Tuomarin käsi nousee pystyyn. Se merkitsee sitä, ettei Sotkamon Jymyn lukkari Aapo Komulainen saa enää turhaan heitellä.
Polttoheitot ovat kuitenkin sallittuja. Komulainen kiskaisee pallon kerran kakkospesälle, mutta Vimpelin kärkietenijä Olli Heikkala ehtii vielä tällä kertaa ajoissa takaisin.
Sitten ahneus kostautuu. Heikkala hiipii liian pitkälle, ja kun hän vielä ehtii siirtää painonsa toiselle jalalle kohti kolmospesää, on jo liian myöhäistä.
17-vuotias Komulainen kääntyy hämäyssyötön jälkeen, polttaa Heikkalan tylysti kakkospesälle ja räjäyttää sotkamolaisyleisön suosionosoituksiin. Suoritus on superpesistasolla harvinainen.
Sitä on tosin myös lukkarin tontilla loistaminen aikuisten tasolla 17-vuotiaana.
Pesäpalloa ja jääkiekkoa viime vuosiin asti
Aapo Komulainen on hengittänyt pesäpalloa syli-ikäisestä lähtien. Sen lisäksi, että nuori urheilija on kasvanut pesäpallon mekassa Sotkamossa, laji on ollut vahvasti perheessäkin esillä.
Komulaisen isä ja Sotkamon nykyinen pelinjohtaja Jani Komulainen oli jo omalla pelaajaurallaan yksi Jymyn kulmakivistä ja myös äiti Elisa Komulainen pelasi Ykköspesiksessä asti.
– Kun isällä oli kotipeli, entisen kotimme takapihalla oli jälkipelit, ja siellä sitten pelattiin samoilla nimillä mitä Jymyllä oli ollut päivän matsissa vastassa, Aapo Komulainen muistelee.
– Pihapelit ovat olleet todella suuressa roolissa. Aina jos ei koulutehtäviä tai treenejä ollut, pelattiin kesät talvet pihapelejä. Kesällä pesistä ja talvella lätkää. Sieltä se innostus urheilua ja pesistä kohtaan on lähtenyt.
Komulainen meni viiden vuoden ikäisenä pesiskouluun ja joukkueharjoituksiin. Myös jääkiekko kulki pesäpallon mukana aina viime vuosiin asti.
– Olen pesiksessä aina ollut lahjakkaampi, mutta mietin lätkääkin, että olisihan se hieno ammattilaisena jossakin pelata. Sitten taas lähtökohdat täältä ovat siihen tosi huonot – olisi periaatteessa yläasteiässä pitänyt lähteä isompaan paikkaan ja olla vielä älyttömän hyvä, Komulainen kertoo.
– Pesis ehkä kuitenkin oli myös itselle se isompi juttu, ja valinta muotoutui sitten siinä vaiheessa, kun pääsin Ykköspesiksen harjoitusrinkiin ja toiminta alkoi tuntua entistä enemmän ammattimaiselta.
"Hienoin paikka kentällä mitä voi olla"
Syöttölautanen ja sitä ympäröivä kotipesän kaari on ollut käytännössä Komulaisen valtakuntaa ulkopelissä junioreista lähtien. Lukkarina pelaamisesta hän on aina nauttinut.
– Kun siinä pääsee hallinnoimaan peliä, se on hienoin paikka kentällä mielestäni mitä voi olla.
Komulainen sanoo nauttivansa pesäpallossa lukkaroinnin lisäksi joukkueyhteisöstä, onnistumisista sekä voittamisesta. Tunnetta pitää myös olla – mitä enemmän, sen parempi. Jokaisesta pelistä on pystyttävä nauttimaan.
– Olen aina ajatellut, että joka peliin pitää syttyä pelaamaan. Jos se ei tule luonnostaan, jostakin se pitää löytyä. Ei saa tulla yhtään sellaista ohipeliä tunnetasolla. Pelikautemme on sen verran lyhyt, varsinkin tänä vuonna, Komulainen sanoo.
