Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Moni rikoksesta syytetty Kittilän kunnanvaltuutettu hakee jatkokautta, niin myös Tarmo Salonen: "Oikeusprosessi ei vaikuta päätökseeni millään tavalla"

Käräjäoikeus vapautti Kittilän päättäjät syytteistä, mutta nyt kuntakiistoja puidaan hovioikeudessa.

Kittilän kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Tarmo Salonen (Perussuomalaiset)
Tarmo Salonen sanoo, että perussuomalaisten ehdokashankinta etenee hyvin. Muista puolueista kerrotaan, että uusia ehdokkaita on haastava löytää. Kuva: Annu Passoja / Yle
Annu Passoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Oikeudenkäynnit eivät ole vieneet Kittilän kuntapäättäjien intoa jatkaa valtuutettuina. Lapin käräjäoikeus vapautti kuntapäättäjät virkarikossyytteistä viime vuonna ja he luottavat, että tuomio ei muutu meneillään olevassa hovioikeuskäsittelyssä.

Jatkokaudelle tähyää myös perussuomalaisten Tarmo Salonen, joka palasi muiden syytettyjen tavoin valtuustoon keväällä. Korkein hallinto-oikeus päätti tuolloin, että hyllytyksen jatkaminen olisi kohtuutonta. Nyt Salonen on palannut myös kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi.

– Olen nyt juuri sillä paikalla, mistä lähdinkin. Ja pyrin siihen, että pääsen valtuustoon taas seuraavalla kierroksella.

Kittilän kuntariidat herättivät laajaa huomiota, kun entisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamiseen liittyvässä jupakassa 27 kunnan luottamushenkilönä toiminutta sai syytteet muun muassa törkeästä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja työturvallisuusrikoksesta. Juttua puidaan parhaillaan Rovaniemen hovioikeudessa.

Oikeusprosessi ei vaikuttanut lainkaan, kun Salonen mietti ehdolle asettumista.

– Ei millään tavalla. Käräjäoikeuden kolme tuomaria on katsonut meidät syyttömiksi ja Suomessa on vielä sellainen laki, että ihminen on syytön kunnes toisin todetaan.

Myös Jukka Niva kertoo mitä todennäköisimmin asettuvansa ehdolle. Niva oli vuosina 2012–2017 perussuomalaisten valtuutettu, mutta vaihtoi vuonna 2017 Kuntalaislistalle. Valtuustopaikka jäi saamatta, mutta nyt Niva suunnittelee yrittävänsä uudestaan.

Hän ei aio jäädä odottamaan hovioikeuden ratkaisua, joka on luvassa ensi vuoden alkupuolella.

– En usko maailman muuttuvan niin kummalliseksi, että sieltä tulisi langettava tuomio. En antaisi varmaan senkään vaikuttaa. Äänestäjäthän sen sitten päättävät, Niva sanoo.

Lue lisää: Vuosien julkisuusrumba toi ruman tahran Kittilän puhtoiseen imagoon – paikalliset ovat silti ylpeitä kuntalaisia

kittiläläinen Jukka Niva
Virkarikoksista syytettyjen joukossa on myös Jukka Niva, joka nousi viime vaaleissa Kuntalaislistalta rakennus- ja ympäristölautakuntaan. Valtuustopaikka jäi tällä vaalikaudella saamatta. Kuva: Annu Passoja / Yle

Valtapuolue keskustan seitsemästä syytteessä olevasta valtuutetusta enemmistö on näillä näkymin hakemassa jatkokautta, kertoo keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Pekka Rajala. Hän ei näe asiassa ongelmaa.

– En missään nimessä. Tiedän mitä ollaan tehty, joten en missään nimessä pidä ongelmana. Kyllä kaikki ovat tervetulleita.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimiva Rajala ei ole itse syytettynä Mäkelän erottamiseen liittyvässä tapauksessa. Sen sijaan Rajala on kymmenien muiden ohella syytettynä asiassa, joka liittyy entisen hallintojohtaja Esa Mäkisen kohteluun.

Vaaliuurnilla voi olla ruuhkaakin

Uusien ehdokkaiden löytäminen on Kittilässä haastavaa, se kerrotaan monista puolueista. Valtuuston toiminta vaikuttaa riitaisalta ja valtuutetun työ riskialttiilta, eikä ehdokaslistoille olekaan tunkua.

