Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Omistajaohjausministeri Tuppurainen: Olen valmis tarkastelemaan pelikoneiden poistamista kaupoista ja kioskeista – monopolilla kuitenkin yhä vankka kannatus

SDP:n kansanedustajana Tuppurainen on avoin myös ajatukselle siirtää Veikkauksen tuotot valtion budjettiin. 

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen uskoo, että suomalaiset pelaavat joka tapauksessa, joten on parempi pelata kotimaassa.
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen uskoo, että suomalaiset pelaavat joka tapauksessa, joten on parempi pelata kotimaassa.
Marja Sannikka,
Petra Nykänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen kertoo Marja Sannikan haastattelussa voivansa harkita peliautomaattien poistamista kokonaan esimerkiksi kaupoista ja kioskeista.

– Olen valmis sitä tarkastelemaan Veikkauksen omistajan näkökulmasta ja odotan Veikkaukseltakin tästä esityksiä.

Rahapeliyhtiö Veikkaus vähentää parhaillaan hajasijoitettujen peliautomaattien määrää. Tavoite on, että kuluvan vuoden loppuun mennessä niitä olisi korkeintaan 10 500 kappaletta. Määrä on yhä kansainvälisesti vertailtuna korkea.

Tuppuraisen mielestä jo nyt tehtävä vähennys on huomattava. Hänen mukaansa automaattien poistaminen ei ole ainoa ratkaisu peliongelmiin. Ministeri puoltaa erilaisia vastuullisuustoimia kuten pakollista tunnistautumista ja henkilökohtaista tappiorajaa, jotka peliautomaatteihin tulevat.

– Luulen, että jos pelikoneet häviäisivät, ihmiset siirtyisivät muualle pelaamaan. Pelaaminen ei välttämättä häviäisi. Sitten taas netissä voi olla entistä vaikeampi kontrolloida pelaamista, koska erityisesti siellä ulkomaalainen tarjonta tulee houkuttelemaan ihmisiä.

Pelaamiseen Tuppurainen ei kannusta, vaikka hän on aiemmin todennut pelaamisen olevan viihdettä.

– Ihmisillä on vietti kokeilla onnea. Olemme lottokansaa – niin kuin suomalaisista sanotaan – ja tämän tosiseikan edessä myös itse olen avuton.

Haluaisitko vähentää kyseistä viettiä?

– Haluaisin vähentää peliongelmia, ja siinä työssä olen täysillä mukana, Tuppurainen toteaa.

Tuotot suoraan budjettiin?

Veikkauksen tuotot käytetään Suomessa eri alojen järjestöjen tukemiseen. Monen järjestön rahoitus riippuukin käytännössä siitä, kuinka paljon suomalaiset pelaavat rahapelejä.

Jo aiemmin Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kertonut haluavansa siirtää Veikkauksen tuotot suoraan valtion budjettiin, jolloin edunsaajat eivät olisi sidoksissa Veikkaukseen.

Tuppurainen ei ota asiaan kantaa ministerinä. Kysyttäessä hänen kantaansa kansanedustajana ja poliitikkona vastaus on puolestaan selkeä.

– Minusta on mielenkiintoinen ajatus, että Veikkaus tulouttaisi suoraan valtion budjettiin, ja sitten budjettivaroista ohjattaisiin varat järjestöille, hän pohtii mutta lisää, että ajatuksen toteuttaminen olisi kuitenkin hankalaa.

– Tunnustan, että se on todella vaikea rasti viedä läpi. Tämä on muotoutunut aikojen saatossa, että monen järjestön toiminta rahoitetaan Veikkaus-varoista. Sen muuttaminen ei käy hetkessä.

Tuppurainen puolustaa Veikkauksen monopolin säilyttämistä. Hänen mukaansa on tärkeää, että nimenomaan pelaamisen vastuullisuutta on mahdollista valvoa.

– Haluan ennen kaikkea puolustaa suomalaista järjestelmää. Jos vaihtoehto on siirtyä ulkomaalaisiin pelikasinoihin, sitten meiltä karkaavat sekä vastuullisuusvalvonta että pelaamisen tulot.

Rahat ruokaan vai pelikoneisiin?

Rahapelaamista tutkinut dosentti Janne Nikkinen kritisoi suomalaista rahapelijärjestelmää, koska suuri osa Veikkauksen tuotoista tulee vähävaraisilta.

– Onhan tämä vähän sellainen käänteinen Robin Hood -järjestelmä. Tämä ottaa rahaa köyhiltä – monilta niiltä, joilla ei olisi varaa pelata – ja siirtää sitä eri kautta eri toimijoille. Minusta pitäisi mennä sellaiseen suuntaan, ettei ihmisten tarvitsisi valita kaupassa, mihin he rahansa käyttävät – ruokaan vai pelikoneisiin.

Nikkisen mukaan hajasijoitettujen peliautomaattien poistaminen olisi ratkaisu peliongelmiin. Hänen mielestään olennaista ei ole se, kuinka monta peliautomaattia Suomessa on, vaan se, missä automaatit sijaitsevat. Suomi on hänen mukaansa jäljessä muita Pohjoismaita, jotka ovat jo siirtäneet automaatit pelisaleihin.

– Riippuvaiset sanovat, että heille on kaikkein vaikeinta, etteivät he voi edes maitoa ostaa kulkematta automaattien ohi.

Nikkinen toteaa, ettei pelaaminen ole harmitonta ajankulua, ja rahapeliautomaatit ovat koukuttavuudessaan jo lähellä tupakkaa.

– Tämä pitäisi nähdä kansanterveydellisenä asiana.

Marja Sannikka Yle TV1:llä perjantaina 11.9. klo 20. Ohjelman voi katsoa jälkikäteen myös Areenasta.

Lue myös

Marja Sannikka: Veikkaus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille

Veikkauksen avustusten leikkaaminen näkyisi heti esimerkiksi lapsiperheiden arjessa – Järjestöjohtaja: "Hätä on nyt suuri"

Peliautomaatit palasivat marketteihin houkuttelemaan kansaa, joka ei tuomitse mutta vähentäisi: "Ei niitä joka nurkalla tarvitse olla"

Suljetut peliautomaatit ovat helpotus monelle ongelmapelaajalle – verkossa pelaaminen on kuitenkin kasvussa, jopa nettipokeri saattaa tehdä uuden nousun

LM: Veikkauksen pelikoneet tuovat kaupoille kymmeniä miljoonia euroja vuodessa

Suosittelemme