Vuokin reitti Vienaan on muinainen valtaväylä Suomussalmella. Sillä kohtaavat arvokas kulttuurihistoria ja metsätalous. Kiistaa niiden yhteensovittamiseksi on käyty jo pitkään: taistelu jatkuu edelleen.
Vaikka reitti on nimetty muinaismuistokohteeksi ja se on muinaismuistolailla suojeltu, suojelusta huolimatta se ei ole hakkuilta turvassa.
– Reitin suojelemisesta on käyty jo pitkälti yli kaksikymmentävuotinen sota, reitin varrella hakkuita vastustava Pentti Kinnunen kuvailee.
Muidenkin paikallisten mielestä reitistä pitäisi tehdä mahdollisimman kokonaisvaltainen elämys ilman, että hakkuut vaikuttavat maisemaan. Metsähallituksella ja yksityisillä maanomistajilla on kuitenkin omistuksessaan iso osa reitin varren metsistä. Alueella on aktiivisessa metsätalouskäytössä olevia nuoria metsiä ja taimikoita.
Mikä reitistä sitten tekee kulttuurihistoriallisesti merkittävän?
Miltei unohdettu polku
Kulkija ei varmasti heti osaisi arvata reitin lähtöpisteessä Vängänvaaralla, millaisen matkan Vuokin reitti Vienaan tulee mutkittelemaan läpi metsien, soiden, niittyjen ja historiallisten kohteiden. Reitti kulkee Suomen puolella noin 26 kilometrin verran. Se päättyy Venäjän rajalle.
Kulkuväylä on yksi Suomen vanhimmista tunnetuista ja karttaan merkityistä reiteistä. Vanhimmat merkinnät löytyvät vuoden 1650 kartoista. Ennen karttoja siitä oli hyviä kirjallisia reittiselostuksia, joista vanhin on tiettävästi 1500-luvun lopulta. Polkujen ja vesiväylien muodostamaa reittikokonaisuutta kuljettiin aikanaan sisämaasta Vienanmerelle ja Karjalaan.
Aktiivit kunnostivat ajan saatossa jo miltei umpeutuneen kinttupolun muutama vuosi sitten.
Entisöityjen kohteiden avulla kulkija pääsee mielikuvissaan matkaamaan tuohon aikaan, jolloin reitti oli vilkkaassa käytössä. Näin on esimerkiksi Rautiaisen myllyllä, joka odottaa kulkijaa reitin varrella ensimmäisenä nähtävyytenä.
Mylly on saanut nimensä rakentajaltaan Rautiaiselta 1700-luvulla. Mylly toimi reitin varrella maamerkkinä ja yöpymispaikkana niin seudun asukkaille kuin kauppiaillekin.
Vaikka siellä ei enää käy samanlainen vilske kuin ennen, puron solistessa voi kuvitella, kuinka paikalle on ollut mieluista pysähtyä levähtämään pitkällä matkalla.
Vene- ja suolakauppaa reitin varrella
Reittiä pitkin kulkivat venäläiset kauppiaat, joista käytettiin nykyisin rumalta kuulostavaa nimitystä laukkuryssät. Heiltä pystyi ostamaan esimerkiksi kankaita, suolaa ja rautaa.
Myös taitavasti tehtyjen veneiden hankkiminen houkutteli vienankarjalaisia käyttämään ahkerasti yhteistä kaupankäynnin väylää. Vuokissa tehtiin Kainuun parhaat veneet ja Hyrynrannassa vuosittain järjestettyjen venemarkkinoiden vuoksi paikalla kävi kova kuhina.
Reittiä kuljettiin Suomen ja Venäjän välillä vesiteitä pitkin soutaen, kävellen ja hiihtäen, mutta myös poro- ja hevoskyydein. Väylä oli merkitty puihin tehdyillä pilkkamerkeillä, joita seuraamalla kulkeminen oli helppoa.
Samanlaiset merkit johdattavat kulkijaa myös tänä päivänä, kun matkantekoa jatketaan Rautiaisen myllyltä eteenpäin.
Historia realisoituu viimeistään, kun matkasta on kuljettu yli puolet. Reitti nousee särkän laelle, jota ympäröivät vesitiet molemmin puolin. Muinoin tuon polun on vallannut vilkas puheensorina, kun vesiteitä pitkin on kulkenut soutajia ja särkän laella on liikkunut monenlaista kulkijaa.
Nyt särkkää pitkin saa kävellä täydessä hiljaisuudessa.
