Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Valtio selvittää parhaillaan, millaisia myrkkyjä Outokumpu Oy:n ja muiden kaivosyhtiöiden vanhojen kaivosten jäljiltä on jäänyt ympäristöön. Kyse on käytöstä poistetuista ja hylätyistä kaivoksista, joiden jätealueet aiheuttavat ympäristöriskin. Alueita voi luonnehtia saastuneiksi tai pilaantuneiksi.
Suomessa on kaikkiaan 31 kaivannaisjätealuetta, joihin liittyy riskejä. Osa niistä aiheuttaa jo nyt vakavaa haittaa ympäristölle, osa voi tulevaisuudessa uhata ihmisten terveyttä ja luontoa. Osaa näistä 31 jätealueesta on alettu kunnostaa tai ainakin tehty suunnitelma siitä.
Kunnostamattomia jätealueita on 19. Niissä jälkihoito ei ole ollut riittävää eikä niistä välttämättä ole tarpeeksi tietoa. Asiaa on käsitellyt myös Aamulehti.
Yle selvitti kaivoksia viimeisinä pyörittäneet yhtiöt Geologian tutkimuslaitoksen tiedoista. Näistä 19 kaivoksesta Outokumpu Oy on kaivanut malmeja 13 kohteessa viimeisenä. Outokummun kaivostoiminnan jäljiltä esimerkiksi Pohjanmaalla Korsnäsin luontopolulle leviää radioaktiivista pölyä ja Pohjois-Karjalassa Outokummun kaupungissa pohjavesiä on käyttökiellossa.
Pirkanmaan ely-keskus on saanut tehtäväksi selvittää nyt aiempaa tarkemmin, mitä haitta-aineita jätealueista tulee ympäristöön ja kuka maksaa mahdollisen kunnostamisen. Lähivuosien aikana arvioidaan, kuka on vastuussa mistäkin. Vielä sitä ei voida sanoa.
Monet kaivoksista on suljettu vuosikymmeniä sitten. Joukossa on myös kohde, joissa kaivostoiminta alkoi 1700-luvulla.
Outokummun kohteiden lisäksi valtio tutkii Finn Nickelin kaivosta Leppävirralla, Suomen Mineraalin kaivosta Sotkamossa, Otanmäki Oy:n ja Rautaruukin kaivoksia Kemijärvellä sekä kahta Vuoksenniska Oy:n kaivosta Ylöjärvellä ja Lieksassa.
Kaivosten sijainti
Lähde: Suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden jatkokartoitus 2018 ja Pohjois-Savon ely-keskus. Kartan tuotanto ja toteutus: Olli Pietiläinen
Yhtiöt ovat louhineet kaivoksista metallimalmeja. Louhokset ovat täyttyneet vedellä ja kaivosten jätteet ovat jääneet usein louhosten viereen.
Jätteillä tarkoitetaan rikastushiekkaa ja sivukiviä. Sivukivissä ei ole tarpeeksi haluttua malmia. Ne kaivetaan ylös, jotta päästään käsiksi malmeihin. Rikastushiekkaa puolestaan syntyy, kun malmi erotellaan. Se on hienojakoinen sekoitus malmin sisältämiä mineraaleja ja kemikaaleja.
Rikastushiekan koostumus riippuu kunkin kaivoksen kallioperästä ja rikastuksessa käytettävistä kemikaaleista. Siinä voi olla esimerkiksi syanidia, elohopeaa tai kadmiumia. Sivukivet voivat puolestaan muun muassa tuottaa rikkihappoa. Kyseessä olevat metallikaivokset tuottavat happamia valumavesiä, jotka vaikuttavat haitallisesti ympäröivän luonnon vesistöihin ja pohjavesiin.
Jätealueet vaativat valtiolta jatkotoimia, koska jälkihoito on jäänyt nykystandardien mukaan tekemättä eikä alue ole enää kaivosyhtiön hallussa.
– Entisten lainsäädännön vaatimusten mukaisesti ne on voitu hoitaa, Kainuun ely-keskuksen kaivosympäristöasiantuntija Auri Koivuhuhta sanoo.
Hän tekee kaivosselvitystä Pirkanmaan ely-keskuksen alaisuudessa. Koivuhuhdan mukaan jokaisen 19 jätealueen kunnostus on arvioitava. Ensiksi on kuitenkin saatava selville, onko siitä enemmän haittaa vai hyötyä.
Kunnostaminen voi tarkoittaa vaikkapa myrkyllisen rikastushiekan peittämistä moreenilla, jotta hiekka ei pölyä.
Outokummun ympäristö- ja vastuullisuusasioista vastaava johtaja Juha Ylimaunu sanoo yhtiön tukevan selvitystä ja tarjoamalla tietoja kohteista viranomaisille. Hänen mukaansa selvitys on hyväksi kaikille osapuolille, mutta vuosikymmenien sitten lopetettujen kaivosten selvitys jälkikäteen on haastavaa.
– Tässä tietenkin tekee hankalaksi se, että jos yhtiöt ovat aikoinaan toimineet lakia ja viranomaispäätöksiä noudattaen, voidaanko yhtiöitä jälkikäteen uuden tiedon valossa vastuuttaa johonkin.
Yhtiö ei ole suoraan valmis kunnostamaan vanhoja kaivoksiaan yli oman vastuunsa, koska 13 kohteen kunnostaminen maksaa paljon.
Yhtiön taseessa on varattu summa ympäristövastuiden hoitamiseen. Tämän vuoden summaa Outokumpu ei paljasta, mutta viime vuonna se oli 50 miljoonaa euroa.
Ylimaunu sanoo, että kaivotoiminnan vaikutukset luontoon pienevät ajan myötä. Hänen mukaansa seurantatutkimusten tulkinta on toisinaan haasteellista.
– Kaivosvedessä tavattu pitoisuus ei aina suoraan tarkoita, että kohteesta olisi todellista vaaraa ympäristölle. Näitä on monenlaisia tapauksia: joka ikinen kaivos ja vielä kaivosjätekin ovat yksilöllisiä.
Kangasjärven tarina
Miltä entisen kaivoksen jätealueella nykyisin näyttää?
Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajalla Kangasjärven kaivoksen alueella maa on kullankeltaista ja oranssia. Vesilätäköt ovat värjääntyneet punaisiksi ja kivet tuottavat happoa. Sen vuoksi kiviä onkin vaikea tunnistaa kiviksi, jotkut näyttävät lahoavilta kannoilta.
Maa myös kimaltelee hopeisena. Siinä on sinkkiä sekä isoina lohkareina että rakeisena jauheena.
Sinkki onkin syy siihen, miksi Jorma Toikkasen maa on yksi Suomen saastuneimmista kaivannaisjätealueista. Hän on yksi maa-alueen monista omistajista. Toikkanen osaomistaa myös kaivoksen viereisen Kangasjärven. Se on kuivatettu, koska kaivosjätteet tappoivat sen. Huolimatta nimestään Kangasjärvi ei alun perinkään ollut varsinainen järvi vaan matalavetinen heinittynyt alue.
Ei tosin ole merkitystä, kuka maan omistaa, koska sitä ei voi juurikaan hyödyntää. Erikoinen ristiriita on, että maanomistaja on nähnyt ympäristön pilaantumisen, mutta toivoo lähialueelle lisää kaivoksia.
Tietojen kerääminen suljetuista ja hylätyistä kaivannaisjätealueista on vaivalloista. Yhdellä viranomaisella on yksi tieto maanomistajista. Toisella on tieto alueella toimineista kaivosyhtiöistä ja niin edelleen. Tieto vanhoista kaivoksista on pirstaloitunut eri tahoille.
Viranomaiset ja arkistointijärjestelmät ovat vaihtuneet kymmenien vuosien aikana. Tiedot eivät välttämättä ole kulkeneet organisaatioiden muutosten mukana. Ei nimittäin ole varmuutta, missä kaikki paperiset dokumentit vanhoista kaivannaisjätealueista ovat. Siksi ely-keskus on varannut tarvittavien tietojen selvittämisen aloittamiseen 5–6 vuotta.