– Pidän sellaisesta pelistä, että ollaan tunteella mukana ja sanotaan mitä sylki suuhun tuo. Niin sanon itsekin, enkä ole hissuttelemassa. Sellainen virkamiespesis on ihan scheissea.
Nopea nousu ykköslukkariksi
Kovin moni ei vielä kauden alla uskonut, että B-juniori-ikäinen Komulainen olisi osaltaan siivittämässä lukkarina Sotkamoa finaaleihin. Yllättynyt nopeasta noususta avaintekijäksi on Komulainen itsekin, vaikka omaan tekemiseen on ollut luottoa ja seurankin kanssa ehdittiin jo puntaroimaan urakehitystä.
Jymyn ykköslukkarina aloitti kauden alkaessa Ville Väliaho. Komulainen oli ensimmäistä kertaa lautasen ääressä 19. heinäkuuta Kempelettä vastaan, ja yhteensä runkosarjassa pelejä kertyi yhdeksän.
Pudotuspeleissä hän on pelannut tähän mennessä kaikki Sotkamon viisi peliä.
– Kaikki perustuu tarkkaan analyysiin koko joukkueen pelitavasta ja siitä, että kumpi meidän kahdesta huippulukkaristamme on parempi koko joukkueen ulkopelikokonaisuuden kannalta, Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen sanoo.
– Aapon ominaisuudet, muun muassa pienten haku, oli yksi keskeinen asia mikä vaakakuppia käänsi hänen puoleensa. Myös etenijöiden pitäminen pesällä ehkä hivenen parempaa kuin Villellä.
Heikkalan käräyttämisen jälkeen etenijät pysyvät pesillä todennäköisesti entistäkin visummin.
Vaikka nuoria lukkareita aina tasaisin väliajoin aikuisten tasolle parrasvaloihin pompsahtaakin, pitää Yle Urheilun asiantuntija Sami Partanen Aapo Komulaisen tarinaa ja hänen taitotasoaan poikkeuksellisena.
– Pakkohan sen on olla poikkeus, että tuon ikäisenä tuohon asemaan päätyy ja minkälaisessa seurassa. Ei se ihan jokapäiväistä ole, menneellä kaudella Imatran Pallo-Veikoissa pelannut Partanen toteaa.
– Ennen kaikkea otteet ovat sellaisia, että hän olisi pelannut pidempääkin. Uskottavuus, mikä siinä on, ei katso ikää, ja hän tarttui tilaisuuteen, kun pääsi pelaamaan. Melkoinen temppu.
Partanen vakuuttui Komulaisen otteista jo hallipeleissä. Oleellinen ominaisuus Komulaisen otteissa on Partasen mukaan se, että hän uskaltaa niin sanotusti pelata peliä, mikä on myös toistunut illasta toiseen.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei anna vahinkoväärän pistää pasmoja sekaisin, vaan syöttää seuraavassa kotiutustilanteessa taktisen väärän. On myös uskallettava tarjota korkeaa tolppasyöttöä.
– Välieräsarja ratkesi juuri väärän käyttämisen ja korkean syötön oikea rytmittämisen yhtälöön Komulaisen hyväksi. Se toimi täydellisesti Vimpelin pelinjohtajaa vastaan, Partanen arvioi.
Intohimo lajia ja itsensä kehittämistä kohtaan
Sormiaan napsauttamalla Komulainen ei ole nähdylle tasolle päässyt. Toista vuotta Sotkamon urheilulukiota käyvälle nuorelle urheilijalle kertyy talvisin harjoituksia vähintään yksi per päivä. Kesäisin kalenteri täyttyy enimmäkseen peleistä, joita Komulainen on tällä kaudella tahkonnut Superpesiksen lisäksi Ykköspesiksessä sekä poikien Superpesiksessä.
Tärkeää yhtälössä on se, ettei mikään pesäpalloon, urheiluun tai harjoitteluun liittyvä ole pakkopullaa.
