Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

HPK jo toinen karanteeniin joutunut SM-liigajoukkue – nuorten joukkueessa kolme tartuntaa

Joukkueiden pelaajat ovat olleet tekemisissä keskenään.

HPK:n liigajoukkue on asetettu kahden viikon karanteeniin, koska seuran U20-joukkueessa on todettu kaksi koronavirustartuntaa. HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo, mistä tartunnat tulivat ja miten tilanne vaikuttaa joukkueeseen.
Lauri Rautavuori
Avaa Yle-sovelluksessa

HPK:n liigajoukkue on asetettu kahden viikon karanteeniin, seura tiedottaa. HPK:n U20-joukkueessa on todettu kolme koronavirustartuntaa. Joukkueiden pelaajat ovat olleet tekemisissä keskenään. U20-joukkue on niin ikään karanteenissa.

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo, että seurassa on pelaajia, jotka osallistuvat molempien joukkueiden harjoituksiin.

– Yksi U20-pelaaja osallistui liigaharkkoihin maanantaiaamuna, ja sillä perusteella päätimme liigatiimin karanteenista, Toivanen kommentoi Ylelle.

U20-pelaajien tartunnat ovat mitä luultavimmin peräisin perjantaisesta ottelusta Jukureita vastaan.

HPK:n liigajoukkue ja U20-joukkue ovat valmentajia ja toimihenkilöitä myöten karanteenissa 21. syyskuuta asti. Joukkueiden jäsenet testataan ensi viikolla tai heti oireiden ilmettyä sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaisesti.

"Mitä voimme tehdä meidän halleilla?"

HPK Liiga Oy ja HPK Juniorijääkiekko noudattavat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin ja THL:n ohjeita karanteenista ja harjoitusten perumisesta.

– Olemme koko prosessin ajan olleet aktiivisesti yhteydessä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa ja olemme saaneet heiltä hyvää ohjeistusta ja tukea, kommentoi Antti Toivanen asiaa tiedotteessa.

HPK Liiga oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.
HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen on epävarma, alkaako SM-liiga tänä syksynä ajallaan. Kuva: Dani Branthin / Yle

Toimitusjohtajan mukaan seuraavaksi pitää analysoida, kuinka altistumisilta voidaan jatkossa suojautua yhä tehokkaammin.

– Kuinka paljon pelaajat liikkuvat joukkueiden välillä? Miten voimme rajata kontaktia tekemällä ympäristöstä vieläkin suljetumpaa? Tiedostetamme, ettemme voi rakentaa täällä samanlaisia kuplia kuin vaikka Pohjois-Amerikan sarjoissa. Mutta mitä voimme tehdä meidän halleilla ja resursseilla?

Pelataanko tänä vuonna SM-liigaa?

HPK kertoi jo aiemmin torstaina, että liigajoukkue keskeyttää toimintansa toistaiseksi. Tämän illan ja ensi viikon harjoitusottelut Tapparaa vastaan on peruttu. Myös HPK - Pelicans jää ensi viikolla pelaamatta. Lisäksi HPK:n kauden avajaistapahtuma perutaan.

HPK on jo toinen karanteeniin joutunut liigajoukkue. Mikkelin Jukurien pelaajat ovat olleet karanteenissa eilisestä alkaen. Myös KooKoo kertoi alkuviikolla, että kaksi sen liigapelaajaa on altistunut koronavirustartunnalle.

HPK:n liigajoukkuetta vastaan keskiviikkona pelannut SaiPa tiedottaa ryhtyneensä varotoimenpiteisiin. SaiPan torstaille suunniteltu joukkuetapahtuma on peruttu, ja joukkue viettää vapaata viikonloppua.

Joukkueiden tartunnat ja altistumiset saivat alkunsa Jukureiden U20-joukkueesta, jossa on tullut ilmi 22 koronatartuntaa. Mikkelin keskustassa oli viikonloppuna koronatartuntojen rypäs.

SM-liigakauden on määrä alkaa kolmen viikon päästä 1. lokakuuta. HPK:n Antti Toivanen toivoo edelleen, että kausi alkaa ajallaan tai ainakin tämän vuoden aikana.

– Mutta kuten tiedämme, nykyinen epidemia voi muuttaa muotoaan päivissä. On liian aikaista julistaa mitään varmaksi.

Päivitetty 10.9.2020 kello 17.37: HPK tiedotti torstaina iltapäivällä, että HPK U20 -joukkueen (pelaajat ja toimihenkilöt) oireisten testaamisessa on löytynyt kolmaskin koronavirustartunta. Aiemmin jutussa kerrottiin tiedossa olleista kahdesta tartunnasta.

Suosittelemme