– Niiden keräämisessä menee aikansa, Auri Koivuhuhta toteaa.
Selvitystyön maksaa ministeriö, joka on varannut siihen tälle ja ensi vuodelle 1,4 miljoonaa euroa.
Viranomainen haluaa tietää, kuka kaivosta on hallinnoinut ja milloin. Toisin sanoen halutaan löytää taho, joka on vastuussa ympäristön turmelemisesta. Sen jälkeen pitää arvioida, minkälaisen lainsäädännön aikaan turmelu on tapahtunut ja ovatko kaivosyhtiöt noudattaneet sen aikaisia lakeja. Tulevien vuosien aikana Pirkanmaan elyn lakimies selvittää vastuunkantajia.
Se ei ole lainkaan selvä asia. Vanha kaivosalue on saatettu hoitaa hyvin silloisten ympäristö- tai kaivoslakien mukaan. Eri aikoina on ollut voimassa eri lakeja ja säännöksiä. Esimerkiksi Kainuussa oleva Tipasjärven kaivos on loppunut jo 1919, jolloin voimassa on ollut ainoastaan kaivaus- ja valtaussääntö 1883 vuodelta.
Lain mukaan kaivosyhtiö ei siis ole automaattisesti vastuussa ympäristön puhdistamisesta. Tavallisesti maanomistaja saattaa olla vastuussa oman maansa puhdistuksesta. On kuitenkin kohtuutonta vaatia yksityishenkilöä puhdistamaan vaikkapa hehtaarien kokoinen happoa tuottava alue. Siksi laissa on kohtuullistamisperiaate.
Yle selvitti myös jätealueiden maanomistajat. Näiden 19 alueen vain kahden maan omistaa kaivosyhtiö. Pohjois-Karjalassa Outokummun kaivoksen jätealueen tontin omistaa Vulcan Hautalampi Oy.
Pohjois-Savossa Kiuruvedellä Ruostesuon kaivoksen jätealueen tontin omistaa Outokumpu Mining Oy. Sotkamo Silverillä on Tipasjärven kaivoksen tontille lainhuudattamaton luovutus.
Loppujen lopuksi valtio eli veronmaksajat ovat vastuussa kaivosyhtiöiden vanhoista jätteistä. Tosin valtiokaan ei puhdistanut kaikkia kaivannaisjätekohteita vaikka aikaa on ollut kymmeniä vuosia.
Valtio itse on myös synnyttänyt saastuneita alueita, sillä Outokumpu Oy oli 1920-luvulta alkaen pitkään puhtaasti valtion omistama. Nykyisin valtio omistaa yhtiöstä noin neljänneksen Kansaneläkelaitoksen, Valtion Eläkerahaston ja Solidiumin kautta.
Jo ennen kuin Outokumpu Oy alkoi kaivaa maan uumenista kiiltävää sinkkiä, Kangasjärvi oli tärkeä lintu- ja kosteikkoalue. Vehreälle Kangasjärvelle nimittäin myytiin vesilintujen metsästyslupia.
Laukaan kalanviljelylaitos sai merkittäviä avustuksia ja se ryhtyi kasvattamaan Kangasjärvessä siian poikasia. Rehevässä järvessä siiat kasvoivat hyvin ja niitä kasvatettiin lähialueiden muiden järvien tarpeisiin.
Kangasjärven omistajille kävi omasta mielestään todennäköisesti onnenpotku, kun iso suomalainen kaivosyhtiö otti yhteyttä. Outokumpu Oy:llä oli kaivos noin 30 kilometrin päässä, Pohjois-Pohjanmaan puolella Pyhäsalmessa. Nyt se halusi perustaa koesatelliittikaivoksen Kangasjärvelle ja ryhtyä louhimaan sinkkiä. Maanomistajat saisivat korvauksen.
– Se oli iso summa, jonka osakkaat saivat. Siitä taitaa vieläkin olla jäljellä muutama tonni osakkaiden yhteisellä tilillä, Jorma Toikkanen arvioi.
