Savon ammattiopiston johtaja Heikki Helve on väsynyt.
– Sellainen perustylsä vuosi olisi tervetullut. Ettei tapahtuisi mitään erikoista.
Viimeiset yksitoista kuukautta ovat olleet Savon ammattiopistolla raskaita, ja kaikki tietävät, miksi. Ensimmäinen lokakuuta Kuopiossa Kauppakeskus Hermanissa liiketoiminnan opiskelijat viettivät tavallista koulupäivää, kun puolenpäivän aikaan yksi opiskelijoista tuli oppitunnilleen ja hyökkäsi.
Väkivallantekoon päättyi yhden nuoren naisen elämä. Kymmenen ihmistä loukkaantui, mukaan lukien tekijä itse.
Äänet ja hajut tulevat uniin
– Siitä tuli sellainen kollektiivinen shokki.
Ensimmäiset viikot menivät käytännön järjestelyissä, kertoo Helve. Kauhajoen kouluampumisen jälkihoitoa tehnyt ihminen neuvoi, että arki pitää saada palaamaan mahdollisimman nopeasti.
Ensimmäinen käytännön ongelma oli tila. Kauppakeskuksen toisen kerroksen opetustilat suljettiin pysyvästi – Helve ei halunnut, että kenenkään tarvitsisi palata koulusurman tapahtumapaikalle.
Mutta mihin liiketoiminnan opiskelijat sitten laitettaisiin? Ammattiopistolla oli muutenkin käynnissä isoja tilamuutoksia ja osa opiskelijoista oli väistötiloissa. Kauppakeskuksenkin tilat olivat sellaisia.
– Yllättävästi tilaa löytyikin. Annettiin nurkka jostain käyttöön ja otettiin jokin toinen nurkka toisaalta tilalle. Kaikki joustivat, mikä helpotti paljon.
Heti alkuun pyrittiin saavuttamaan kaikki ihmiset, jotka tarvitsevat apua. Perustettiin jälkihoidon koordinointiryhmä, johon kuuluu kaupungin ja koulun edustajia sekä ulkopuolisia asiantuntijoita. Se kokoustaa edelleen, viimeksi viime viikolla.
Avun tarvitsijoiden löytäminen ei ollut helppo tehtävä: kauppakeskuksen tiloissa oli paikalla yli 300 ihmistä, opiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa. Koko ammattiopistossa opiskelijoita on lähemmäs kuusi tuhatta.
Aluksi näytti tulevan jonkinlainen “vetäytymisen vaihe”: osa näytti tunteensa heti voimakkaasti, mutta suurin osa sulkeutui, kertoo Helve.
– Otimme heti käyttöön päivystyspisteitä, joissa oli tukea tarjolla. Mutta apua tultiin hakemaan paljon vähemmän kuin odotimme.
Traumaattisia stressioireita seulottiin kuukausi tapahtuneen jälkeen ja seuraavan kerran kolme kuukautta myöhemmin. Sen perusteella selvitettiin, ketkä tarvitsevat tiiviimpää tukea.
Kuukauden päästä tapahtumista avuntarve kasvoikin selvästi, kertoo Helve. Mutta suurin piikki osui vasta tammikuuhun, neljä kuukautta iskun jälkeen.
– Esimerkiksi jotkut vanhemmat ottivat yhteyttä, että meillä on lapsi, joka ei enää halua mennä kouluun, sulkeutuu huoneeseensa ja käyttäytyy eri tavalla kuin ennen, Helve sanoo.
– Osa pääsee käsittelemään sen asian aika nopeasti ja se menee ohi, mutta ehkä osalla suojamuurit murtuvat vasta myöhemmin. Kyllä se avuntarve kestää vuosia.
Alussa osa opiskelijoista tarvitsi apua myös fyysisien vammojen ja kipujen kanssa pärjäämiseen. Pelko ja turvattomuuden tunne olivat yleisiä, ja niitä pyrittiin ja pyritään edelleen lievittämään kaikin keinoin.
– Meillä kävi paljon opiskelijoita katsomassa tiloja, yhäkin käy, vaikka ollaan aivan eri paikassa. Tänne voi tulla rauhassa vaikka yksin tai tukihenkilön kanssa katsomaan, että tämä paikka on täysin turvallinen.
Kun Helve on keskustellut opiskelijoiden kanssa, esille tulevat usein unet. Isku ei enää näy arjessa, mutta sen äänet ja hajut tulevat joillekin painajaisina takaisin.
– Jos jossakin on vaikka palaneen tuoksua, se saatetaan yhdistää menneisiin tapahtumiin.
Traumaa ei voi estää järjellä
Psykologian tohtori ja psykoterapeutti Tuija Turunen on ollut asiantuntijana mukana Kuopion koulusurman sekä Kauhajoen koulusurman jälkihoidossa. Hän on myös tutkinut koulusurmille altistuneiden opiskelijoiden selviytymistä.
