Taidemaalari Anna Tuori nosti tuoreessa Ylen haastattelussa esiin jotain, joka tuntuu porisseen pinnan alla pitkään. Tuori puhui kulttuurivieras-jutussa muun muassa taiteen tekopyhyydestä, poliittisesta korrektiudesta ja oikeamielisyydestä.
Hän viittasi uutisista tuttuihin, helposti tunnistettaviin aiheisiin, sellaisiin kuin ilmastonmuutos ja rasismi, jotka ovat taiteessa nyt suosittuja aiheita.
– Jos taiteesta tulee vain väline ilmaista asiaa, jonka voisi yhtä hyvin kirjoittaa banderolliin, taide banalisoituu, arkistuu ja latistuu, Tuori sanoi.
Tuori oli jo aiemmin arvostellut samasta asiasta muun muassa kollegoitaan Riiko Sakkista ja Jani Leinosta. Kaikki kolme kuuluvat Suomen eturivin nykytaiteilijoihin.
Voit lukea jutun täältä:
Riiko Sakkinen vastaa kritiikkiin
Nyt kuvataiteilija Riiko Sakkinen lataa takaisin:
– Minulle taiteen tehtävä on täysin päinvastainen, kuin mitä Anna kokee. Taiteen pitää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Minun näkökulmastani Anna tekee yliesteettistä taidetta, jolla vain koristellaan porvarien salonkeja.
Sakkinen antaa haastattelua kotoaan Espanjasta ja vaikuttaa ärtyneeltä.
Hän kokee harjoittavansa eri ammattia kuin Tuori, eikä pidä siitä, että heitä vertaillaan.
Sakkinen sanoo, ettei löydä Tuorin maalauksista sisältöä.
– Ne ovat vastuuttomia. On mahdollisuus puhua, mutta ei puhuta. Se on vähän kuin popmusiikki, että lauletaan vain rakkaudesta, eikä tehdä protestilauluja.
Sakkinen tunnetaan yhteiskuntakriittisistä teoksista, joissa hän käyttää kapitalismin kuvastoa sitä itseään vastaan. Hän on myös tempaissut liimailemalla presidentinkuvia (siirryt toiseen palveluun) kahvipaketteihin.
Sakkinen ei ole poliittisesti korrekti. Omien sanojensa mukaan hän on toisinajattelija, joka kannattaa asioita, joita kukaan muu ei kannata.
– En kannata demokratiaa, en markkinataloutta, en jaa länsimaisten ihmisten arvoja millään tavalla. Olen kaikesta eri mieltä. Kannatan intellektuellien diktatuuria ja vastustan yksityisomaisuutta.
Eri mieltä omien teostensa kanssa
Sakkinen ei ymmärrä, miksi pitäisi vetää rajaa taiteen ja politiikan tekemisen välille. Yhteiskunnallisen romaanin kirjoittaminen on Sakkiselle politiikkaa, mutta se on samalla myös kirjallisuutta. Taiteen tulee olla poliittista, mutta sen ei pidä olla propagandaa.
– Propagandan idea on, että viestin vastaanottaja yritetään saada ajattelemaan samalla lailla kuin viestin lähettäjä. Minä olen usein eri mieltä jopa omien teosteni kanssa.
Anna Tuorin haastattelua on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja sitä on kommentoitu.Viimeksi asiasta keskusteltiin keskiviikkoaamuna Ylen Jälkinäytös-ohjelmassa.
Se, mikä Sakkista keskustelussa eniten häiritsee, on tämä:
– Moni on nyt juhlinut, että vihdoin joku sanoo, että taiteen ei pidä olla poliittista, että sen pitää olla vain nautintoa. Ajatellaan, että taiteen kuuluu olla autonomista ja irrallaan ympäröivästä maailmasta. Sellaiseen pyrittiin joskus sata vuotta sitten.
Professori puolustaa Tuoria
Mitä Tuorin puheenvuorosta pitäisi ajatella? Turun yliopiston taidehistorian professori Katve-Kaisa Kontturi näkee keskustelunavauksen näin:
– Tuori ei mielestäni kritisoi poliittista taidetta sinänsä, vaan tietynlaista poliittista taidetta. Jos keskitytään vain siihen, mikä taiteen aihe on, ei kiinnitetä huomiota siihen, miten teos on tehty. Taiteen poliittisuus on myös tavoissa, joilla taidetta tehdään.
