Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Manse PP:n Virpi Hukka ja Emma Sallinen haluavat syöstä entisen seuransa vallasta: "Tämä on unelmafinaali"

Manse PP ja Jyväskylän Kirittäret aloittavat naisten superpesiksen finaalisarjan torstaina Jyväskylässä.

Kuvassa on Manse PP pelaamassa pesäpalloa.
Manse PP:n tähtipelaaja Virpi Hukka tavoittelee uransa neljättä Suomen mestaruutta. Kuva: Jarkko Vuolle
Petri Sjöblom
Avaa Yle-sovelluksessa

Naisten Superpesiksen ensimmäistä finaaliottelua Jyväskylän Kirittärien ja Manse PP:n välillä seurataan tänään torstaina Yle Puheen Urheilukierroksella klo 15.50 alkaen.

TAMPERE. Manse PP:n johto solmi seurahistorian tärkeimmät pelaajakaupat viime syksynä. Sopimuspaperit neuvoteltiin kertaheitolla kuntoon Virpi Hukan ja Emma Sallisen kanssa, vaikka kaksikko oli vielä keskellä Jyväskylän mestaruushumua.

Mansen heikosta alkukaudesta huolimatta kukaan ei sortunut kritisoimaan jättikaappausta. Hukka on viisinkertainen etenijäkuningatar ja vuoden 2018 naispesäpalloilija. Sallinen valittiin kauden 2018 pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Mestaripelaajien siirtyminen viime kaudella neljänneksi jääneen Manse PP:n ryhmään oli yllätys jopa pelinjohtaja Markus Wirzeniukselle.

– Kyllä nämä pelaajat ovat meidän merkittävin seurahankinta. Siinä Markuksen silmät suurenivat ja tuli hiljainen hetki, kun kerroimme hänelle Hukasta ja Sallisesta. Markus taisi hymyillä ja tokaista, että mehän pelaamme mestaruudesta, Manse PP:n puheenjohtaja Matti Helimo muisteli lähes päivälleen vuoden takaista päiväretkeä Jyväskylään.

Wirzenius tiesi, mistä puhui. Manse PP pelaa naisten superpesiksen finaalissa ja juuri Jyväskylän Kirittäriä vastaan.

Kovana taistelijana tunnettu Hukka pelaa elämänsä syksyä, ja suurin kiitos kohdistuu Wirzeniuksen johtamistaitoihin.

– Oma pelini on vapautuneempaa, koska saan pelata monipuolisesti. Markus antaa hyvin vastuuta. Olen saanut toteuttaa itseäni sisäpelissä. On tullut paljon onnistumisia ja olen nauttinut täysillä, Hukka kiitteli.

Tulosta on syntynyt. Hukka johtaa pudotuspelien kärkilyöntitilastoa ja etenijätilaston ykköspaikan hän jakaa Lapuan Kaisaleena Rautakorven kanssa.

– Markus on kannustanut enemmän rohkeuteen. Hän on sellainen pelinjohtaja, ettei aina tarvitse kaikkia pesiksen lainalaisuuksia noudattaa. Olen ottanut kauden tavoitteeksi, että pitää olla rohkea ratkaisupaikoissa. Se on tuonut kivasti lisää, Hukka jatkoi Wirzeniuksen kehumista.

Finaalit käynnistyvät Jyväskylässä

Runkosarjan voittanut Kirittäret pääsee aloittamaan finaalisarjan Hippoksella, joka on tuttu paikka Hukalle. Hän pelasi kuusi edellistä kautta Kirittärissä.

– Tämä on unelmafinaali. Jo ennen kauden alkua ajattelin, että olisipa upeaa päästä pelaamaan finaalissa Jyväskylää vastaan, Hukka sanoi.

Manse PP pelasi runkosarjassa kahdesti Kirittäriä vastaan. Molemmat ottelut päättyivät Jyväskylän voittotuuletuksiin.

– Tehdään pieniä parannuksia niihin asioihin, joita olemme katsoneet. Taitoa ja hyviä pelaajia löytyy molemmista porukoista. Kyllähän se tuo pientä erityislatausta, tuskin täytyy pelipäivänä kauheasti hakea syttymistä. On vain kivaa, että siellä on tuttuja pelaajia. Katsotaan sitten kumpi on parempi, Hukka pohdiskeli tulevia pelejä.

Kuvassa on Manse PP pelaamassa pesäpalloa.
Kapteeni Emma Sallinen on tuonut rohkeutta Manse PP:n esityksiin. Kentällä hän kaipaa lisää räväkkyyttä omaan peliinsä. Kuva: Jarkko Vuolle

Sallinen oli samoilla linjoilla, mutta muistutti, ettei Manse saa Jyväskylän pelitavan tuntemisesta merkittävää etua.

– Tosi ihana päästä pelaamaan tuttua joukkuetta vastaan. Meillä on voittamisen nälkä kasvanut kauden aikana. Keväällä olimme hirveän huonoja ensimmäisissä peleissä. Uskalsimme ottaa vastaan, missä pitää kehittyä, ja tehdä työtä sen eteen. Olemme olleet nöyriä. Koen, että se kantaa loppuun asti, Sallinen kertoi.

Manse PP kaavailee ryöstöreissua

Kaudella 2018 Manse taipui finaalissa Jyväskylälle, joten nyt olisi takaisin maksun paikka.

Manse kaatoi välierissä viime kauden hopeajoukkueen Porin voitoin 3-1, mutta suurin palkinto löytyi pelillisistä asioista.

– Olemme pystyneet tekemään pieniä asioita paljon huolellisemmin. Välierävaiheessa rupesimme tekemään voittavia suorituksia ja niitä tarvitaan finaalissa, Hukka painotti.

Kapteeniksi kauden alussa valittu Sallinen tietää, kuinka paljon finaalit ovat henkistä kamppailua.

– Kapteenina haasteena on, että parhaat hetket kaudesta ovat vielä käsillä. Kentälle pitää uskaltaa mennä nauttimaan ja luottamaan omaan peliin. Siellä on vastassa samanlaisia ihmisiä, joita jännittää tulevat pelit. Varmistunut mitali on jo hieno saavutus, mutta kauden kruunu odottaa.

Pelinjohtaja Wirzeniuksella, 27, on menossa myös unelmakausi. Ensimmäinen kausi naisten superissa ja heti finaaliin.

– Joukkueella on ollut alusta lähtien iso tavoite, että pelataan mestaruudesta. Totta kai omatkin odotukset olivat korkealla. Hienoa, että pääsimme finaaliin, tietynlainen välietappi omallakin uralla saavutettu, Wirzenius sanoi.

Kuvassa on Manse PP pelaamassa pesäpalloa.
Pelinjohtaja Markus Wirzeniuksen oma peliura päättyi polvivammaan 18-vuotiaana Hyvinkäällä. Wirzenius on johdattanut Mansen finaaliin heti ensimmäisellä kaudellaan naisten superpesiksessä. Kuva: Jarkko Vuolle

Kirittäret lähtee suosikkina sarjaan, ja joukkue tavoittelee jo kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan. Mansen pitäisi pystyä unelmapeliinsä myös vieraskentällä.

– Meillä on mahdollisuus ryöstöön. Välierissä aloitimme Pori-sarjan vieraskentällä ja onnistuimme heti isossa ryöstössä. Samaa tavoitellaan finaalissa.

– Poria vastaan pelasimme kauden parhaita pelejämme. Uskon vahvasti, että kun olemme kehittyneet pitkin kesää, niin olemme saavuttaneet sen tason, millä olemme valmiina voittamaan myös Jyväskylän, Wirzenius jatkoi.

Kapteeni Sallisella tärkeä rooli

Kapteeni Sallisella on oma vahva roolinsa siinä, että Manse on edennyt finaalipeleihin. Joukkueen arvot ovat korostuneet kauden aikana ja pelaajat saavat aidosti nauttia rohkeasta ilmapiiristä. Sallinen on myös itse kehittynyt pelaajana.

– Kevään korvilla oli epävarmuutta siitä, että pelataanko lainkaan ja meneekö iso työ hukkaan. Olemme nauttineet pelaamisesta alusta loppuun, se on näkynyt riemuna kentällä.

– Olen kasvanut johtavaksi pelaajaksi, ja ne ovat isoja askeleita. Potentiaalia löytyy, vaikka olen jo joukkueen kokeneempaa kaartia. Revitelyä voisi olla enemmän, se on tavoitteena ensi kaudelle, Sallinen painotti.

Hukka ja Sallinen ovat nauttineet pelaamisen rinnalla Manse PP:n kotipelien tunnelmasta. Tampereella uskotaan pesäpallon lumovoimaan tulevina vuosina, mutta jo nyt Manse PP:n kannattajat ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen kaksikkoon.

– Laulut ovat soineet tuntia ennen peliä ja kannattajat ovat saapuneet soihtujen kanssa stadionille. On ollut hienoa kokea Mansen pesishuuma. Tuntuu, että olemme fanien syleilyssä pelien ajan. Voima ja virta, mitä yleisöstä saa, on uskomatonta. Mahtavaa pelata vielä finaaleissa kotiyleisön edessä, Sallinen päätti.

Lue myös:

Toissa vuoden uusinta odottaa – Kirittäret ja Manse raivasivat tiensä finaaleihin

Superpesiksen ratkaisuottelut pelataan koleassa säässä ja pahimmillaan hämärässä – erityisillä oloilla voi olla suuria vaikutuksia peliin

Suosittelemme sinulle