Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Entisen Oulun Puhelimen juurille syntynyt Partnera listautui pörssiin

Oulun kaupunki omistaa 47 prosenttia Partneran osakkeista.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kuva: Yle
Päivi Annala
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupungin osakkuusyhtiö Partnera on listautunut pörssiin Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkoi maanantaina.

Partnera on entinen Oulun Puhelin. Omistajia sillä on tällä hetkellä lähes 27 000. Oulun kaupunki on suurin yksittäinen omistaja, se omistaa 47 prosenttia Partneran osakekannasta.

– Oulun kaupungin omistus yhtiöstä on suuri. Meillä ei ole nyt suunnitelmia yhtiön osakkeiden myymisestä tai niiden hankkimisesta lisää. On kiinnostavaa nähdä, miten yhtiön kiertotalouteen liittyvät toimet etenevät tulevaisuudessa, toteaa Oulun kaupungin talousjohtaja Jukka Weisell.

Listautuminen toteutettiin niin sanottuna teknisenä listautumisena, eli sen yhteydessä ei järjestetty osakeantia tai -myyntiä. Vanhat omistajat saivat osakkeensa uudelle kauppapaikalle.

Emoyhtiön toimipaikka on Oulussa. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Konserniin kuuluvat muun muassa Foamit Group Oy lasinkierrätysyhtiö ja yksi Euroopan johtavista vaahtolasivalmistajista sekä pääomasijoitusrahasto Nordic Option Oy.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme