Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmästä nousi kohu, jonka keskellä ensi-ilta ehdittiin kertaalleen siirtää, antaa potkut yhdelle näyttelijöistä ja ottaa komento takaisin.
Kaiken sai aikaan Agradon rooli, joka turhautti transyhteisön. Silloisen tiedon mukaan Agrado oli transnainen, mutta rooliin oli kuitenkin kiinnitetty miesnäyttelijä.
Mistä tässä kaikessa oli kyse ja mitä seuraavaksi? Kysyimme asiaa transtaustaiselta näyttelijä Miiko Toiviaiselta. Hänen mielestään syntynyt hämminki olisi ollut helposti vältettävissä.
– Kohu osoittaa, että transkysymykset ja transnarratiivien käsittely fiktiossa ovat Suomessa uutta. Ne ovat monille vieraita ja pelottavia. Asian ympärillä ollaan arkoja, ja se voi johtaa tällaiseen.
Toiviainen kertoo olleensa sunnuntaina yhteydessä sekä Agradon rooliin alun perin kiinnitettyyn – ja sittemmin siitä erotettuun ja uudelleenkiinnitettyyn – näyttelijä Janne Reinikaiseen että esityksen ohjaajaan Anne Rautiaiseen.
Toiviainen luki Kaikki äidistäni -näytelmäversion ja kommentoi teatterin ratkaisuja. Hänen mukaansa kohun ympärillä vellovia väärinymmärryksiä selittää teksti, joka sekoittaa samaan roolihahmoon piirteitä sekä transnaisesta että transvestiitista.
– Sain kuvan, että kirjailija on vain siirtänyt transnaisen repliikit sellaisenaan Agradon hahmolle ja laittanut transvestiitti-leiman päälle. Tämän valossa ymmärrän sen, että näyttelijä on lähtenyt toteuttamaan transvestiittia ja ohjaaja on repliikeistä päätellyt, että eihän tämä voi ihan transvestiitti olla. Tästä olisi voinut keskustella avoimesti, mutta epäilen, että jokin pelko aiheen ympärillä on sumentanut dialogia.
Lontoossa syntyisi paskamyrsky
Moni on sosiaalisessa mediassa viitannut siihen, että Agradon rooli on mennyt Lontoon arvostetussa Old Vic -teatterissa sellaisenaan läpi miesnäyttelijällä. Toiviainen muistuttaa, että tuolloin elettiin vuotta 2007, jolloin asiat olivat vielä toisin.
– Myönteisiä transihmisten kuvauksia ei oikeastaan ollut. Kehitys on ollut jo viimeisen viiden vuoden sisällä huimaa. Keskustelu ja marginalisoitujen äänten arvostaminen on lisääntynyt kohisten. Jos tämä tehtäisiin Lontoossa tänä vuonna, siitä nousisi paskamyrsky, jonka rinnalla Helsinki kalpenisi.
Toiviaisen mielestä Kansallisteatterin olisi pitänyt kysyä transyhteisöltä neuvoa roolitukseen ja keskustella roolin sukupuoli-identiteetistä hyvissä ajoin.
– Sitä on saatettu vähän varoa, eikä ymmärrys ole ollut riittävän vahva. Se ei ole varsinaisesti kenenkään vika. Se on meidän kulttuuriamme, joka muuttuu onneksi koko ajan. Moni ihminen tietää nyt, mikä ero on transvestiitilla ja transnaisella. Ja se on hienoa.
Tehkää roolista selkeä transvestiitti
Toiviainen näkee, että kohutun Agradon roolin olisi voinut tehdä kahdella tavalla: tulkita se transnaiseksi, jolloin hahmon näyttelee nainen tai transvestiitiksi, jolloin sen näyttelee mies.
Koska esityksen ensi-ilta oli muutaman päivän päässä, Toiviainen suositteli että teatteri tulkitsee Agradon selkeästi transvestiitiksi, ja roolin näyttelee siihen kiinnitetty Janne Reinikainen.
– Teimme pieniä muutoksia tekstiin, näyttelijäntyöhön ja puvustukseen tekijänoikeuksien sallimissa puitteissa ja sen, mitä ehti. En ole nähnyt vielä esitystä, mutta olen ymmärtänyt, että nyt on paljon selkeämpää, että rooli on transvestiitti.
Toiviaisen tulkinnan mukaan tekstissä oli ongelmallista muun muassa se, että Agradon hahmo oli käynyt rintaleikkauksessa. Hänellä oli toisin sanoen rinnat ja penis.
– Se on täysin tavallista monille transnaisille, mutta hyvin harvinaista ellei ennenkuulumatonta transvestiiteille. Pidin ehdottomana, että jos hahmosta tehdään transvestiitti, hän ei ole käynyt rintakirurgiassa.
Toiviainen kertoo ehdottaneensa myös, että tekstiin lisätään kohdat, joissa Agrado selkeästi mainitsee olevansa transvestiitti.
