Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tällainen on työttömien ruokala, jossa ei käy työttömiä – "Häpeävätkö he, että täällä on liian halpaa ruokaa?"

Suljettu työttömien ruokala avasi jälleen ovensa ja yrittää houkutella lisää asiakkaita.

Eläkäläinen Tarmo Heletoja odottaa pääsyä lounaalle Ruokamestan edessä
Tarmo Heletoja on käynyt työttömien ruokalassa noin kahdeksan vuoden ajan. Kuva: Elli Sormunen / Yle
Elli Sormunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jälleennäkemisen riemu ja vinha puheensorina täyttävät vaatimattoman lounaspaikan oven edustan syyskuisena aamupäivänä.

12 malttamatonta ihmistä jonottaa pääsyä teollisuusalueella sijaitsevaan työttömien ruokalaan Lappeenrannassa.

Työttömien ruokalan ovet ovat pysyneet kiinni lähes puoli vuotta koronarajoitusten ja osittain maksamattomien vuokrien takia. Pian jälleen ovet aukeavat.

– Älä mene vielä. Kyllä he huikkaavat sitten, kun lounas on valmiina, neuvotaan toimittajaa ulkona kiertävästä jonosta, kun hän yrittää mennä ennen aikojaan sisällä ruokalaan.

Työttömiä ulkona kiertävässä jonossa ei ole. Lounaalle työttömien ruokalaan ovat lähteneet lähinnä eläkeläiset.

– Täällä on vaan eläkeukkoja ja kaksi eläkemummoa, jonosta kuuluu.

Lue lisää: Timo Kiskonen on polkenut 20 vuotta tuttuun työttömien ruokalaan syömään – kun sitä ei enää ollut, arki suistui raiteiltaan: "Kyllä sitä syödä pitäisi"

Työttömien ruokalassa tarjolla on seileikettä, perunaa, kastiketta ja babyporkkanoita.
Työttömien ruokalassa tarjolla on seileikettä, perunaa, kastiketta ja babyporkkanoita. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Tehtaalta työttömäksi jäänyt löysi seuraa ruokalasta

Lounaspaikan vakiokävijä on 68-vuotias Tarmo Heletoja. Hän jäi työttömäksi Lappeenrannan Kaukaan tehtaalta kahdeksan vuotta sitten. Silloin tehtaalla työkaverit kertoivat edullisesta lounaspaikasta, ja sitä kautta Heletoja löysi paikan.

– Olen käynyt täällä noin kahdeksan vuotta. Aluksi en käynyt joka päivä. Sitten totesin, että täällä on hyvä ja edullinen ruoka ja aloin käydä useammin.

Heletoja on käynyt lähes joka päivä syömässä työttömien ruokalassa vuosien ajan. Nyt hän odottaa ensimmäisenä pääsyä uudelleen avattavaan lounaspaikkaan.

– On tätä odotettu. Puoli vuotta on joutunut tekemään itse ruoat, kun paikka on ollut kiinni, Heletoja naurahtaa.

Miehen mukaan hänellä on ruoanlaittotaito hyppysissä, mutta välillä meinaa laiskottaa. Varsinkin kesäkuumalla ruokaa ei huvittanut tehdä.

– Ja toisten tekemä ruoka maistuu paremmalta.

Asiakkaiden mukaan osa paikan hohdossa onkin seura, jossa asioita puidaan ja juttu kulkee.

Kokki Jarkko Partanen annostelee ruokaa asiakkaille
Kokki Jarkko Partanen annostelee asiakkaiden toiveiden mukaan lounaslautasen. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Työttömien ruokalassa ei käy työttömiä

Työttömien ruokala perustettiin Lappeenrantaan 1990-luvun puolivälissä.

Ruokailijamäärät ovat vähentyneet viime vuosina. Tarmo Heletoja muistelee, kuinka aikaisempina vuosina jono kiemurteli pihamaalla portaita alas ja aina portille asti.

Viime keväänä ennen ovien sulkeutumista paikalle löysi vain kourallinen syöjiä, 15-30 ihmistä päivässä. Syömässä käyvät lähinnä eläkeläiset.

