Ensin positiiviset asiat. On kaikin puolin hienoa ja oikeudenmukaista, että Jokerit ei pelannut torstaina Valko-Venäjällä Dinamo Minskiä vastaan. Se oli ihmisoikeuksien, moraalin, urheilun eetoksen ja solidaarisuuden näkökulmasta oikein.
Jokerit oli pitkään laajan painostuksen alla. Kukaan täysjärkinen ei voinut ymmärtää, miten KHL-liigaa olisi voitu pelata Minskissä. Helsinkiläisseura yrittikin saada ottelua siirretyksi, mutta pyynnöt kaikuivat itärajan toisella puolella kuuroille korville. Diktaattori Aljaksandr Lukashenkalla on Venäjän vahva tuki takanaan. Ja se koskee myös jääkiekkoa.
Valko-Venäjän vilpillisiksi epäiltyjen presidentinvaalien jälkeen maassa alkoivat mielenosoitukset, joihin osallistuneita on pidätetty, pahoinpidelty ja kidutettu. Lukashenka on esiintynyt rynnäkkökivääri käsissään ja sulkenut maan ulkomaisilta toimittajilta. Mutta suomalainen jääkiekkojoukkue olisi ollut enemmän kuin tervetullut Valko-Venäjälle! Samaa mieltä oli KHL, joka ei nähnyt mitään esteitä ottelun järjestämiselle.
Vielä torstaiaamuna näytti siltä, että äänekkäistä protesteista ja lukuisista kannanotoista huolimatta Jokerien joukkue lentää kiltisti Valko-Venäjälle pelaamaan. Yhtäkkiä peli päätettiin kuitenkin perua. Se tuli yllätyksenä kaikille, myös Jokerien pelaajille. Jokerien hallituksen puheenjohtaja ja seuraomistaja Jari Kurri kertoi Yle Urheilulle, että päätöksen teki KHL.
KHL perui pelin ja määräsi Jokereille tuomioksi tappion maalein 0–5. Muita sanktioita ei Kurrin mukaan ole tulossa. Tätä voi pitää jonkinlaisena imagovoittona Jokereille. Nyt narripaitojen kannattajat vetivät kotiotteluboikottinsa pois, eikä Ilmalassa majailevan joukkueen päälle sada joka suunnasta moraalista murskakritiikkiä – ainakaan hetkeen.
Jokerit on Venäjän pelinappula
Voisi kuvitella, että Jokerien leirissä oltiin helpottuneita, kun matka Minskiin peruuntui. Jari Kurrin kehonkieli ja käytös viestivät kuitenkin jotain aivan muuta. Yle Urheilun toimittaja Jussi Saarinen haastatteli Kurria torstaina. Saarinen esitti tukun perusteltuja kysymyksiä ja jatkokysymyksiä, mutta suoria vastauksia ei tullut.
Kaiken huipuksi Kurri vielä marssi tylysti pois kesken Saarisen haastattelun. Toimittaja oli juuri kysymässä seuraavaa kysymystään, kun Kurri tuijotti silminnähden ärtyneenä Saarista, tiuskaisi tälle "hyvä!", ja käveli pois. Haastattelun äkillisen päättymisen voi katsoa Urheiluruudun torstain lähetyksestä.
Kurrin äksyily symboloi Jokerien vaikeaa tilannetta. Joukkueen rooli Venäjän jääkiekkosarjassa ei ole muuttunut mihinkään, vaikka Valko-Venäjälle ei nyt tarvinnutkaan lähteä. Kurrin on pidettävä koko ajan kieli keskellä suuta ja tehtävä juuri niin kuin KHL sanelee. Jokereilla ei ole valtaa KHL:ssä. Heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Ei seuralla, ei pelaajilla. Jokerit on Venäjän pelinappula.
Tilanne ei ole uusi. Jokereista tuli Venäjän pelinappula jo kesällä 2013, kun seura tiedotti lähtevänsä SM-liigasta kauden 2013–14 jälkeen. Jokerien silloinen omistaja Harry Harkimo päätti kaupata Helsingin areenan venäläismiljardööreille. Ja myi heille samalla 49 prosenttia Jokereista.
Harkimo vakuutti tuolloin, että aikoo pysyä Jokereiden pääomistajana. “En koskaan myy Jokereita, koska sitä lapseni eivät antaisi minulle anteeksi”, Harkimo sanoi tiedotustilaisuudessa vuonna 2013.
En tiedä, mitä liikemiehen jälkikasvu ajatteli keväällä 2018, kun Harkimo pyörsi puheensa. Noin vuotta myöhemmin Harkimo luovutti seuran omistuksen Kurrille. Pian sen jälkeen Jokereiden osakkeista 40 prosenttia osti Norilsk Nickel Harjavalta Oy, joka on venäläisen jättiläiskonsernin hallinnassa. Jokerien rahoituskuvio on jo aiemmin avattu perinpohjaisesti.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat
Jokerien lähtöä itään perusteltiin aluksi muun muassa suomalaisen jääkiekon edulla. Sinivalkoinen joukkue pääsee mukaan maailman toiseksi parhaaseen jääkiekkosarjaan! Kuinka paljon kaikkea hyvää siitä voikaan seurata!
Naiiveimmat uskoivat, mutta kriittiset äänet varoittelivat jo tuolloin, että Venäjältä ohjataan jatkossa suomalaisseuran siirtoja. Ja juuri nyt siitä nähtiin kuvaava esimerkki. Joukkueen onneksi pelinappulaa nimeltä Jokerit ei tällä kertaa siirretty – jostain syystä – keskelle Valko-Venäjän kansannousua, mutta selväksi tuli, että siirroista päätetään Venäjällä, ei Suomessa.
Jokerit saa nyt sitä, mitä Harkimo tuli seuralle tilanneeksi. Hän ei varmasti toivonut, että Jokereista tehdään Venäjän poliittisen shakin pikkuinen ja alistuva sotilas, mutta jokainen vähääkään KHL:n toimintaa seurannut tiesi ne riskit, joita lähtö itään tarkoitti.
Raha puhuu omaa kieltään, sen Harkimo ja Kurri tietävät. Jokerit on tehnyt KHL-kausiensa aikana kymmenien miljoonien eurojen tappiot, jotka eivät ole langenneet Harkimon tai Kurrin maksettaviksi. KHL:ssä jokainen seura pyörii Venäjän valtionyhtiöiden, suuryritysten ja oligarkkien rahoilla. Jos venäläinen raha katoaa Jokereilta, katoaa samalla koko seura.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Niin yksinkertaista se on. Ainakin Venäjällä.
Lue myös: