Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Näistä maista matkailu avautuu ensi viikolla – päivittyvä grafiikka kertoo Euroopan tautitilanteesta ajankohtaisesti

Ovet Suomeen avautuvat jälleen esimerkiksi ruotsalaisille, norjalaisille ja saksalaisille.

Matkustaja kentällä, Helsinki-Vantaan lentoasema, 11.8.2020.
Höllennysten tarkoituksena on osaltaan helpottaa myös matkailualan ahdinkoa. Kuvituskuva. Kuva: Jari Kovalainen / Yle
Johannes Blom
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hallitus tiedotti tänään perjantaina matkustusrajoitusten höllentämisestä.

Jatkossa matkustaminen vapautetaan niistä maista, joissa koronatartuntoja on alle 25 sataatuhatta asukasta kohden edellisen kahden viikon aikana. Näistä maista Suomeen saa pian palata ilman kahden viikon karanteeniaikaa.

Aiempi raja oli kahdeksan tartuntaa, joten nyt ylärajan noustessa matkailua helpotetaan Ruotsista, Norjasta, Islannista, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Puolasta, Bulgariasta, Slovakiasta, Kyproksesta ja Liechtensteinista.

Matkoilta palaavat suomalaiset sekä turistit näistä maista pääsevät jälleen Suomeen ilman sisärajatarkistuksia ja karanteenia, kun uudet rajoitussäännökset astuvat voimaan.

Euroopan ulkopuolisista maista höllennyksen piiriin kuuluvat esimerkiksi Uusi-Seelanti, Australia, Japani, Etelä-Korea, Kanada ja Thaimaa.

Sen sijaan Italiasta ja Unkarista matkustamista rajoitetaan jälleen.

Uudet rajoitukset voimaan ensi viikon lauantaina

Rajoitusta nostetaan ensi viikon lauantaista alkaen. Siirtymäaikana työmatkaliikenne Virosta ja Ruotsista on sallittua myös ilman negatiivista koronatestitulosta.

Todettujen tartuntojen määriä Euroopassa voi seurata Ylen päivittyvässä Koronavirus lukuina -artikkelissa. Kuvaaja osoittaa ne maat, joissa tautitilanne on nyt matkailuun sopiva. Rajoituksissa maiden tilannetta katsotaan viikon tarkastelujaksolla.

Höllennyksen piiriin kuuluvat maat on merkattu taulukkoon vaaleansinisellä.

Sisärajatarkistukset korvataan marraskuun 23. päivä pysyvällä mallilla.

Lue myös:

Hallituksen neuvottelu matkustusrajoituksista päättyi, Suomi nostaa raja-arvoa 25:een – Lintilä: ”Pystymme avamaan matkailulle talvisesongin”

Suosittelemme sinulle