Turusen mukaan on tavallista, että eri ihmiset reagoivat traumaattiseen tilanteeseen eri tahtiin. Joillakin voimakkaat reaktiot alkavat heti, mutta myös laantuvat nopeasti. Toisilla oireet joko alkavat viiveellä tai sitten oireet kestävät pitkään.
– Jotkut voivat saada oireita vasta myöhemmin, kun mieli ymmärtää, että vaara on ollut todellinen. Että hitsi, minähän olin ihan oikeasti vaarassa, Turunen kertoo.
Toisaalta traumat voivat oireilla hyvin fyysisesti, eikä niitä osata heti tunnistaa järkyttävän tilanteen aiheuttamiksi. Jotkut taas tottuvat oloonsa eivätkä osaa heti pitää oireitaan tai kokemuksiaan niin vakavina, että niihin kannattaisi hakea apua.
– Me ihmiset olemme niin kilttejä toisillemme, että ajattelemme, että jonkun toisen tilanne on vielä pahempi emmekä halua kuormittaa systeemiä.
Turunen muistuttaa, ettei psyykkisen trauman syntyyn vaikuta järki eikä aina edes se, kuinka lähelle tilanne itseä osui. Se on pitkälti biologista, Turunen sanoo.
Sitten tuli korona
Juuri kun suurin avuntarve Kuopiossa oli saatu selätettyä, koronavirus tuli ja muutti taas kaiken. Suurin osa opetuksesta vaihdettiin lennosta etäopetukseksi.
Tukea on tarjottu kaikin mahdollisin keinoin myös poikkeustilanteessa.
– Tutoropettajista on ollut suuri apu. He tuntevat opiskelijat ja voivat kysellä vaikka videopuhelulla opiskelijoilta kahden kesken, onko kaikki hyvin, Helve kertoo.
Ammattiopistolla on yhä reilusti ylimääräisiä käsipareja kriisiä hoitamassa. Sosiaalityöntekijöitä, ohjaajia, rikosuhripäivystyksen kautta erikseen palkattua henkilöstöä. Siihen päälle tulevat vielä oppilaitoksen vakityöntekijät, kuten kuraattori ja oppilaitospappi.
Erityisjärjestelyt jatkuvat ainakin ensi kevääseen saakka.
Oikeudenkäynti tuo kaiken uudelleen esiin
Kuopion kouluhyökkäyksen oikeudenkäynti alkaa tiistaina 8. syyskuuta. Epäiltyä tekijää syytetään murhasta ja 20 murhan yrityksestä. Lisäksi häntä syytetään tuhotyöstä, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Vajaan kuukauden päästä tulee myös kuluneeksi vuosi tapahtumista. Tämä on raskasta aikaa, kun kaikki nousee taas pinnalle.
– Me tiedämme, että vuosipäivä ja oikeudenkäynti nostattavat reaktioita. Apua pitää olla näkyvästi ja helposti saatavilla, sanoo jälkihoidon koordinointiryhmän jäsen ja koordinaattori Riikka Vikström Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystyksestä.
Osan opiskelijoista ja henkilökunnan jäsenistä täytyy mennä oikeuteen todistajiksi. Heille on kerrottu, mitä oikeudenkäynnissä tapahtuu ja he ovat saaneet tutustua istuntosaliin etukäteen nähdäkseen, ettei siihen liity mitään uhkaavaa. Liiketoiminnan toimipisteessä on oikeudenkäynnin ajan tukipisteitä.
Helve tietenkin tiesi, että oikeudenkäynti tulee ja on valmistautunut siihen niin hyvin kuin voi. Tai ainakin yrittänyt.
– Toivoisin, että että tämä asia jäisi pikkuhiljaa taaksepäin. Olen vähän väärä ihminen valittamaan väsymystä, kun tuolla on ihmisiä, jotka olivat oikeasti siinä lähellä ja kokeneet sen rankemmin. Mutta kyllä tämä kuluttavaa on.
Helveen ei tarvitse olla paikalla oikeudenkäynnissä, koska asianajaja huolehtii koulutuskuntayhtymän vaatimuksista eikä Helve ole todistajana. Näillä näkymin hän ei ole menossa katsomaan oikeudenkäyntiä. Jos se julistetaan salaiseksi, ei hän sinne edes pääse.
– Toisaalta… Helve aloittaa ja miettii hetken.
– Toisaalta haluaisin sinne, ja toisaalta inhoaisin sitä yli kaiken. Hyvin ristiriitainen tunne, Helve jatkaa.
Tavallaan Helve kokee velvollisuuden tunnetta: hän haluaisi olla tukemassa todistajia, osoittaa, että välittää.
Toisaalta oikeudenkäynti olisi ehkä liiankin raskas kokemus.
– Ei minulla varsinaisesti olisi siellä mitään asiaa, eikä minusta varmaan mitään apua olisi kenellekään. Ehkä se olisi vain turha rasitus.
