Viidellä Kouvolan KooKoon U20-joukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta.
Myös KooKoon ja Mikkelin Jukureiden lauantaisessa alle 20-vuotiaiden SM-sarjan pelissä ottelutapahtumaan osallistuneella toimihenkilöllä on todettu koronavirus.
Joukkueen koronatestitulokset valmistuivat tänään perjantaina.
Tartunnan saaneet on määrätty eristykseen ja muu joukkue ja joukkueenjohto sekä ottelutapahtumassa altistuneet toimihenkilöt on määrätty karanteeniin. Kaikkia altistuneita on ohjeistettu seuraamaan omia oireitaan ja hakeutumaan uuteen testiin tarvittaessa.
Lisäksi KooKoon liigajoukkue on ohjattu varotoimenpiteenä karanteeninomaisiin olosuhteisiin ja koko joukkue testataan maanantaina 14. syyskuuta.
Tämänhetkisten tietojen mukaan kaikki tartunnat liittyvät KooKoon ja Jukurien U20 SM-sarjan otteluun, joka pelattiin viime lauantaina.
Kyseisessä Jukurien joukkueessa on todettu tällä viikolla yli 20 koronavirustartuntaa. Kaikki tartunnat ovat liittyneet samaan tartuntaketjuun.
Kymsote jatkaa edelleen altistuneiden kartoitusta ja tartuntaketjujen selvittämistä.
Abit siirtyvät etäopetukseen
Kouvolan lukioiden abiturientit siirtyvät etäopetukseen syksyn ylioppilaskirjoitusten ajaksi. Etäopetus alkaa ensi viikon maanantaina ja jatkuu lokakuun alkuun saakka.
Kyseessä on korona-tartuntojen takia tehty varotoimenpide, jolla pyritään turvaamaan ensi viikon maanantaina alkavat ylioppilaskirjoitukset.
KooKoon U20-joukkueessa on toisen asteen opiskelijoita. Kaupunki määräsi jo aiemmin tällä viikolla U20-joukkueen pelaajat etäopetukseen.
Kymsoten ja Kouvolan kaupungin selvityksen mukaan koronavirustartunnan saaneet KooKoon joukkueen pelaajat eivät ole altistaneet muita opiskelijoita kouluissa.
Muut lukion opiskelijat jatkavat lähiopetuksessa, mutta etäopetukseen voidaan kuitenkin siirtyä nopeasti tilanteen niin vaatiessa.
Muitakin tartuntatapauksia
Kouvolan turvallisuuspäällikön Johanna Franzénin mukaan tilanne Kouvolassa on vielä paljon rauhallisempi kuin Mikkelissä, josta KooKoon juniorijoukkueen tartunnat ovat todennäköisesti peräisin.
Hän kuitenkin kehottaa vanhempia keskustelemaan aiheesta lasten ja nuorten kanssa.
– Hyvin suuri määrä tartuntatilanteista liittyy erityisesti vapaa-ajan viettoon. Kannattaa oikeasti miettiä, mitä vapaa-ajallaan nyt tekee ja miten siellä käyttäytyy, Johanna Franzén sanoo kaupungin tiedotteessa.
Kymenlaaksossa on todettu viime päivinä useampia tartuntoja. KooKoon ja Jukurien U20 SM-sarjan otteluun liittyvien tartuntojen lisäksi Kymenlaaksossa on todettu kolme muuta koronavirustartuntaa. Lisäksi sairaalahoidossa on tällä hetkellä yksi koronaviruspotilas.
– Isossa kuvassa Kymenlaakson tilanne on edelleen rauhallinen. Tuoreet tapaukset alueellamme ovat kuitenkin muistutus siitä, että rauhallinen tilanne voi myös muuttua, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo Kymsoten tiedotteessa.
Liigajoukkueelta peruuntui harjoituspelejä
KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi tartuntatapauksia suorassa Ylen nettilähetyksessä iltapäivällä.
– Tottakai se on valitettavaa, mutta toisaalta aika odotettua, että joku on tartunnan saanut.
Välimaan mukaan tieto koronatartunnoista ei muuta U20-joukkueen tilannetta aiempaan nähden. Heidät määrättiin 14 vuorokauden karanteeniin jo maanantaina.
– Mikään muu ei ole muuttunut maanantaista kuin se, että on saatu positiivisia testituloksia, Välimaa sanoo.
Liigajoukkue, sen toimihenkilöt ja valmentajat testataan ensi maanantaina. Seura katsoo jatkotoimenpiteet sen jälkeen, kun testitulokset valmistuvat, eli viimeistään keskiviikkona.
Sakari Välimaan mukaan KooKoon pelaajat voivat "olosuhteisiin nähden" hyvin.
U20-joukkueessa on taustajoukkoineen noin 30 henkilöä. Karanteeninomaisissa olosuhteissa olevan KooKoon liigajoukkueen osalta ryhmä on hieman tätä suurempi.
Liigajoukkueen toiminnassa tilanne on näkynyt kahden harjoitusottelun siirtymisenä. Joukkueen oli määrä pelata eilen torstaina Pelicansia ja tänään perjantaina JYPiä vastaan. Välimaa ei usko peruutusten vaikuttavan KooKoon liiga-avaukseen ja kauteen valmistautumiseen.
– Nämä ovat harjoitusotteluita. Yhtään pistettä ei ole voitettu Liigan suhteen eikä yhtään myöskään hävitty. Ne pelit jäivät pelaamatta ja that’s it. Mennään eteenpäin, Välimaa sanoo.
Kahden liigapelaajan testitulokset negatiiviset
KooKoon U20-joukkueen lisäksi kaksi KooKoon liigajoukkueen pelaajaa testattiin keskiviikkona koronaviruksen varalta.
Liigapelaajien testitulokset valmistuivat jo torstaina, ja kummankin testatun tulos oli negatiivinen. Pelaajat olivat altistuneet koronatartunnalle vapaa-ajallaan Jukurien U20-joukkueen pelaajan seurassa.
KooKoo tiedotti liigapelaajien negatiivisista tuloksista torstai-iltapäivänä verkkosivuillaan. Seura kertoi, että liigapelaajat on kuitenkin määrätty karanteeniin 14 päiväksi ja mahdollisia oireita tarkkaillaan.
Lue myös:
Kouvolan KooKoon U20-joukkueen kaikki pelaajat koronatestiin
KooKoon U20-joukkue karanteeniin – myös kaksi liigapelaajaa altistunut koronavirukselle