Kirkonkylällä vastaantulevista useimmille ei ole tullut mieleenkään asettua itse ehdolle, mutta äänestäminen tuntuu nyt entistä tärkeämmältä. Aija Kollin-Mänttäri sanoo, että äänestäjän kannattaa olla valveilla.

– Ja toivoa saa, että ihmiset käyttäisivät omia ajatuksiaan ja järkeään, eivätkö menisi paniikinomaisesti jonkun klikkiytymän mukaan, miettii Aija Kollin-Mänttäri.

Myös Raili Ylläsjärven mielestä kevään vaaleissa pitää harkita entistä tarkemmin, ketä äänestää. Itse hän aikoo löytää ehdokkaansa syytettyjen joukon ulkopuolelta. Hän uskoo, että oikeussaliin päätyneet kuntakiistat pikemminkin sysäävät kittiläläiset liikkeelle vaaleissa kuin tainnuttavat äänestysapatiaan.

– Jos Facebook-mielipiteitä kuuntelee ja lukee, luulen että enemmänkin innostaa äänestämään. Toivottavasti näin on.

kittiläläinen Riitta Ylläsjärvi
Raili Ylläsjärvelle ei ole koskaan tullut mieleen asettua itse ehdolle. Äänestäminen sen sijaan on itsestäänselvyys. Kuva: Annu Passoja / Yle

Kauppareissulla tavoitetulla Inkeri Yrityksellä on tunnettu nimikaima Kittilän kuntapolitiikassa, mutta itse hän on osallistunut vaaleihin vain äänestäjänä.

– Tietenkin on tämän myllerryksen takia käynyt mielessä, että jaksaako äänestää vai eikö jaksa. Mutta en ole koskaan vakavasti ajatellut, että en äänestäisi. Niinhän sitä vaikutetaan.

Muutamalla äänellä päättäjäksi

Valtiovarainministeriön hyllyttämien kuntapäättäjien paluu vallankahvaan oli helpotus Vasemmistoliiton Marita Toivaselle, joka istui ensimmäistä valtuustokauttaan varsin poikkeuksellisissa oloissa.

– Ei se ollut normaalia päätöksentekoa että kokeneet päättäjät puuttuivat. Olin monen varavaltuutettu ja se oli todella työlästä aikaa. En toivo millekään kunnalle samaa.

Helpottunut oli myös keskustalainen Anna-Liisa Nilivaara, joka nousi varavaltuutetuksi siinä vaiheessa kun valtuustopaikat täytettiin hyllytysten seurauksena uudelleen. Nilivaaran äänisaalis viime kuntavaaleissa oli vaatimaton, vain muutamia ääniä.

– Kun ei ole ihmisiä jotka alkavat töihin, niin mukaan pääsee vähemmilläkin äänillä. Samanlaista työntekoahan se on, vaikka ei ole valittukaan vaaleilla, Nilivaara toteaa ajastaan varavaltuutettuna.

Se tunnetumpi Inkeri Yritys, Oikeudenmukainen Kittilä - ryhmää edustava valtuutettu ei ole tyytyväinen siihen, että Kittilän kuntapolitiikassa on palattu lähtöpisteeseen. OMK pidetään Yrityksen mukaan ulkona neuvotteluista ja esimerkiksi kunnanhallituksen varapuheenjohtajan paikka vietiin ryhmältä, vaikka se sai vuonna 2017 toiseksi eniten ääniä.

Kuntalaisilta on Yrityksen mukaan tullut toiveita, että viime vaaleihin perustettu OMK jatkaisi. Varmaa se ei ole.

– Päätös on vielä muhimassa ja pikemminkin myötätuulessa. Porukalla olemme tulevaisuutta pohtineet, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole tehty.

Tulevia valtuutettuja odottaa vaativa työ, Levistä ja matkailusta kovin riippuvaisen kunnan luotsaaminen läpi korona-ajan koettelemusten. Jo nyt on selvää, että verotulot laskevat ja moni matkailualalle palkattu menettää työpaikkansa.

Lue myös: Keminmaan kunnanhallituksen puheenjohtaja vaihtuu – perusteena poliittisen luottamuksen puute

Kittilän lisäksi muukin Lappi riitelee, nyt kunnanjohtajan eroa vaaditaan Kolarissa – tutkija näkee taustalla pienten kuntien ylisuuret hankkeet

Suosittelemme sinulle