– Sakki on ikääntynyt. Osa on poistunut ja uusia ei ole tullut tilalle, kuvailee Heletoja väen vähenemistä.

Työttömiä paikassa näkyy harvoin.

– Eihän täällä työttömiä oikeastaan ole. En sitten tiedä, häpeävätkö he, että täällä on liian halpaa ruokaa, pohtii Heletoja.

Lounaan hinta vähävaraisille kuten eläkeläisille ja työttömille on 4 euroa. Muille hinta on 5,50.

Tarmo Heletoja on syönyt lautasensa tyhjäksi.
Tarmo Heletoja on tyytyväinen, että välillä pääsee syömään muiden tekemää ruokaa. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Korona-ajan rajoitukset auttoivat yhdistyksen taloutta

Lounaspaikassa kassan takana häärii paikan toiminnanohjaajana Marja Pylkkö. Hän on lounaspaikkaa pyörittävän Lappeenrannan seudun työnhakijoiden yhdistyksen taloudenhoitaja ja tekee vapaaehtoistyötä lounaspaikassa.

– Mie olen helpottunut ja hyvilläni, kun viimein saatiin paikka auki, toteaa Pylkkö.

Työttömien ruokalan tilojen vuokranantaja on Valio, joka purki vuokrasopimuksen keväällä maksamattomien vuokrien takia.

Lounaspaikka saatiin kuitenkin uudestaan auki Lappeenrannan kaupungin avustusten turvin. Avustuksilla maksettiin muun muassa 5500 euron suuruiset vuokrarästit. Lisäksi kaupunki osallistui 5000 eurolla toiminnan uudelleen käynnistämiseen ja 6500 eurolla loppuvuoden vuokrien maksuun.

Lisäksi korona-ajan sulku auttoi siihen, että loppuvuodeksi yhdistyksen rahat riittävät nyt paremmin.

– Kaupungin avustuksista jää tänä vuonna vuokran lisäksi rahaa muuhun toimintaan, koska monta kuukautta meni ilman vuokramenoja, Pylkkö kertoo.

Marja Pylkkö toimii toiminnanohjaajana ja vapaaehtoisena työttömien ruokalassa.
Marja Pylkkö on helpottunut, että lounaspaikka saatiin viimein auki uudestaan. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Nyt ruokailijoiden määrää yritetään kasvattaa. Sen takia työttömien ruokalan nimi on muutettu Ruokamestaksi. Lounasta saavat tulla syömään kaikki, eikä vain eläkeläiset ja työttömät.

– Monet luulivat aiemmin, että tämä on vain työttömille. Meille voi tulla kuka tahansa syömään, Marja Pylkkö sanoo.

Myös Lappeenrannan kaupunki toivoo toiminnan tukijana, että lounaalle löytäisivät entistä useammat ihmiset.

Marja Pylkkö toivoo, että syömässä kävisi päivittäin 30–40 ruokailijaa. Yhdistyksellä on vuokrasopimus voimassa vuoden loppuun Valion kanssa ja jatkokin näyttää valoisalta.

– Me alamme neuvotella jatkosta marraskuussa.Kaupunki ja Valio haluavat, että me jatkamme, toteaa Marja Pylkkö.

Tarjolla jälkiruoaksi oli suklaakakkua ruokalan uudelleen avauksen kunniaksi.
Jälkiruoaksi tarjoiltiin suklaakakkua. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Vuoden ensimmäinen kala-ateria

Ensimmäisenä päivänä lounaaksi oli seileikettä, kuorittua perunaa, kastiketta, babyporkkanoita ja salaattia. Jälkiruoaksi oli suklaakakkua, ruokalan uudelleen avaamisen kunniaksi.

Kun ovien avaamisesta on kulunut viisitoista minuuttia, on paikalla jo parisenkymmentä syöjää.

– Ihan hyvälle näyttää, sanoo Pylkkö mielissään kassan takana.

Tarmon Heletojan lautanen näyttää jo tyhjältä. Jäljellä on enää yksi peruna ja pala seileikettä.

– Oli kyllä maukasta, huokaisee Heletoja.

Heletojalle ruoka maistui, ja hän on tyytyväinen vuoden ensimmäisestä kala-ateriasta.

Suosittelemme