Kontturin mielestä poliittiset aiheet voivat latistaa taidetta, jos aiheita lähestytään niin, että niiden problematiikka otetaan annettuna, tai niihin liittyvä kuvasto vain tuotetaan teoksessa uudelleen.
Taide pystyy siihen, mihin uutiset eivät
Poliittista taidetta pitää hänen mielestään olla, mutta sen pitää antaa jotain uutta ajateltavaa.
– Totta kai ilmastonmuutosta tulee käsitellä, mutta se pitää tehdä omalla erityisellä, taiteelle ominaisella tavalla. Taide voi koskettaa, vaikuttaa ja tuoda lähelle aivan eri tavalla kuin uutiset.
Kontturin mielestä Tuori ei puolustanut vanhaa modernistista taidekäsitystä.
– Tässä ei nyt ajatella, että taide on erillään yhteiskunnasta, vaan ajatellaan taiteen autonomia uudella tavalla. Taiteilijan tehtävä ei ole vain lanseerata tai osallistua jo olemassa oleviin poliittisiin keskusteluihin, vaan tuoda jotain uutta esille. En usko, että Tuorikaan haluaa tehdä taidetta, joka ei vaikuta tai kosketa ihmisiä.
Jani Leinonen yhdessä asiassa samaa mieltä
Anna Tuorin haastattelussa nostettiin esiin myös Jani Leinonen, joka on “mestauttanut” hampurilaisketju McDonaldsin maskotin ja tuonut romanikerjäläisiä osaksi Kiasman näyttelyään.
Leinonen sanoo olevansa yhdessä asiassa samaa mieltä kuin Tuori: valkoiset poliittiset taiteilijat tekevät pahoja mokia estetisoidessaan toisten kärsimystä ja käyttäessään sitä omien teostensa materiaalina. Hän kokee itsekin syyllistyneensä sellaiseen.
– Romaninaisten tuominen Kiasmaan oli minulta rasistinen teko, enkä ikinä tekisi sitä uudestaan. Onneksi ihminen voi oppia tyhmyyksistään.
“Kuulostaa äärioikeistolaiselta”
Muihin Tuorin ajatuksiin Leinonen suhtautuu kriittisemmin. Erityisesti Leinosta hämmentää, että Tuori puhuu poliittisesta korrektiudesta ja identiteettipolitiikasta. Leinosen mukaan poliittinen korrektius on amerikkalaisen oikeiston lanseeraama termi, jonka tarkoitus on viedä huomio pois itse asiasta silloin, kun joku yrittää puhua rasismista, homofobiasta tai syrjinnästä.
– Ne, joilla on valtaa, ovat tottuneet siihen, että he voivat laukoa mitä tahansa. Sitten he loukkaantuvat, että “mitään ei voi sanoa ja että teillä ei ole huumorintajua”.
Toinen Leinosta häirinnyt termi oli identiteettipolitiikka. Tuori kritisoi sitä, että taiteilijat ja taideyleisö jakavat samat huolenaiheet ja yhteisen vihollisen ja vahvistavat tunnetta samaan ryhmään kuulumisesta.
Leinoselle identiteettipolitiikka tarkoittaa sitä, että taistellaan huonommassa asemassa olevien tai syrjittyjen puolesta.
– On yllättävää kuulla Anna Tuorilta läppää, joka kuulostaa aika perussuomalaiselta ja äärioikeistolaiselta, Leinonen vastaa.
Suurin osa tekee viihdyttävää
Leinosen mielestä poliittisuus ei latista taidetta. Kaikki riippuu siitä, miten aiheita käsitellään.
– Se, että joku aihe kuten ilmastonmuutos tai rasismi popularisoituu, ei tee siitä huonoa teemaa teokselle, ellet sitten ole kulttuurielitisti tai snobi, jolla ei ole arvoja, joita ajaa ja puolustaa. Jatkuva uuden tavoittelu on järkyttävää, se, että pitäisi koko ajan siirtyä seuraavaan trendiin.
