Huuhkajien torstain 0–1-tappiosta Walesille ei jäänyt paljon muisteltavaa, mutta pelaajista mieleenpainuvimman suorituksen Kansojen liigan avauksessa teki Suomen toppari Leo Väisänen. Hyökkääjä Joel Pohjanpalo jatkoi kulmapotkun päällään takatolpalle, jossa vapaaksi irtaantuneella Väisäsellä oli edessään vain tyhjyyttään ammottava Walesin maali.
Väisäsen laukaus kolahti kuitenkin avopaikassa voimalla tolppaan. Väisäsen avausmaali A-maajoukkueessa jäi syntymättä ja Wales käänsi ottelun lopussa voitokseen.
Jos Irlantia vastaan Väisänen saa samanlaisen paikan, niin lopputulos on toinen. Ainakin topparin omien sanojen mukaan.
– Silloin menee sisään. En usko, että ikinä käy enää noin.
Yksittäisen epäonnistumisen sijaan Leo Väisäsen nimi kannattaa painaa mieleen mahdollisena Huuhkajien puolustuslinjan tulevaisuuden johtajana. Viime vuodet maajoukkueen väkevää puolustusta kannatelleet Joona Toivio ja Paulus Arajuuri ovat jo 32-vuotiaita.
Lähes kymmenen vuotta nuoremman Väisäsen kehitys on ollut nopeaa, ja kahdessa edellisessä A-maaottelussa avaukseen noussut toppari pelaa parhaillaan erinomaista kautta Ruotsin Allsvenskanin Elfsborgissa.
– On aina hieno juttu olla maajoukkueen messissä, etenkin pidemmän tauon jälkeen. Aina oppii tuntemaan jätkiä vähän paremmin. Viimeinen vuosi on ollut elämäni paras futiksen suhteen, Väisänen iloitsee.
Väisänen aloitti uransa ulkomailla kaksi vuotta sitten, kun FC Den Bosch osti helsinkiläislähtöisen puolustajan Rovaniemen Palloseurasta. Väisäsen tavoin myös Suomen maajoukkueen 2000-luvun luottotopparit Sami Hyypiä, Niklas Moisander ja Joona Toivio ovat aloittaneet kansainvälisen uransa juuri Hollannissa.
– Hollanti on nuorelle pelaajalle hyvä paikka kehittyä. Siellä valmentajat uskaltavat antaa vastuuta nuorille, Väisänen sanoo.
Sopeutuminen Hollantiin oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Etenkin itse peli ei kohdannut Väisäsen odotuksia, ja välillä ottelut tuntuivat jopa kaaokselta. Peli ei ollut lainkaan niin organisoitua kuin Väisänen oli ounastellut.
– Sinne siirryttyäni tuli aika paljon yllätyksiä. Hollannissa oli käytännössä koko ajan kentällä yksi vastaan yksi -tilanteita. Se tuli jopa aika shokkina, mutta siellä oppi pärjäämään niissä. Jos vertaa nyt Ruotsiin, siellä keskitytään enemmän joukkueena toimimiseen.
Väisänen pelannut Elfsborgissa huippukauden
Väisänen siirtyi vuoden alussa Den Boschista Ruotsiin, jossa alkukausi on ollut erinomainen niin Elfsborgille kuin Väisäsellekin. Toppari on pelannut avauskokoonpanossa kaikki 18 liigaottelua, ja boråsilaiset ovat sarjataulukossa kolmannella sijalla. Peliminuutteja on tullut enemmän kuin yhdellekään toiselle Elfsborgin pelaajalle.
– Tosi tyytyväinen olen. Jo ennen siirtoa ajattelin, että se voisi olla hyvä steppi minulle. Se palvelee pelaamistani ja vastuuta on tullut tosi hyvin. Siellä pelataan enemmän minun tyyppistäni futista Hollantiin verrattuna. Ruotsissa minun on helpompi erottua ja pelata omilla vahvuuksillani, Väisänen arvioi.
– Hollannissa saattoi olla pakka auki ja vain reagoitiin siihen, missä pelaajat ovat kentällä. Ruotsissa voi luottaa enemmän siihen, että oma pelikaveri on vierellä tukemassa. Sillä tavalla on kyllä kivempaa pelata futista.
Väisänen lukee hyvin peliä ja osaa sijoittua oikein. 188-senttinen toppari pärjää ilmataisteluissa. Suomalaispuolustaja uskaltaa pelata myös pallollisena, vaikka Elfsborgissa pelin avaamisesta vastaakin ensisijaisesti topparipari Joseph Okumu.
