Koronakriisi on saanut yritykset kehittämään uusia liiketoimintoja. Omaa osaamista pyritään nyt hyödyntämään myös yritykselle uusilla toimialoilla. Kun ovi oli pantava pahimpana korona-aikana kokonaan säppiin, helsinkiläisen tatuointiyrityksen toimitusjohtaja Ilari Musta päätti lähteä kehittämään graafisen suunnittelun toimistoa.
Business Finlandin kehitysrahoitus auttoi yritystä säilyttämään työpaikkoja ja luomaan uutta kansainvälistäkin liiketoimintaa.
– Meille aukesi mahdollisuus lähteä kehittämään tatuointitaiteeseen keskittyvää kansainvälistä kuvitusagentuuria.
Musta kertoo haluavansa parantaa mahdollisuuksia työllistyä vaikeinakin aikoina. Vuonna 2015 perustettu Krunikan Leima työllistää kuusi työntekijää, joiden lisäksi liikkeessä työskentelee vuoden aikana useita kansainvälisiä tatuointitaiteilijoita keikkaluonteisesti.
Mustan vetämän Musta Agencyn liiketoiminnan laajenemisen seuraava etappi ovat Baltian maat.
– Tätä kautta laajennamme Berliiniin saakka, näillä näkymin jo ensi vuonna, Musta sanoo.
Ilari Musta on taiteilijanimi, jolla hänet tunnetaan tatuointialalla. Aiemmin hän käytti nimeä Teemu Lehtosalo, jolla hänet tunnetaan myös media-alalla. Hän on esimerkiksi kehittänyt printtilehtien ja verkkojulkaisujen ilmeitä ja käytettävyyttä, ja näissä tehtävissä liiketalouskin on tullut tutuksi.
"Yritykset ovat lähteneet nyt laajalti kehittämään toimintaansa"
Johtaja Reijo Kangas Business Finlandista kertoo kehitysrahoituksen kysynnän kasvaneen jopa viisitoista prosenttia viime vuodesta. Kangas korostaa, että kyse ei ole yrityksille keväällä jaetusta koronan hätäavusta, vaan yritysten toiminnan kehittämiseen vuosittain myönnetystä perusrahoituksesta.
– Tämä koronarahoitus on ollut kokonaan ylimääräistä noin miljardin euron luokkaa. Perusrahoitusta on ollut vuosittain noin puoli miljardia euroa, Kangas sanoo.
Kankaan mukaan perusrahoituksen kysynnän kasvu kertoo siitä, että yritykset ovat lähteneet laajalti kehittämään liiketoimintaansa.
– Keväällä puhuttiin pelastautumisesta, mutta nyt yritykset lähtevät uudistumaan ja hakemaan isompia mahdollisuuksia, Kangas sanoo.
Keväällä yrityksille myönnetystä erityisestä koronarahoituksesta on käyty ajoittain kiivastakin keskustelua.
Business Finlandin johtaja Reijo Kangas sanoo, että miljardin hätäpaketilla helpotettiin yritysten toimintaa pahimman yli.
Kankaan mukaan keväällä jaetun koronarahoituksen tarkoituksena on toimia myös ponnahduslautana, jolla yritys voi kehittää esimerkiksi nykyistä kivijalkaliiketoimintaansa kohti kansainvälistä verkkokauppaa.
Kangas sanoo, että syksyn näkymät ovat vielä hämärän peitossa, mutta valoa on tunnelin päässä. Business Finlandilla on yhä tarjolla lainaa yritysten suurempia kehitysloikkia varten.
Voit keskustella aiheesta 5.9.2020 kello 23:een saakka.
12:10 Otsikossa graafisen suunnittelun toimisto muutettu kuvitustoimistoksi.
Lue myös: