Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan ensi viikon budjettiriiheen kohdistuu kovia odotuksia. Hallitus on luvannut tehdä riihessä linjauksia työllisyys- ja ilmastotoimista.
Marin kertoi, että hallituksen johtoviisikko ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.)kokoontuivat maanantaina käsittelemään budjettiriihen asioita.
Mukana oli ensimmäistä kertaa myös keskustan uusi puheenjohtaja Annika Saarikko.
– Eilinen keskustelu sujui hyvähenkisesti, ja uskon, että tulemme riihestä ulos yhtenäisenä ja isojen päätösten kanssa. Hallituksella on yhteiset näkemykset tilanteen vakavuudesta ja elpymiseen tarvittavista lääkkeistä, Marin sanoi politiikan toimittajien tilaisuudessa.
Saarikko tosin hämmästeli Ylen A-Studiossa illalla, kuinka levällään budjettiriihen asiat vielä ovat.
- Päivitimme artikkeliin Marinin vierailun annin.
- Voit katsoa Ylen lähetyksen klikkaamalla jutun kuvaa.
Hallituksen budjettiriihi painaa päälle jo ensi viikon maanantaina ja tiistaina.
Suomen taloustilanne on koronakriisin takia heikko, ja pöydällä on paljon kiisteltyjä asioita työllisyystoimista turpeen verotukseen.
Hallituksella pitäisi olla näkymä 30 000 uudesta työllisestä, mutta uudessa tilanteessa työllisiä tarvittaisiin paljon enemmän.
Marin kertoi, että riihi voi venyä keskiviikkoonkin, päätettäviä asioita on sen verran paljon. Marin nosti riihen muiksi suuriksi asioiksi kuntien talousahdingon ja Veikkauksen voittovarojen alenemisen, mikä heikentää erilaisten järjestöjen rahoitusta.
Marinin mukaan yksi keino kuntien auttamiseksi on ohjata niille yhteisöveroja. Myös tämän vuoden kuudenteen lisätalousarvioon on tulossa rahaa kunnille. Näistä asioista keskustellaan tarkemmin riihessä.
Pääministeri totesi, että hallituspuolueilla ei ole nyt halua avata koko hallitusohjelmaa. Marinin mukaan SDP:llä on eniten valmiutta ohjelman perkaamiseen muuttuneessa tilanteessa.
Suomeen voisi matkustaa, jos esittää negatiivisen testituloksen
Syksyn koronatilanne vaikuttaa kaikkeen. Koronaepidemia ei ole hellittänyt, vaikka Suomen tilanne on moneen Euroopan maahan verrattuna hyvä.
Uusia tautiryöpsähdyksiä on ollut viime viikkoina eri puolilla Suomea.
– Emme voi elää vielä huolettomasti, vaan koronatapauksia esiintyy yhä enemmän sekä Suomessa ja muualla maailmassa. Kaikki tämä vaikuttaa merkittävästi talouteemme, Marin painotti.
Koronan takia asetetut matkustusrajoitukset haittaavat pahasti Suomen matkailualaa erityisesti Lapissa. Marin kertoi, että liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan lakimuutosta, joka helpottaa tilannetta.
Suomeen voisi matkustaa ulkomailta, mikäli pystyy esittämään lähtömaassa tehdyn tuoreen negatiivisen koronatestituloksen. Tämä koskisi myös korkean riskin "punaisia" maita, joista saapuva joutuu nyt kahden viikon karanteeniin.
– Pääsisimme sellaiseen malliin, jossa negatiivisella testituloksella voisi päästä maahan. Tämä mahdollistaisi laajamittaisemman matkustamisen, Marin kertoi.
Hallitus neuvottelee matkustusrajoituksista keskiviikkona.
Suurempi joukko koolle pohtimaan EU-elvytysrahoja
Keskiviikkona eduskunnassa on luvassa kiivasta keskustelua, kun Marin antaa pääministerin ilmoituksen EU:n elvytysvälineestä. Perussuomalaiset ja kristilliset haluavat kaataa koko EU-paketin.
Jokainen EU-maa tulee tekemään syksyn aikana oman elpymissuunnitelman.
Marin kertoi, että hän kutsuu laajemman foorumin miettimään, miten elvytysrahastosta Suomelle tulevat varat tulisi käyttää parhaiten. Mukana on työmarkkinajärjestöjä, elinkeinoelämän toimijoita, yrityksiä ja suurempien kaupunkien edustajia.
Myös virkamiestyöryhmä pohtii rahojen kohteita. Eduskunnalle on tarkoitus antaa esitys pikaisesti jo lokakuussa.
Saiko hallitus näpäytyksen UPM:ltä?
Marin puolusti politiikan toimittajien tilaisuudessa kommenttejaan Ylen Ykkösaamussa.
Hän arvosteli UPM:ää kannattavan Kaipolan paperitehtaan sulkemista juuri koronakriisin aikana.
– Yritykset tekevät tietysti itsenäisesti päätöksensä, mutta peräänkuulutan myös yrityksiltä yhteiskuntavastuuta tämän syvän kriisin aikana.
Marin on kertonut, ettei UPM informoinut hallitusta tehtaan sulkemispäätöksestä. Aiemmin monet yritykset ovat kertoneet etukäteen näin isoista päätöksistä. Pääministeri ei vastannut, kokiko hän tämän näpäytyksenä.
Pääministeriltä kysyttiin myös, mistä hän sai tiedon tehtaan kannattavuudesta. Marinin mukaan tiedot olivat peräisin palkansaajapuolelta ja UPM:n edustajalta.
– Ne perustuvat palkansaajaliikkeeltä saatuihin tietoihin ja myös suoraan tehtaalta saatuihin tietoihin. Olen myös kysynyt UPM:n edustajalta Jämsässä tätä kokonaisuutta ja hänkään ei kiistänyt sitä, etteikö tehdas olisi ollut kannattava, Marin sanoi.
Päivitetty klo 16.45 lisätty Marinin suora sitaatti liittyen tietoihin Kaipolan tehtaan kannattavuudesta.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 asti.
Lue lisää:
HS-gallup: Pääministeri Sanna Marinin suosio laskenut hieman, mutta on yhä harvinaisen korkealla