Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Nälkäinen" Bale haluaa tuoda Tottenhamiin uskoa voittoihin – paluudebyytti venyy lokakuun lopulle

Jalkapallon Englannin Valioliigan Tottenham saa loppukaudeksi nimekkään ja tutun miehen riveihinsä, kun walesilaishyökkääjä Gareth Balen lainasiirto Real Madridista vahvistui viralliseksi lauantaina.

 Gareth Bale
Gareth Bale on mielissään siirrosta Tottenhamiin, kuten kuvasta näkyy. Kuva: Getty Images
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Gareth Bale julistaa toivovansa Tottenhamin 12 vuoteen venyneen pokaalittoman jakson päättymistä lainapestinsä aikana.

Bale tuli Tottenhamiin 17-vuotiaana Southamptonista vuonna 2007 ja lähti Spursista vuonna 2013 espanjalaisjätti Realiin silloisella maailmanennätyssummalla eli 85 miljoonalla punnalla. Realissa Bale teki yli 100 maalia ja voitti neljä kertaa Mestarien liigan sekä kahdesti Espanjan liigan.

Balelle tuli kuitenkin viime aikoina vaikeuksia Realissa loukkaantumisten ja vaisuhkojen peliesitysten myötä. Nyt hän palaa 31-vuotiaana takaisin Lontooseen.

– Ajattelin aina, että palaan joku päivä ja tuo mahdollisuus on nyt koittanut. Tämä on hyvä juttu minulle, olen nälkäinen, motivoitunut, haluan pärjätä enkä malta odottaa pääsyä alkuun, Bale kertoi seuran sivustolla.

Paluupeli venyy polvivamman takia lokakuun lopulle, mutta jahka mies pukee tutun pelipaidan päälleen, on hän valmis auttamaan Tottenhamia voittavaksi ryhmäksi.

– Voitin Madridissa pokaaleja ja pääsin maajoukkueessa pitkälle (EM-välieriin 2016), ja minusta tuntuu, että minulla on voittavaa mentaliteettia. Et tajuakaan titteleiden voittamisesta ennen kuin pääset niihin tilanteisiin, sitä hermopainetta, ja tuo kaikki tulee kokemuksen mukana. Toivottavasti tuon tuota (Tottenhamin) pukukoppiin, uskoa siihen että voimme voittaa pokaaleja.

Tottenham maksaa mediatietojen mukaan puolet Balen huimasta 30 miljoonan euron kausipalkasta, Realin huolehtiessa toisesta puolikkaasta.

Tottenham julkisti lauantaina myös toisen ison hankinnan, kun Espanjan maajoukkueessakin pelaava pakki Sergio Reguilon tulee Realista 30 miljoonalla eurolla. Reguilon, 23, loisti viime kaudella pelatessaan lainalla Sevillassa, ja Realilla on tietojen mukaan optio ostaa mies takaisin kahden seuraavan kauden aikana.

Suosittelemme