“Paineet olivat valtavat ja odotukset ihan kohtuuttomat”
Koulusurman vuosipäivänä opiskelijoille ja henkilökunnalle järjestetään tilaisuus, jossa voi halutessaan hiljentyä muistamaan tapahtunutta.
Oikeudenkäynnin ja vuosipäivän aikana opiston tiloissa on tavallista enemmän vartiointia ja poliisi tekee katselmuksia. Mitään uhkaa ei ole, mutta Helveen mukaan sillä halutaan vahvistaa turvallisuuden tunnetta.
Opiston turvallisuussuunnitelmat on käyty läpi viranomaisten kanssa ja todettu riittäviksi ja asianmukaisiksi.
Helve muistaa viikon ennen iskua, jolloin hän oli juuri samoissa tiloissa tutustumassa opiskeluun, kellonaikakin oli sama. Teko olisi voinut tapahtua juuri silloin, Helve miettii.
– Mitä jos se olisi tapahtunut silloin, miten olisin toiminut? Olisinko voinut tehdä jotakin tilanteen pysäyttämiseksi, olisiko se edes ollut mahdollista?
Helve ei syytä iskusta itseään tai ketään muutakaan. Tekijä ei käyttäytynyt koulussa huolestuttavasti eikä hän ollut poliisin tarkkailussa. Tapahtunutta ei olisi voinut millään inhimillisillä keinoilla estää, Helve toteaa.
– Alkuvaiheessa mietin paljon sitä, olisiko jotakin voinut tehdä toisin. Nyt kun tiedämme hyvinkin tarkkaan, mitä tapahtui, tiedän, ettei ole syytä tuntea syyllisyyttä. Lähinnä tunnen surua siitä, mikä on se kehityskulku, joka saa ihmisen tekemään näin.
Enemmän Helve pohtii sitä, miten jälkihoidossa on onnistuttu. Onko kaikki avun tarvitsijat tavoitettu kiireen keskellä?
Mahdollisimman hyviä päätöksiä piti tehdä mahdollisimman nopeasti, vaikka kaikkea ei tiedetty. Vaikka jälkihoitoa teki iso tiimi, päätökset olivat viime kädessä Helveen vastuulla. Muut odottivat, että päätä nyt jotain!
– Siinä alussa paineet olivat valtavat ja odotukset ihan kohtuuttomat. Päiviä meni melkein nukkumatta, jossain sohvannurkassa ehdin torkkua ennen taas seuraavaa kriisipalaveria. Ei siinä ihan virkeimmillään ollut tekemässä päätöksiä ja antamassa haastatteluja.
Pääsääntöisesti kaikki tehtiin hyvin, Helve uskoo.
– Monesti mietin, että tuliko kaikki tehtyä oikein. Mutta pahinta olisi ollut, jos en olisi tehnyt mitään.
Tylsää vuotta odotellessa
Kauppakeskus Hermanin tapahtumat eivät unohdu koskaan. Ne ovat loppuelämän ajan osa kaikkia, jotka sen joutuivat kokemaan.
Helve on hyväksynyt sen, että hänen johtamansa koulu tulee aina olemaan osa surullista listaa: Jokela, Kauhajoki, Kuopio.
Nyt päästään miettimään jo muutakin. Ensi vuoden talousarviota ja sen sellaisia, tylsien aikojen tavallisia asioita.
Helve toivoo, että vuosipäivä olisi merkkipaalu, joka aloittaisi uuden ajan, jolloin voidaan jo katsoa eteenpäin, ei enää jatkuvasti muistella pahoja asioita.
Myös psykologi Tuija Turunen sanoo, että yleensä traumatilanteissa vuosipäivä on merkittävä etappi: yksi vuoden kierto on kulunut ja siitä on selvitty.
Hyvä uutinen on, että suurin osa kriisitilanteen kohdanneista selviää siitä lopulta hyvin, se on huomattu myös tutkimuksissa.
– Meihin on sisäänrakennettu toipumisen kyky, Turunen toteaa.
Kuopiossa opiskelu on syksyllä aloitettu uusissa tiloissa. Liiketoiminnan opiskelijat ovat nykyään Savilahden kampuksella. Kauppakeskuksen tilojen avaimet on palautettu, eikä niihin enää palata.
Tavallaan oli onni onnettomuudessa, että isku tapahtui juuri väistötiloissa. Kauhajoella ja Jokelassa koulurakennuksiin tehtiin pintaremontteja, jotta tilat eivät muistuttaisi traumoista.
Helve kertoo, että opiskelijat eivät halua muihin tiloihin mitään muistuttamaan tapahtuneesta. Heidän arkensa jatkuu opiskelun, harrastusten ja ystävien parissa, mitä ammattikoululaisten elämään nyt tavallisestikin kuuluu.
Fiksuja nuoria, Helve miettii.
Lue lisää:
5 syytä miksi koulusurmaajat ovat lähes aina nuoria miehiä – "Se on se tarina mitä heille annetaan"