Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pirkanmaalla taas 11 uutta koronatartuntaa: Altistuneita esimerkiksi partiokisoissa, poliisiammattikorkeassa ja päiväkodissa

Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 351. Syyskuussa Pirkanmaalla on asetettu jo yli 700 henkilöä karanteeniin.

Taysin julkisivu.
Kuva: Antti Eintola / Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Sunnuntaina Pirkanmaalla todettiin 11 uutta korontartuntaa. Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 351.

Pirkanmaalla koronatilanne oli keväällä hyvä verrattuna muihin suuriin maakuntiin, mutta nyt tapauksia on ilmaantunut kiihtyvään tahtiin.

TAYSin erityisvastuualueella on todettu nyt viides kuolemantapaus koronan takia. Sairaalahoidossa on nyt kymmenen koronapotilasta, kun määrä oli pitkään nollilla. Erityisvastuualueeseen kuuluu Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

TAYSin mukaan syyskuussa Pirkanmaalla on asetettu jo yli 700 henkilöä karanteeniin altistuksen vuoksi. Se on koko epidemian ajalta korkein luku maakunnassa kuukausitasolla.

Viime aikoina tartuntoja ja altistumisia on ollut Pirkanmaalla esimerkiksi poliisiammattikorkeakoulussa, päiväkodissa, kouluissa ja partiokisoissa.

Uusista sunnuntain tapauksista viisi oli jo valmiiksi karanteenissa ja tartunnan lähde on eri ketjuista tiedossa. Muita selvitetään. Näytteitä tutkittiin sunnuntaina 988.

Lauantaina Pirkanmaalta löytyi myös 11 uutta koronatartuntaa. Näistä kuusi liittyi tunnettuihin tartuntaketjuihin, ja tartunnan saaneet olivat jo karanteenissa. Viittä muuta tapausta selvitetään.

Puolet tunnettuja tartuntaketjuja

TAYSin infektio-osaston osastonylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo, että Mänttä-Vilppulasta ei löytynyt uusia tapauksia. Parikymmentä asukasta ja työntekijää on sairastunut Mänttä-Vilppulassa kuntoutusosastolla.

Puolet uusista tapauksista on muita tartuntaketjuja, joiden sairastuneet olivat jo valmiiksi karanteenissa. Lisäksi on paljastunut kokonaan uusia tapauksia, joissa ei ole kaikissa selvää, missä tartunta on tapahtunut. Lisää tapauksia on luultavasti tulossa.

– Lieväoireisia ihmisiä on varmasti, joille diagnoosia ei ole tehty.

Esimerkiksi partiokisoissa Pirkanmaalla oli joitakin altistuneita koronatartunnan takia. Heihin on otettu yhteyttä. Syrjäsen mukaan varotoimet oli hoidettu hyvin kisoissa.

Poliisiammattikorkeakoulussa tartunta

Poliisiammattikorkeakoulussa puolestaan on asetettu 29 koronavirustartunnalle altistunutta henkilöä karanteeniin oppilaitoksessa todetun yhden henkilön virustartunnan vuoksi.

Tartunnan saanut odotti koronavirustestin tulosta kotikaranteenissa, ja myös kaikki kampusalueella hänen kanssaan aiemmin viikolla tekemisissä olleet henkilöt olivat jo siirtyneet Polamkin varotoimena omaehtoiseen karanteeniin.

Polamkin koulutuksesta pääosa toteutetaan etäopintoina.

Infektiolääkäriltä harras toivomus

Infektio-osaston osastonylilääkäri Syrjänen toivoo, että ihmiset muistavat saman, mitä keväällä.

– Lieväoireisenakaan hengitystieinfektiossa ei liikuta muiden parissa. Ei mennä kouluun, harrastuksiin tai töihin, vaan jäädään sairastamaan kotiin ja hankkiudutaan koronatestiin. Testiin pääsee nyt aika helposti. Niin kauan ollaan kotona kuin parannutaan. Pitää saada vastaus koronatestistä ennen kuin lähdetään uudelleen liikkeelle, Syrjänen muistuttaa.

Karanteeni päiväkodissa Viljakkalassa

Koronatartunta on varmistunut esimerkiksi Kultakylän päiväkodissa Viljakkalassa Ylöjärvellä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ottanut yhteyttä 14.–16.9. Kultakylän päiväkodissa paikalla olleisiin ja asettanut heidät karanteeniin. Karanteenissa on noin 25 henkilöää.

Kultakylän päiväkodin toiminta siirtyy Viljakkalan Onnimannin päiväkotiin 29.9. asti. Onnimannin päiväkodin tiloissa on tehostettu entisestään siivousta ja hygieniakäytäntöjä.

Koronatartuntoja on löytynyt lisäksi esimerkiksi Tesoman koulusta Tampereelta ja Pirkkalan Suupanniityn koulusta, minkä takia altistuneet oppilaat ovat karanteenissa.

Koronatartunta myös Nokianvirran koulussa

Nokialla, Nokianvirran koulussa on todettu viikonlopun aikana koronavirustartunta henkilöllä, joka on jo aiemmin viime viikolla asetettu karanteeniin. Yhteensä koulusta on asetettu karanteeniin kolme oppilasta, Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa.

Koska sairastunut on jo ollut karanteenissa, ei terveysviranomaisen arvion mukaan uusia altistuksia ole tullut ilmi. Koulutyö jatkuu normaalisti lukujärjestysten mukaan. Huoltajia on tiedotettu asiasta Wilma-viestillä.

Juttua päivitetty kello 12.02: LIsätty tieto Nokianvirran tilanteesta.

Juttua päivitetty kello 14.04. Lisätty tieto uudesta kuolemantapauksesta ja sairaalahoidossa olevista.

Suosittelemme