Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tv-kasvo Roope Salmiselle 70 päiväsakkoa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

Käräjäoikeuden mukaan Salmisen teko loukkasi uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Maksettavaa kertyy 2 380 euroa.

 Mediapersoona Roope Salmisen seksuaalirikossyytteen käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa 20. elokuuta 2020.
Käräjäoikeus tuomitsi Roope Salmisen perjantaina 70 päiväsakkoon. Seksuaalirikossyytettä käsiteltiin elokuussa oikeudessa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Esa Koivuranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa muun muassa tv-juontajana tunnettua Roope Salmista koskevassa asiassa.

Salmista syytettiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Syytetyssä rikoksessa oli yksi aikuinen uhri.

Käräjäoikeus tuomitsi Salmisen perjantaina asiassa 70 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyy yhteensä 2 380 euroa. Asianomistajalle eli uhrille Salminen velvoitettiin maksamaan tuhat euroa kärsimyksestä.

Rikos oli tapahtunut elokuussa 2015. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Salminen oli käyttänyt hyväkseen uhrin päihtymys- ja unitilaa ja saanut tämän alistumaan seksuaaliseen tekoon. Salminen oli riisunut itsensä ja asettunut makaamaan riisutun uhrin viereen.

Oikeuden mukaan teko loukkasi olennaisesti uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.

Sosiaalisessa mediassa Salminen kertoo valittavansa tuomiosta.

Syytteitä käsiteltiin käräjäoikeudessa aiemmin tänä syksynä. Salminen kiisti oikeudessa syytteet.

Aiheesta aiemmin:

Juontaja Roope Salminen oikeudessa syytettynä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, kiistää yhä syytteet: "En kommentoi ennen oikeuden päätöstä, kunnioitan prosessia"

Juontaja Roope Salmiselle luetaan tänään syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

TV-juontaja Roope Salmista vastaan on nostettu syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

Suosittelemme