Yliseksuaalinen. Pettäjä, jättäjä. Huomionhakuinen. Epävarma.
Kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuo, 45, on kohdannut ennakkoluuloja biseksuaalisuutensa vuoksi. Hän on tutkinut suomalaista biseksuaalisuutta parikymmentä vuotta ja huomasi tutkimusta tehdessään, ettei suinkaan ole ainoa ihmettelyjä kohdannut.
– Homoilla, lesboilla ja heteroilla on ennakkoluuloja biseksuaaleja kohtaan.
"Biseksuaali ei vain osaa päättää, onko homo vai hetero"
Jenny Kangasvuon mukaan yksi yleisimmistä ajatuksista on se, että biseksuaalit eivät vain osaa päättää, ovatko homoja vai heteroja. Hän tietää esimerkiksi tapauksen, jossa bi-nainen oli biseksuaalisuudestaan kaapissa lesboyhteisössä.
– Homo- ja lesboyhteisöjen ennakkoluulojen vuoksi voi olla helpompaa vain sanoa kuuluvansa seksuaalivähemmistöön.
Tämän on saanut kokea muun muassa Maria, 31. Hän esiintyy tässä jutussa peitenimellä, koska tekee paljon määräaikaisia töitä eikä halua ottaa riskiä, ettei tulisi palkatuksi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
Marialle on tultu sanomaan päin naamaa, ettei hänen identiteettinsä ole oikea.
– Eräs lesbo sanoi, ettei voisi ikinä seurustella bi-naisen kanssa, koska he ovat vain munan perässä. Hän oli sitä mieltä, että pitää olla joko lesbo tai hetero.
Marian kokemus on se, että vähättelyä on tullut enemmän seksuaalivähemmistöiltä kuin heteroilta. Se, että hänen seksuaalista identiteettiään ei pidetä oikeana, tuntuu pahalta.
Annukka Lahti Jyväskylän yliopistosta on tarkastellut väitöstutkimuksessaan biseksuaalisuutta parisuhteissa. Hänen tekemissään tutkimushaastatteluissa nousi esille, että biseksuaalit joutuvat usein huomaamaan, että yhteiskunnassamme ajatellaan edelleen vahvasti, että ihmiset ovat joko homoja tai heteroita.
– Kun haastattelemani naiset esimerkiksi alkoivat seurustella eri sukupuolta olevan henkilön kanssa, kuin edellinen kumppani oli, läheiset saattoivat reagoida hyvin voimakkaasti.
"Halu panna kaikkea, mikä liikkuu"
Oululainen Terhi, 44, oli vaimonsa kanssa tuttaviensa häissä, kun hääseurueeseen kuulunut humaltunut miesporukka oli alkanut puhua kovaan ääneen, kuinka hänen kanssa voisi harrastaa ryhmäseksiä, sillä tämä on biseksuaali.
Moni ajattelee, että biseksuaalit ovat yliseksuaalisia ja heille kelpaisi kuka tahansa.
– Erityisesti kansainvälisissä tutkimuksissa korostuu asenne siitä, että biseksuaalit eivät pysty sitoutumaan yhteen kumppaniin ja ovat yliseksuaalisia, tutkija Annukka Lahti kertoo.
Jenny Kangasvuon mukaan ennakkokäsitykset voivat hankaloittaa biseksuaalien parisuhteita: biseksuaaleja voidaan pitää uskottomina
– Etenkin lesboyhteisöissä voi olla ajatus, että kun lesbo seurustelee bi-naisen kanssa, niin tämä jättää lesbon miehen takia.
Se taas voi liittyä siihen ennakkoluuloon, että suhteessa oleminen yhden sukupuolen edustajan kanssa ei koskaan riittäisi biseksuaalille.
– Olen törmännyt ennakkoluuloon, että haluaisin panna kaikkea mikä liikkuu, mikä on naurettava ajatus, Maria kertoo.
Maria kertoo valistaneensa tätä asiaa pohtivia heteroita hyvin yksinkertaisilla kysymyksellä.
– Haluatko sinä harrastaa seksiä jokaisen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
"Se menee kyllä ohi"
Tutkijoiden mukaan biseksuaalisuutta yritetään selittää myös muoti-ilmiöllä tai ohimenevänä vaiheena. Tämän ovat kokeneet sekä Maria, Terhi ja Jenny Kangasvuo sekä useat hänen väitöskirjaansa haastattelemat ihmiset.
Maria muistelee, että 2000-luvun alussa biseksuaalisuutta pidettiin niin sanottuna baariseksuaalisuutena.
– Yleinen ilmapiiri oli se, että tytöt vähän pussailee baarissa, jotta pojat kiinnostuvat.
Jenny Kangasvuo on haastatellut väitöskirjaansa varten 40 suomalaista biseksuaalia. Ensimmäiset haastattelut hän teki vuonna 1999, ja haastatteli osan heistä toiseen kertaan vuosina 2005, 2009 ja 2010. Haastateltaville biseksuaalisuus ei ollut mikään ohimenevä vaihe, vaan kaikki olivat edelleen biseksuaaleja toisella haastattelukerralla.