Katse kohti top5 -liigaa
Mikään varsinainen suupaltti Väisänen ei ole, mutta ujohkon ulkokuoren sisältä löytyy varsin päättäväinen luonne, joka ei pelkää asettaa tavoitteita korkealle ja puhua niistä ääneen.
Sanoihin voi myös uskoa. Ne eivät ole vain pilvilinnojen maalailua, haihattelua tai ylimielisyyttä. Puheesta paistaa terve määrätietoisuus.
– Haluan olla ehdottomasti top5 -liigassa, Väisänen sanoo, kun häneltä kysytään tulevaisuuden tavoitteista.
Top5 -liigoista puhuttaessa tarkoitetaan Euroopan viittä kovinta liigaa Englannin Valioliigaa, Saksan Bundesliigaa, Italian Serie A:ta, Espanjan La Ligaa ja Ranskan liigaa.
Markku Kanervan ja Jari Ilolan jalanjäljissä kovaa tulosta Elfsborgissa tekevälle Väisäselle Allsvenskan on vain väliaskel. Väisänen uskoo, että Ruotsissa hän on hyvässä näyteikkunassa koviin liigoihin
– Sieltä lähtee aika paljon pelaajia isompiin ympyröihin. On tässä vielä hommaa, mutta olen pelannut hyvin tällä kaudella. Itseluottamus alkaa olla kohdillaan siinä sarjassa. Siirto voi olla realismia ensi vuoden puolella.
Maajoukkueen puolustuksen tuleva johtaja?
Huuhkajat kohtaa sunnuntaina Kansojen liigan vierasottelussa Irlannin. Toivion ja Arajuuren poissa ollessa Väisänen lienee jälleen vahvoilla avauskokoonpanoon. Mukana maajoukkueessa on myös Leon kolme vuotta vanhempi isoveli, Chievo Veronassa pelaava Sauli Väisänen. Veljekset pelasivat ensimmäisen ottelunsa samassa puolustuslinjassa viime syksynä EM-karsinnat päättäneessä Kreikka-pelissä.
– EM-paikan varmistaneen Liechtenstein-pelin jälkeen kävi mielessä, antaisikohan Rive (päävalmentaja Markku Kanerva) meille luottoa Kreikka-peliin. Se alkoi realisoitua, kun käytiin läpi klippejä ja mahdollista kokoonpanoa. Viimeistelytreeneissä meidät laitettiin vierekkäin. Se oli hieno hetki, Leo Väisänen hehkuttaa.
Maajoukkueessa on pelannut viimeisen 40 vuoden aikana kahdeksan veljesparia ennen Väisäsiä. Samasta pelipaikasta taistelevat veljekset ovat harvinaisempi tapaus.
– Totta kai toivon, että broidikin onnistuu, vaikka takaraivossa on, että se ei ehkä tarkoita minulle hyvää, Väisänen naurahtaa.
– No, jos jollekin suo sen, niin hänelle.
EM-kisojen siirtyminen ensi kesään oli kaikille pettymys, mutta Väisäsen kannalta siirrossa on myös hopeareunus. Nuori pelaaja ehtii kehittyä vuodessa paljon.
– Siitä on varmasti suurempi hyöty minulle kuin jollekin vähän vanhemmalle pelaajalle. Urani pitäisi kuitenkin mennä ylöspäin ja tällä hetkellä tuntuukin siltä, että on menossa. Nyt ehdin ehkä ottamaan sen seuraavan askeleen ja kehittyä pelaajana, Väisänen sanoo avoimesti.
Joona Toivio ja Paulus Arajuuri ovat yhä maajoukkueen mukana ollessaan nokkimisjärjestyksessä edellä, mutta Kansojen liigan pelit ja otteet seurajoukkueessa voivat nostaa Väisäsen osakkeita jo ensi kesään mennessä. Päävalmentaja Kanerva on myös peluuttanut Huuhkajia muutamassa ottelussa kolmen topparin linjalla.
Väisäsen päättäväisyydestä ja halusta edustaa Huuhkajia kertoo hyvin se, miten hän vastaa kysymykseen, kuinka palavasti hän haluaa olla maajoukkueen puolustuksen selkäranka. Vastaus tulee jo ennen kuin koko kysymys on kunnolla ehtinyt päättyä.
– No pitääkö tuohon edes vastata. Siksi minä pelaan futista, Väisänen hymyilee.
– Pikkupojan unelmani oli olla maajoukkueessa. Tavoitteet ovat nousseet, kun tänne on päässyt. Nyt haluan sen avauskokoonpanon paikan.
Irlanti-Suomi sunnuntaina 6.9. kello 19. Ottelua voi kuunnella suorana Yle Puheelta.