– Aapoa kuvastaa intohimo kehittää itseään ja intohimo lajia kohtaan. Merkki siitä oli varmaan se, että keskiviikkoaamuna hän tuumasi, että lähdenpä kentälle tekemään palauttavia juttuja ja treenailemaan tiistai-iltaisen pelin jälkeen, ratkaisevaan välieräkamppailuun viittaava Jani Komulainen kertoo.
Peli- ja treenihalu on ollut sen verran kova, että koulu on jäänyt tänä vuonna hivenen taka-alalle.
– Rehellisyyden nimissä on mainittava, että kyllä minulla on todella paljon poissaoloja tästä jaksosta. Tämän syksyn aikana pesis on ollut ehkä pikkaisen etunenässä, Aapo Komulainen sanoo.
– Koeviikko on kohta tulossa, ja pitää siellä koittaa skarpata. En halua koulussakaan olla huonoilla numeroilla. Koulutus ja hyvän työpaikan saanti on myös tärkeää.
Isän ja pelinjohtajan rooli on kaksikon välillä tarkoin sovittu ja se toimii kummankin mukaan ongelmitta.
– Kun Aapo nousi viime syksynä superin rinkiin, teimme hyvin selkeät sävelet siihen milloin minä olen isä ja milloin niin sanottu koutsi, Jani Komulainen sanoo.
– En ajattele asiaa yhtään kentällä ja pukuhuoneessa, kun pidämme palavereja. Jos joku ajattelee, että sillä olisi iso merkitys, se ei ole totta, Aapo Komulainen toteaa.
Nuori Sotkamo vastaan kokenut Kouvolla
Sotkamo voitti edellisen kerran Suomen mestaruuden vuonna 2015. Viiden vuoden mestaruusputken päätyttyä joukkueen pelaajarunko pysyi vielä varsin muuttumattomana, mutta nyt tilanne on toinen.
Kauden 2017 viimeisen ottelun pelanneesta kokoonpanosta tiistaina Vimpeliä vastaan kentällä pelaamassa olivat vain Niko Korhonen, Roope Korhonen ja Niilo Piiponniemi.
Muutoksen avainsana on nuorennusleikkaus: Roope Korhonen on Jymyn ainut 1980-luvulla syntynyt pelaaja, ja joukkueen keski-ikä Vimpeli-pelissä oli 24,5 vuotta. Finaaleissa vastaan tulevan Kouvolan keski-ikä ratkaisevassa välierässä Joensuuta vastaan oli puolestaan 32,3 vuotta.
Aapo Komulainen lisäksi Jymyn kokoonpanoon ovat nousseet niin ikään alle 20-vuotiaat Konsta Kurikka, Kalle Kuosmanen ja Aatu Saastamoinen.
– Kyllä se näiden junioreiden tasoa kuvaa. He ovat huippulahjakkuuksia ja täysin kypsiä pelaamaan näitä kovia pelejä tosi nuorella iällä, Jani Komulainen sanoo.
Sekä Partanen että molemmat Komulaiset kuitenkin korostavat, että huippu-urheilussa parhaat pelaavat. Se, onko pelaaja nuori taituri vai kokenut konkari, on toissijaista.
– Ei näissä peleissä katsosta paljon on ikää vaan miten hyvin pelaa tai miten hyvin joukkue pelaa. Sillä ajatusmallilla minäkin rakennan tätä touhua, että kunhan joukkue voittaa, se on tärkeää, Aapo Komulainen painottaa.
Mikäli Komulainen jatkaa lautasen ääressä nähdynlaisella tasolla, ovat mestaruusjuhlatkin Sotkamossa askeleen lähempänä.
Ja se sytyke, se tulee kauden huipennukseen luonnostaan.
– Pikkuhiljaa alkaa nytkin olla sellainen fiilis, että odotan lauantaita, jotta pääsisi jo irti ja pelaamaan.
Lue myös: