Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Imatran Palloveikot julkaisi ensimmäiset uudet pelaajasopimuksensa – IPV:hen kaksi pelaajaa Siilinjärveltä

Miesten superpesiksessä pelaava Imatran Palloveikot on aloittanut ensi kauden joukkueen rakentamisen. Julki ovat nyt neljän pelaajan eli Juho Keinäsen, Ville Pietisen, Miitri Pesosen ja Juho Toivolan nimet.

Ihmisiä katsomossa
Miesten superpesiksessä pelaava Imatran Palloveikot on julkistanut neljän ensi kauden pelaajansa nimet. Kuva: Vesa Winberg / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten superpesiksessä pelaava Imatran Palloveikot on julkaissut ensimmäiset pelaajasopimuksensa ensi kaudelle.

IPV on solminut kautta 2021 koskevat sopimukset Juho Keinäsen, Ville Pietisen, Miitri Pesosen ja Juho Toivolan kanssa.

IPV kertoo tiedotteessaan, että 21-vuotias Juho Keinänen saapuu Imatralle kasvattajaseurastaan Siilinjärven Pesiksestä. Viime kaudella hän pelasi joukkueessa polttolinjassa sekä etukentällä. Sisäpelipaikaltaan hän on etenijä/vaihtaja. Superpesiksessä Keinänen on pelannut kaksi kautta lyöden 1+3 juoksua. Tuotuja juoksuja on kertynyt 14 ja kärkilyöntejä 102.

Myös 26-vuotias Puurtilan Kisa-Poikien kasvatti Ville Pietinen saapuu joukkueeseen Siilinjärveltä. Hän on pelipaikoiltaan koppari ja etenijä/vaihtaja. Hän on pelannut kaksi kautta Superpesistä lyöden 1+5 juoksua. Tuotuja juoksuja on 43 ja kärkilyöntejä on 258. Viime kaudella hän oli joukkueensa tehokkain ja Superpesiksen 21. kärkilyöntitilastossa 119 kärkilyönnillään.

IPV:n oma kasvatti 18-vuotias Miitri Pesonen on pelannut kaksi kokonaista kautta Superpesiksessä ja vankistanut paikkansa Redsien etukentällä.

30-vuotias Juho Toivola saapui viime kaudeksi Redseihin Koskenkorvan Urheilijoista. IPV:ssä hän täytti kotiuttajan roolinsa hyvin ja sijoittui lyöjätilastossa neljänneksi. Hänellä oli kaksivuotinen sopimus, mutta ensi kausi vahvistettiin koronatilanteen myötä uudelleen.

Suosittelemme sinulle