Susien lisämetsästystä vaativa kansalaisaloite on kerännyt riittävästi ääniä eduskuntakäsittelyä varten.
Niin sanottua kannanhoidollista metsästystä jo tulevana talvena vaativa kansalaisaloite on kerännyt vajaassa viikossa tarvittavat äänet. Aloitteen saaminen eduskuntaan vaatii vähintään 50 000 kannattajaa.
Aloitteen takana on useita metsästys- ja riistakoirayhdistyksiä sekä maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestöt MTK ja SLC.
Kansalaisaloitteen laatineet vaativat lakimuutosta, joka mahdollistaa susien kannanhoidollisen metsästyksen jo tulevana talvena. Aloitteessa toivotaan myös luotettavampia suden määrien arvioita ja yhtäläisiä tapoja puuttua asutuksen lähellä liikkuvien susien metsästykseen.
Luonnonvarakeskuksen uusimman arvion mukaan Suomessa on noin 30 susilaumaa ja arviolta 216–246 sutta. Metsästäjien mukaan kanta ylittää selkeästi sen tason, jota Suomessa on pidetty edellytyksenä susien elinvoimaisuuden kannalta. Valtakunnallisen kannanhoitosuunnitelman mukaan kestävä taso on vähintää 25 laumaa tai lisääntyvää paria. Järjestöjen mukaan suden kannan vahvistuminen tukee kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista.
Maa- ja metsätalousministeriön vetämät työryhmät selvittävät parhaillaan, miten kannanhoidollista metsästystä voisi Suomessa tehdä. Työtä hankaloittaa se, että Korkein hallinto-oikeus linjasi vuoden alussa, ettei poikkeuslupia voi myöntää ilman kunnollisia perusteluita.
Aloitteen käsittely kestää eduskunnassa valiokuntakäsittelyineen helposti ainakin vuoden.
Suden metsästystä on aikaisemminkin haettu eduskunnasta osittain samojen yhdistysten kautta kansalaisaloitteilla. Aikaisemmat aloitteet eivät saaneet riittävää kannatusta.
Susi on EU:n yksi luontodirektiivin lajeista, jota on suojeltava tiukasti. Suden luvalliseen vahinkoperusteiseen metsästykseen voi saa poikkeusluvan, joilla on esimerkiksi viime metsätyskaudella kaadettu 20 sutta. Näistä yhtä lukuun ottamatta kaikki sudet on metsästetty poronhoitoalueella.
Viime metsästyskaudella 27 sudesta 21 kaadettiin Riistakeskuksen poikkeusluvilla tai poliisin toimesta. Edellisellä metsästyskaudella 25 sudesta vastaavasti 18 sutta.
Lue myös:
Susikannan uusi hoitosuunnitelma tähtää vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja susien parempaan sietämiseen