Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

THL: Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa, Äänekoskella yksi

Koko maassa uusia koronatartuntoja on torstain jälkeen ilmoitettu 43.

Turvaväli-opastinkyltti Citymarketissa koronavisruspandemian aikaan 2020.
Viranomaiset korostavat varotoimien tärkeyttä, kun koronatartuntojen määrä on syksyn edetessä lisääntynyt. Kuva: Nella Nuora / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyväskylässä on ilmoitettu torstain jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa. Muualla Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tartuntoja on ollut yksi Äänekoskella

Koko maassa uusia tartuntoja on rekisteröity Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 43.

Vain pieni osa tapauksista on tällä haavaa niin vakavia, että sairaalahoito on tarpeen. Koko maassa sairaalahoidossa koronan takia on viimeisimpien tietojen kuusi henkilöä, joista yksi tehohoidossa.

Jyväskylässä tuli torstaina tietoon laajoja altistumisia koronavirukselle, kun Normaalikoulun lukiossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa havaittiin molemmissa yksi tartunta.

Kaikkiaan lähes 90 ihmistä on asetettu karanteeniin altistumisten vuoksi.

Suosittelemme sinulle