HPK:n jääkiekon liigajoukkueen toiminta keskeytetään toistaiseksi. Liiga tiedotti verkkosivuillaan, että HPK:n alle 20-vuotiaiden joukkueessa on todettu koronavirustartunta.
Alle 20-vuotiaiden joukkueen pelaajat ovat olleet tekemisissä liigajoukkueen pelaajien kanssa.
HPK:n liigajoukkue noudattaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin antamaa vahvaa suositusta toiminnan keskeyttämisestä. Myös HPK:n alle 20-vuotiaiden joukkue on asetettu karanteeniin.
Tämän illan harjoitusottelu HPK - Tappara on peruttu. HPK Liiga Oy tiedottaa asiasta lisää iltapäivällä.
Mikkelin Jukurien liigajoukkue asetettiin kahden viikon karanteeniin jo aiemmin tällä viikolla. Jukurien alle 20-vuotiaiden joukkueessa on tullut ilmi 22 koronatartuntaa, tuoreimpien tietojen mukaan tapausten määrä on lisääntynyt kahdella.
HPK:n alle 20-vuotiaiden joukkue pelasi Jukurien alle 20-vuotiaita vastaan perjantaina 4. syyskuuta.
HPK:n liigajoukkuetta vastaan keskiviikkona pelannut SaiPa tiedottaa ryhtyneensä varotoimenpiteisiin. SaiPan torstaille suunniteltu joukkuetapahtuma on peruttu, ja joukkue viettää vapaata viikonloppua.
Myös KooKoo kertoi alkuviikolla, että kaksi sen liigapelaajaa oli altistunut koronavirustartunnalle. KooKoo-pelaajat ovat kahden viikon karanteenissa. KooKoon altistumiset liittyvät HPK:n tapaan alle 20-vuotiaiden joukkueeseen. KooKoon alle 20-vuotiaat olivat pelanneet Jukureita vastaan lauantaina 5. syyskuuta.
Jääkiekon liigakauden pitäisi alkaa tasan kolmen viikon kuluttua, torstaina 1. lokakuuta.
Lue myös:
Jukurien koronarypäs ulottui Kouvolaan – kaksi KooKoon pelaajaa karanteeniin altistumisen takia
Juttua muokattu 10.9. klo 11.54: Täsmennetty epäiltyihin altistumisiin liittyviä päivämääriä ja tapahtumia.