Lönnrot runoili reitillä – ehkä
Erityisen mielenkiintoisen reitistä tekee se, että Kajaanissa piirilääkärinä työskennellyt Elias Lönnrot käveli reittiä pitkin monia kertoja. Matkoillaan hän keräsi runoja ja moni Kalevalassa esiintyvä runo onkin saanut inspiraationsa polun varrella.
Tutkija Heikki Rytkölä on tutkinut reittiä 1980-luvulta alkaen. Hän muutti Kainuuseen vuonna 1977 museotyön perässä ja halusi tutustua maakuntaan pikavauhdilla. Hän löysi vuonna 1650 julkaistun kartan, jossa oli piirrettyjä kuvauksia Vienan reitin Suomen puoleisesta osasta.
Vaikka reitin kulttuurihistoriallinen arvo on kiistämätön ja sen on myös Museovirasto vahvistanut, Rytkölän mukaan reitin arvoa on kyseenalaistettu.
– Polku mikä polku. Näin totesi yksi valtion viranomainen, kun esittelimme hänelle reittiä, hän muistelee vuosien takaista tapahtumaa.
Myös Lönnrotin kulkemista reitillä on epäilty, vaikka piirilääkärinä hänen toimenkuvaansa kuului pitää tarkkaa kirjaa näistä matkoistaan.
Hakkuilta reitti ei ole säästynyt
Vaikka Vuokin reitti oli jo hyvää vauhtia kasvamassa umpeen, Kainuussa reitin olemassaolo ja sen historiallinen arvo kuitenkin tiedettiin. Tai näin ainakin väitettiin.
Vuosien saatossa Heikki Rytkölä on pitänyt yllä ihmisten tietoisuutta reitistä ja sen historiasta erilaisten tutkimusten ja lehtikirjoitusten avulla sekä edistänyt reitin suojelutyötä. Silti reitille ja sen läheisyyteen on tehty hakkuita vetoamalla siihen, ettei sen kulttuurihistoriallista arvoa ole tiedetty.
Suomussalmen alueesta vastaava Metsähallituksen tiimiesimies Ulla Lehtonen kertoo, että reitin alue ehti olla metsätalouskäytössä vuosikymmenten ajan ennen kuin reitin kulttuurihistoriallinen arvo huomattiin. Tänä aikana Metsähallitus on esimerkiksi rakentanut reitin päälle tieverkostoa metsätalouden tarpeisiin.
Heikki Rytkölä ihmettelee tätä, sillä hän varmisteli eri viranomaisilta, onko arvokkaan reitin olemassaolo tiedossa ja vastaus oli aina myöntävä. Siitä huolimatta reitti ei säästynyt hakkuilta.
– Mielelläni asettaisin viranomaisille kysymyksen, että miksi reitti pääsi tuhoutumaan, vaikka se on ollut kaikkien tiedossa jo pitkään, Rytkölä ihmettelee.
Edes suojelutoimet eivät auta
Reitin varrella asuva Pentti Kinnunen on ollut jo pitkään paikallinen aktiivi reitin suojelutyössä. Hän ihmettelee, miten reittiä ei ole vielä saatu kunnollisen suojelun piiriin kaikista yrityksistä huolimatta.
Esimerkiksi Koljatinjärven alueella hakkuut olivat jo toteutumassa muutama vuosi sitten, kunnes paikalliset aktiivit kerkesivät keskeyttämään ne viime hetkillä.
– Vaikka muutamiin hakkuusuunnitelmiin olemme kerenneet väliin, aina tulee uusia. Reitillä on historiallisesti arvokasta luontoa jäljellä. Miksi se pitäisi tuhota? Kinnunen ihmettelee.
Museovirasto on suositellut, että reitin molemmille puolille pyrittäisiin jättämään kahdenkymmenen metrin varoalueet. Se on kuitenkin vain suositus, eikä käytännössä estä reittiä avohakkuilta.
– Siellä saa hakata, mutta suosituksena on, että hakattaisiin niin, että polkumaisen muinaisjäännöksen luonne säilyisi metsässä olevana polkuna. Tämä ei toteudu avohakkuita tekemällä, kertoo Museoviraston arkeologi-intendentti Päivi Kankkunen.
Metsänkäyttöhankkeista pitää kuitenkin jättää Metsäkeskukseen ilmoitus etukäteen ennen kuin hakkuita aletaan toteuttaa. Jos hakkuut osuvat muinaismuistokohteen lähistölle, museoviranomaiset katsovat, millainen kohde on kyseessä ja antavat tapauskohtaisesti ohjeet metsänkäsittelyyn.
Ilmoituksia maankäytöstä Vuokin reitin varrella tai sen läheisyydessä ei kuitenkaan aina ole tehty. Esimerkiksi reitin varrella on hiekkakuoppia, joista on haettu soraa ja sillä on rakennettu sekä korjattu teitä. Soranotosta Kainuun museolle tai Museovirastolle ei ole tullut minkäänlaista ilmoitusta.
Rytkölän mukaan tähän mennessä reitille tehdyt suojelutoimenpiteet ovat olleet tulkinnanvaraisia ja jokainen on tulkinnut niitä parhaalla katsomallaan tavalla.
– Olen joskus ajatellut, että museoviranomaisilla on Senaatintorilla niin paljon töitä, etteivät kerkeä tulla Kainuuseen. Se on vähän huumorilla sanottu, mutta valitettavan ristiriitaisia lausuntoja olen kuullut, ja metsämiehet ovat saaneet halunsa mukaan tulkita sääntöjä, Rytkölä kertoo.
Avohakkuita vai harvennushakkuita?
Aiemmin ohjaavana tekijänä reitillä ja sen läheisyydessä tehdyissä metsänkäyttösuunnitelmissa oli muinaismuistolaki. Nyt reitille on tehty Kainuun liiton johdolla Vuokin reitti Vienaan -toimintamalli, joka on laadittu muinaismuistolain pohjalta. Sen tavoitteena on reitin historiallisen ja kulttuurillisen arvon turvaaminen suoja-alueen avulla.
Metsähallitus on sitoutunut toimimaan mallin mukaisesti.
Siinä ei ole vielä virallisesti määritelty suoja-alueen leveyttä, mutta prosessi sen määrittämiselle on parhaillaan käynnissä. Suoja-alueiden määritys ei kuitenkaan tarkoita, että ne jätettäisiin hakkuiden ulkopuolelle.
– Esimerkiksi kasvatus- ja harvennushakkuita voidaan tehdä reitin läheisyydessä, kertoo tiimiesimies Ulla Lehtonen Metsähallituksesta.
Tutkija Heikki Rytkölä ihmettelee käytettäviä metsäalan termejä, sillä hänestä näyttää nytkin siltä, että reitin läheisyyteen Tornionkankaalle on tehty avohakkuu.
– Missä määrin metsäalan termien taakse piilotetaan toimintaa? Tässä yhteydessä on menetetty erilaisia luontokohteita ja lajistoa, Rytkölä arvioi.
Sopimus ilman tulkinnanvaraa
Koska iso osa reitin varren metsästä kuuluu Metsähallitukselle, yhteistyön tekeminen paikallisten kanssa on miltei välttämätöntä.
Ulla Lehtosen mukaan jo nyt muun muassa hakkuusuunnitelmia on käyty yhdessä läpi Vuokin kyläyhdistyksen ja Vienan Reitti -yhdistyksen kanssa.
– Veikkaan, että keskusteluja reitin suojelemisesta ja metsätalouden toiminnoista sen läheisyydessä käydään jatkossakin, mutta toivon, että asiaan löytyisi hyvä yhteistyön henki, Lehtonen kertoo.
Myös Museoviraston arkeologi-intendentti Päivi Kankkunen toivoo, että reitin suojeluun löydetään valtakunnallinen yhteisymmärrys, koska kyseessä on arvokas muinaisjäännös.
Hän uskoo, että määrittelemällä yhteiset toimintaohjeet reitin varrella tehtävien toimenpiteiden nykyinen sekavuus selkeytyisi.
– Kun päätös suoja-alueesta tulee lainvoimaiseksi, se on kaikkien tiedossa ja kaikkien on noudatettava sitä.
Tutkija Heikki Rytkölä on samoilla linjoilla yhteisen sopimuksen tekemiseksi, mutta korostaa, että tällä kertaa siihen ei saisi jättää lainkaan tulkinnanvaraa.
Paikallinen aktiivi Pentti Kinnunen ihmettelee, miten reitistä ei ole tullut vielä täysin suojeltua. Se on kuitenkin tavoitteena tulevaisuudessa.
– Uskon, että reitti tulee vielä saavuttamaan suojelustatuksen esimerkiksi Unescon kohteena.
Voit kuunnella myös Yle Areenasta Metsähallituksen Ulla Lehtosen ja reitin suojelutyössä mukana olleen Pentti Kinnusen haastattelut:
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 28.9. kello 23:een saakka!