Leinonen kokee, että poliittisen taiteen tekijöitä on vähän ja he ovat marginaalissa.
– Suurin osa taiteilijoista tekee viihdyttävää, iloista ja ihanaa taidetta, jota on helppo ostaa. Poliittinen taide ei ole suosittua, koska sitä ei ole helppo myydä.
Leinonen ei koe, että taiteessa olisi Tuorin esiin nostamaa oikeaoppisuuden vaatimusta. Sen sijaan markkinat ovat konservatiiviset ja raha, se mitä ostetaan ja millaista taidetta tuetaan, on suuri vallankäytön väline.
– On kiinnostavaa, että on tullut uusia säätiöitä, jotka jakavat apurahoja uusista näkökulmista, ei vanhanaikaisilla meriiteillä, vaan identiteettipolitiikan kannalta. Se voi johtaa tasa-arvoisempaan maailmaan.
Taide voi menettää näkökykynsä
Kuvataideakatemian taidehistorian ja -teorian professori Anita Sepän mielestä Tuori tarttui ajankohtaiseen ilmiöön, siihen, että taide sidotaan erilaisiin auttamistarkoituksiin.
– Se ei ole sinällään paha asia. Samalla kuitenkin esimerkiksi filosofi Theodor Adorno näkee taiteen tehtävän toisin. Hänelle taide palvelee yhteiskuntaa tehokkaimmin kääntyessään vallitsevaa yhteiskuntaa ja sen näennäistä järkevyyttä vastaan.
Jos taide alkaa edistää vain yhteiskunnallisia asioita, se voi samalla menettää kyvyn nähdä asioita eri näkökulmista.
– Meidän oman aikamme moraalinen järkevyys on läpeensä irrationaalista. Meidän on helppo olla vihreitä ja tuottaa vihreätä taidetta, mutta harva on valmis luopumaan etuoikeuksista kuten lentämisestä tai autoilusta.
Poliittinen taidekin voi tuottaa sitä, mitä se kritisoi. Tuori viittasi tähän esimerkillä Helsinki Biennalesta, jonka teemana on ilmastonmuutos, mutta jonka silti odotetaan houkuttelevan kaupunkiin turisteja.
"Elämme historian suurinta murrosta"
Sepän mielestä taiteilijalla on oikeus käsitellä todellisuutta juuri sellaisella tavalla kuin tämä haluaa. Kirjaimellinen todellisuuden toistaminen voi olla kiinnostavaa ja taiteen monimuotoisuuteen mahtuu myös päivänpoliittinen keskustelu.
– Näen kuitenkin, että jos rahoituksessa aletaan suosia massiivisesti taidetta, joka sitoutuu nykyajan hyvisten pyrkimyksiin, se saattaa johtaa tietynlaisen kapean yhteiskunnallisen sanoman edistämiseen. Ja se ei ole taiteen kehityksen kannalta hyvä lopputulema.
Vielä mutkikkaammaksi asian tekee se, että moderni taide elää Sepän mukaan historiansa suurinta murrosta. Siihen liittyvät globaalit ongelmat ja ilmastonmuutos.
– Modernin taiteen ja tieteen paradigmat ovat kolonialistisen ajan luomuksia, elitistisiä, eurooppakeskeisiä ja valkoisia. Moderni taide on uudenlaisten haasteiden edessä. Voi hyvin olla, että sen korvaa lähivuosikymmeninä aivan toisenlainen taideihanne.
Seppä muistuttaa, että taiteen vapaudesta puhuttaessa meidän pitää miettiä, kenen vapaudesta puhumme.
– Ajatus taiteen vapaudesta, jota Tuori puolustaa, on eurooppakeskeisen pienen elitistisen taiteenasiantuntijaryhmän vapautta, saman ryhmän, johon minäkin kuulun.
Anna Tuori: Ikkuna-näyttely Galleria Anhavassa Helsingissä 3.–27.9.
Jani Leinonen: Fragility-yhteisnäyttelyssä Galleria Zetterbergillä Helsingissä 11.9.–4.10.
Riiko Sakkinen: Megalomania-näyttely Makasiini Contemporaryssa Turussa 15.10.–22.11.
Mitä mieltä taiteen tehtävästä? Keskustele aiheesta 3.9. klo 23 asti.