Haastattelujen lisäksi Kangasvuon tutkimusmateriaaleina ovat olleet erilaiset mediatekstit, seksuaalivähemmistöjen julkaisut ja suomalaiset pornolehdet. Hän törmäsi muoti-ilmiöperusteluun vuonna 1972 ilmestyneessä seksuaalivähemmistöpoliittisen lehden eroottisessa novellissa.
– Novellissa naisen kanssa naimisissa oleva mies mietti, että hän voi kokeilla seksiä toisen miehen kanssa, sillä biseksuaalisuus on muotia.
Vielä tänäkään päivänä Kangasvuo ei ole löytänyt selitystä sillä, mistä muoti-ilmiön ennakkoluulo puskee. Hänestä se on omituinen ajatus, jolla pyritään lyömään etenkin nuoria biseksuaaleja.
Seta: ennakkoluuloja on kaikilla
Maria on väsynyt selittelemään kerta toisensa jälkeen omaa seksuaali-identiteettiään ja puolustelemaan olemassaoloaan muille.
Hän kuitenkin osittain ymmärtää, mistä muiden seksuaalivähemmistöjen ennakkoluulot mahdollisesti kumpuavat. Homot ja lesbot ovat vähemmistönä todella syrjittyjä, ja he joutuvat jatkuvasti kamppailemaan omista oikeuksistaan.
– Osalle biseksuaalisuus saattaa näyttäytyä virheellisesti varasuunnitelmana: voisi muka käydä vähän kokeilemassa jalkaa vedessä, mutta kuitenkin halutessaan palata turvalliseen heteronormatiiviseen parisuhteeseen.
Maria ei kuitenkaan ymmärrä, mitä toinen vähemmistö voittaa ampumalla toista alas.
Setan hallituksen puheenjohtaja Sakris Kupilan mukaan biseksuaalien kohtaamat ennakkoluulot tiedostetaan myös Setassa.
Se, että on sateenkaari-ihminen ei poista ennakkoluuloja. Vähemmistöjen sisällä on esimerkiksi rasismia ja syrjintää kuten muuallakin yhteiskunnassa.
– Myös toinen vähemmistöön kuuluva voi syrjiä toista vähemmistöön kuuluvaa. On totta kai tosi ikävää, että tätä on.
Setassa on huomattu, että yhdistys tavoittaa huonosti biseksuaaleja, erityisesti bi-miehiä.
– Tässä on meilläkin peiliin katsomista, miten voisimme jatkossa paremmin palvella ja kohdata ihmisiä, jotka eivät ole vielä löytäneet meidän palveluihimme, Kupila sanoo.
Moni biseksuaali kokee, ettei koko biseksuaalisuuden olemassaoloa usein edes tunnisteta.
– Kun olin miehen kanssa parisuhteessa, minua pidettiin heterona. Nyt kun olen naisen kanssa, minua pidetään lesbona, Terhi kertoo.
Bi on nykyään pan
Nuoret ovat huomattavasti aikuisia avoimempia tutkimaan seksuaalisuuttaan. Mitä nuorempi sukupolvi, sitä yleisemmin seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu myös muihin kuin vastakkaiseen sukupuoleen.
Tutkija Annukka Lahden näkemyksen mukaan HLBTQ-yhteisön sisäinen moninaisuus on tulossa entistä näkyvämmäksi. Hän tuo esille, että esimerkiksi viime vuoden Pride-kulkueessa näkyi paljon bi- ja trans-lippuja.
Tämän on huomannut myös Setan hallituksen puheenjohtaja Kupila.
– Ylipäänsä on aiempaa yleisempää, että ihmiset puhuvat biseksuaalisuudesta somessa ja ennakkoluuloista keskustellaan.
Seksuaalisuuden monimuotoisuudesta kertoo myös se, että yhä useammin nuoret identifioituvat panseksuaaleiksi eivätkä biseksuaaleiksi. Etuliitteen vaihtamisella halutaan korostaa sitä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.
Jenny Kangasvuo on huomannut, että ennakkoluulot ovat tiukassa. Hän on vetänyt Oulun yliopistossa seksuaalisuutta käsitteleviä kursseja, joilla parikymppiset opiskelijat ovat kertoneet kohdanneensa täysin samoja ennakkoluuloja kuin Kangasvuo itse 1990-luvulla.
Kangasvuo aikookin jatkaa tutkimustaan. Hänen tarkoituksenaan on haastatella 80-, 90- ja mahdollisesti myös 2000-luvulla syntyneitä biseksuaaleja.
– Toivottavasti yhteiskunta muodostuisi sellaiseksi, että tämän päivän kymmenvuotiaat eivät joutuisi tulevaisuudessa painimaan samojen ennakkoluulojen kanssa.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka!
Juttua muokattu 14.10.2021 poistettu haastateltavan sukunimi jutun arkaluontoisuuden takia.
Lue myös:
"Kyllähän sä oikeasti homo olet" – millaista on biseksuaalisuus Suomessa?