– Pidin myös tärkeänä, että käsiohjelmassa selvitetään, mitä transvestiitti tarkoittaa, koska näytelmän antama kuva on epäselvä. Lisäksi ehdotin, että teksti kannattaa luetuttaa vielä transvestiittiyhteisön edustajalla.
Transnainen ei ole mies mekossa
Toiviaisen mukaan kaikkien yhteinen tahto on ollut varmistaa, että esitys ei tee hallaa transihmisille, eikä väitä tahtomattaan, että transnaiset olisivat miehiä. Se on vaarana, kun transnaista näyttelee mies. Ja tästä polemiikki sai alkunsa.
– Silloin syntyy ajatus, että transnaiset ovat miehiä, jotka on vain puettu eri tavalla. Jos taas transnaisen rooliin otetaan naisnäyttelijä, viesti on se, että kun näyttelijä riisuu roolivaatteensa, sen alla on nainen. Aivan kuten transnaiset ovat – naisia.
Toiviainen havainnollistaa asiaa omalta kohdaltaan. Häntä loukkaisi, jos hän transmiehenä katsoisi näytelmää, jossa transmiehen rooliin olisi laitettu esimerkiksi Laura Birn.
– Se välittäisi minulle selkeätä kuvaa siitä, miten minun identiteettini ja sukupuoleni nähdään.
"Olen saanut tehdä kaikkea"
Toiviainen valmistui Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi kaksi vuotta sitten. Hän on tehnyt monenlaisia rooleja. Helsingin kaupunginteatterin Komisario Palmussa hän oli Kurt Kuurna. Paraikaa hän näyttelee Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa seremoniamestaria.
– Olen saanut tehdä häkellyttävän monipuolisesti kaikkea. Kiinnostavaa on se, että transtaustaiset kollegani Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa joutuvat taistelemaan, että saisivat näytellä muitakin kuin transrooleja. Minun taustani ei ole rajoittanut rooleja, ja se on hyvä asia.
Toiviainen ei usko, että Agradoa tekemään olisi Suomesta löytynyt sopivaa transnaista, eikä hän koe, että sellaista olisi ehdottoman välttämättömästi tarvittukaan.
– Arvotan näyttelijän taidot korkealle. Agradon rooli on ammattilaisellekin haastava. Olisi hienoa saada transihmisiä enemmän näyttelijöiksi. Silloin myös transtaustaisten tarinoita voisi kertoa autenttisemmin, koska eletyllä kokemuksella on merkitystä. Se tuo aina rooliin jotain lisää, mutta se ei ole ainoa asia, mitä näyttelijältä vaaditaan.
Hyvä että Kansallisteatteri kuunteli
Kuka sitten saa näytellä ketäkin? Mikään laki ei sitä määritä ja päätös on aina teatterintekijän.
– Itse en koskaan käytä sanaa “saa”. Miettisin, että haluammeko me ja kannattaako meidän tehdä näin. Se on se, mitä taiteentekijän pitäisi kysyä. Sama pätee rodullistettuihin hahmoihin. Ihmiset ymmärtävät, että ei kannata laittaa black facea näyttämölle. On hyvä miettiä, vahvistaako esitys rasistisia rakenteita.
Black face -teatteri tarkoittaa sitä, että valkoihoinen näyttelijä maskeerataan tummaihoiseksi.
Vanhemmat näyttelijäkollegat ovat Toiviaisen mukaan olleet liikuttuneita siitä, miten nuorempi polvi välittää, millaisia tarinoita kerrotaan.
– Sitä ei ole koettu rajoittavana kitinänä vaan inspiroivana, maailmaa avartavana ja pelastavana.
Toiviaisen mielestä on hyvä, että Kansallisteatteri kuunteli kritiikkiä ja päätti, että transyhteisön mielipiteellä on arvoa. Asiat etenivät vaikkakin mutkan kautta.
– Näemmä vaatii, että ensin tulee myrsky, sitten asiat ymmärretään. Sama on käynyt metoon kanssa. Se oli monen mielestä ensin todella pelottavaa ja kauheata: “Eikö naisia saa enää katsoa edes silmiin”. Nykyään meillä on selviä menetelmiä ja tapoja puuttua asioihin. Toivon, että tässä asiassa tapahtuu samanlaista kehitystä.
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan transvestiitti on mies tai nainen, jolla on mahdollisuus sisäisesti eläytyä kumpaankin sukupuoleen ja tarve ilmentää naisellista ja miehistä puolta itsessään vaihdellen. Transsukupuolinen taas on ihminen, jolla on voimakas sukupuoliristiriita. Oma sukupuoli-identiteetti on ristiriidassa syntymässä määritetyn sukupuolensa kanssa.
Keskustele aiheesta 15.9. kello 23 asti.
Lue lisää:
Saako laiha esittää lihavaa, homo heteroa, valkoinen tummaihoista – mikä on teatterissa sallittua?
Hoo, jos minä olen musta! – Tiernapoikien murjaani on osa alentavaa blackface-perinnettä