Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jari Kurrille tyly herätys, mutta hän ei usko KHL-kauden olevan uhattuna – "En näe tämän tapauksen jälkeen mitään vaaraa sen suhteen"

Jokerien pelaajat joutuvat 14 päivän karanteeniin ja viisi ottelua siirretään, kun keskiviikkona Helsingissä pelanneella Neftehimik Nizhnekamskilla on todettu koronavirustartuntoja.

Jari Kurri
Kuva: Tomi Hänninen
Sakari Lund,
Joonas Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Jokereiden hankala kauden alku KHL-liigassa sai jatkoa, kun joukkueen pelaajat määrättiin 14 päivän karanteeniin ja joukkueeen viisi seuraavaa peliä on siirretty. Syynä on se, että Jokereiden vieraana olleen Neftehimik Nizhnekamskin joukkueessa on todettu koronavirustartuntoja.

Jokereiden hallituksen puheenjohtajan Jari Kurrin mukaan joukkue sai tietää Neftehimikin tartunnoista tänä aamuna. Kurrin tietojen mukaan Neftehimikin pelaajista kolmella oli koronatartunta ja sen lisäksi niitä oli joukkueen muulla henkilökunnalla. KHL tiedotti perjantaina, että vahvistettuja tartuntoja oli neljä.

Jokerien joukkue testattiin torstaina. Se kuuluu normaaliin käytäntöön, jonka joukkue tekee joka viides päivä. Kaikki tulokset olivat negatiivisia. Karanteenipäätös oli kuitenkin selvä.

– Se on Suomen viranomaisten käytäntö, että karanteeniin joutuu, jos altistuneita on. Asia keskusteltiin aamulla läpi viranomaisten kanssa ja ohjeistusten mukaan mennään, Kurri kertoi.

Kurrin mukaan Jokerit ei olisi voinut tehdä mitään toisin. Myös viranomaisilta on tullut viestiä, että Jokerit on hoitanut asiat oikein ja ohjeistusten mukaan.

Kurri ei osannut heti tuoreeltaan sanoa, miten Jokereiden harjoittelu hoituu 14 päivän karanteenin aikana. Joukkue ei pysty harjoittelemaan yhdessä, mutta jollain tavalla pelaajien täytyy kuitenkin pitää pelivirettä yllä. Tauon jälkeen olisi lähdettävä heti peleihin ja se ei tietenkään ole ihanteellinen tilanne.

Joukkueen tunnelma on luonnollisesti pettynyt. Pelaajat ovat oireettomia, mutta edessä on kahden viikon karanteeni.

– Ei ollut paras mahdollinen tapa herätä aamulla kuuden jälkeen tällaiseen viestiin, Kurri totesi.

Siirretyt viisi peliä täytyy sijoittaa uudestaan kalenteriin. Kurrin mukaan sitä työtä tehdään parhaillaan.

– Hyvällä yhteistyöllä tehdään KHL:n ja seurojen kanssa. Jos tässä jotain positiivista voi kertoa, niin se on hyvin työn alla ja muutamia pelejä on pystytty jo vahvistamaan. Tiedotamme niistä sitten, kun saamme tiedon kaikista peleistä.

Kun tartuntoja tulee heti KHL-kauden alussa, se ei vaikuta hyvältä. Kurri ei kuitenkaan näe vielä suurta ongelmaa kauden läpiviemisen suhteen.

– En näe tämän tapauksen jälkeen mitään vaaraa sen suhteen. Ei tällaisia voi kuitenkaan joka päivä tulla. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu, tämän kanssa on eletty jo puoli vuotta.

Lue myös:

Jokerien pelaajat altistuneet koronavirukselle – viisi ottelua siirretään ja joukkue kahden viikon karanteeniin

Koronaviruksen saaneet venäläiskiekkoilijat yöpyivät Suomessa hotelli Långvikissa – samoissa tiloissa oli myös muita hotellivieraita

Suosittelemme