasteista, ja pyrin ympäristöystävälliseen lopputulokseen jo senkin takia, että teen tällä hetkellä taidevaatteita, joita pidetään yllä muutaman kerran. Haluan tehdä roskiin menevästä materiaalista jotain kaunista.
Rebane on puhunut kovaan ääneen halustaan erottua "harmaasta massasta kävelevää lihaa", ja esimerkiksi vuoden 2019 Am I a Joke to you? -mallisto leikitteli fallossymboliikkaa tihkuvilla vöillä ja kaulureilla, dadaistisiin mittoihin kasvatetuilla hehtaarihartioilla ja räikeillä väreillä. Inspiraatio oli lähtenyt liikkeelle armeijasta ja virolaisen miehen mallista, joka Rebanen mukaan on edelleen kovin kapoinen.
– Virolaisen muodin haasteisiin kuuluu se, että on vaikea löytää ihmisiä, jotka pukevat päälleen muutakin kuin jonkin trendikkään t-paidan. Myös verkostojen luominen on vaikeaa, koska virolaiset ovat hieman sisäänpäin kääntynyttä kansaa. Toisaalta taas muodin tiimoilta täällä saa tehdä ihan mitä vain haluaa.
**
**
Kun villa ryhtyy pitämään vettä
Muotisuunnittelija Mariliis Niine on samaa mieltä: luovuutta Virosta kylläkin löytyy, mutta muotimarkkinat ovat pienet.
– Tämän takia muotisuunnittelijan pitää miettiä tarkasti se, mitä kategoriaa haluaa edustaa ja ketkä ovat asiakkaita. Virosta löytyy tällä hetkellä paljon potentiaalia ja erilaisia tyylejä. Meillä on suunnittelijoita, jotka tekevät hyvin minimalistisia juttuja ja toisaalta taas suunnittelijoita, jotka luovat isoa ja näyttävää muotia.
Niinen uusi Õile-mallisto kuuluu jälkimmäiseen. Se tarjoaa herkullisia värejä ja paksua, pöyheää villaa. Nimi viittaa muotisuunnittelijan isoäitiin, joka työskenteli 1950-luvulla kuuluisan Sindi-villatehtaan johtajana.
Niine on vienyt lammaslähtöisen materiaalin uusiin ulottuvuuksiin kehittämällä siitä vedenpitävää. Esimerkiksi ERKI moeshowssa mallit kirmailivat keinotekoisen vesiputouksen alitse, mutta vaatteet eivät olleet tästä moksiskaan.
Karl-Christoph Rebanen tapaan Niine ei halua paljastaa, millaisia oivalluksia tai teknologista vääntöä keksinnön takana piilee. Yksi avainsanoista on kuitenkin ympäristöystävällisyys.
– Kehitin oman tekniikkani, koska huomasin, että monesti isot yritykset käyttävät tällaisissa yhteyksissä runsaasti kemikaaleja. Lisäksi vaatteeni on tehty ylijäämävillasta, jota pelkästään Virossa syntyy vuositasolla sata tuhatta tonnia. Haluan antaa ylijäämätuotteelle uuden elämän.
Õile-mallisto on suunniteltu naisille, mutta Niinen tarkoituksena on laajentaa villavaa tuoteperhettä myös miehille ja unisexin suuntaan.
– Pidän väreistä, mikä näkyy etenkin show-mallistoissani. Suunnittelen myöhemmin arkivaatteita, joissa on vähemmän värejä, mutta enemmän struktuuria ja tekstuuria.
Näyttävien miestenpukujen jäljillä
ERKI Moeshown pääpalkinnon sai tänä vuonna tekstiilitaiteilija ja muotisuunnittelija Annika Kiidron-Roomets, joka malliston ytimessä ovat vanhat ristipisto- ja kanavatyöt. Niistä Kiidron-Roomets on luonut näyttäviä miestenpukuja, joissa yllättävä visuaalinen materiaali yhdistyy graafiseen ilmaisuun ja käsityöhön.
– Tulen perheestä, jossa perinteinen käsityötaito on aina ollut arvossaan. Muistan itsekin oikein hyvin, kuinka kauan yksittäisen kanavatyön tekeminen kesti. Kun näen tällaisen teoksen heitteillä ja hylättynä, se melkeinpä särkee sydämeni. Ajattelen heti, että minun pitää tehdä asialle jotakin ja pelastaa se.
Kiidron-Roomets onkin viimeisten parin vuoden aikana haalinut itselleen kirpputoreilta ja muista vastaavista paikoista kanavatyökokoelman, joka on paisunut yli kolmeensataan kappaleeseen. Hän on myös korjannut, muokannut ja neulonut niitä alkuperäiseen loistoonsa sekä tehnyt kokonaan uusia kanavatöitä pukuja varten. Suuritöisimmän puvun valmistamiseen kului aikaa yksitoista kuukautta.
– Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen virolaiset ovat halunneet linkittyä yhä enemmän läntiseen Eurooppaan, eikä tällaisista vanhoista, perinteisistä jutuista ole oikein pidetty – ne on heitetty surutta menemään. Tuntuu kuitenkin siltä, että koronapandemia on saanut ihmiset ajattelemaan toisella tavalla, ja monelle on nyt tärkeää tehdä jotakin omilla käsillään.
Kiidron-Roometsin Give Me My Fairytale -kokoelmaa leimaa erikoisen materiaalivalinnan lisäksi yltäkylläinen värikkyys.
– Vaateliikkeet ovat täynnä tätä jokapäiväistä mustaa ja harmaata, joten halusin tehdä jotakin erilaista. Kuten öljyvärimaalauksista löytyy kanavatöistäkin aivan mahtavaa visuaalisuutta. En myöskään juokse trendien perässä: olen halunnut nostaa perinteisen käsityötavan uuteen arvostukseen ja antaa sille pidemmän elinkaaren kuin alunperin oli ehkä ajateltu.