Outokumpu Oy aloitti 1984 ja kaivoi noin vuoden verran malmia Kangasjärven rannan kupeesta, johon se teki 50 metriä syvän avolouhoksen. Yhtiö ehti kaivaa ylös yli 90 000 tonnia mineraaleja, kuten rikkiä, sinkkiä ja kuparia.
Sivukivet eli jätteet kasattiin louhoksen viereen järven suuntaisesti isoksi kumpareeksi.
Louhos tuotti 659 715 tonnia kaivosjätettä, jotka on levitetty kuuden hehtaarin alueelle.
Kaivos poistui ja avolouhos täyttyi vedellä. Sivukivikasat jäivät niille sijoilleen.
Siian kasvatus rupesi ontumaan ja kalat kuolivat. Vesi näytti puhtaalta, mutta mikään ei kasvanut siinä. Kaloilta ja linnuilta hävisi kokonaan ravinto.
Sekä louhoksen että jätealueen valumavedet kulkeutuvat Kangasjärveen ja edelleen Kangasjokeen, joka puolestaan laskee Nilakkaan. Se puolestaan on paikallisesti tunnettu kalastusvesi ja suosittu kesämökkeilyalue Pohjois-Savossa Pielaveden, Keiteleen ja Tervon kuntien alueella.
Valumavedet ovat olleet happamia ja metallipitoisia. Alhaisimmillaan veden happamuutta mittaava pH-arvo oli vuosituhannen alkupuolella, jolloin se oli 4,3. Vertailun vuoksi: Suomessa vesijohtoveden pH on 7,3–8,0 eli se on lievästi emäksistä. Neutraali pH-arvo on 7.
Avolouhoksen reunoilla olevat sivukivet tuottavat happoa. Ne murentuvat kosketuksesta ja kivistä on muuttunut hienoksi jauheeksi.
Louhoksen vettä ja sivukivikasaa on yritetty neutralisoida kalkilla. Outokumpu Oy kippasi louhokseen myös sianlantaa. Tulokset olivat laihoja.
2006 koko Kangasjärvi päätettiin kuivattaa, jotta happamat ja metallipitoiset vedet eivät pääsisi pilaamaan alapuolisia vesiä. Nyt järvi on kosteikkotyyppinen suomaa. Outokumpu Oy hoitaa alueella vieläkin vesistöntarkkailuvelvoitettaan.
Suomen ympäristökeskuksen raportin mukaan Kangasjärven jätealue on moreenimaalla. Happamat valumavedet saattavat siis kulkeutua pohjavesiin. Pohjaveden laatua ei ole tarkkailtu tai ainakaan siitä ei ole tietoja.
Kangasjärven ympäristölle tapahtuneen jälkeenkin Jorma Toikkanen tukee kaivoksia.
Hän on kehittämisyhtiö Witaksen hallituksen jäsen. Witas auttaa yrityksiä Kinnulan Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren alueella. Hän kertoo, että kehittämisyhtiössä houkutellaan kuntien alueille kaivosyhtiöitä.
Toikkanen on nähnyt läheltä, mitä kaivannaisjätteet aiheuttavat, mutta kuitenkin hän on haluaisi Keski-Suomeen kaivoksia. Hän ajattelee, että suomalainen kaivosyhtiö ei sotkisi ympäristöä.
– Ehkä nykypäivän tekniikalla se onnistuisi paremmin ja luontoa ei sotkettaisi kuten ennen.
Toikkanen myös arvioi, että Kangasjärven aluetta voisi vielä hyödyntää kaivostoiminnassa.
– Minulla on sellainen käsitys, jos sinkin hinta muuttuu, tässä voi vielä olla kaivostoimintaa. Tiettävästi jätekivikasastakin voidaan jalostaa sinkkiä, aprikoi Toikkanen.
Kangasjärveltä ei ole kaivettu ylös palastakaan kiiltelevää sinkkiä 35 vuoteen. Punaisten, oranssien, kultaisten, hopeisten ja punaruskean kivien sekaan viimein vehreyttä tuovat kitukasvuiset koivut ja männyt.
Lue lisää:
Tiedeykkönen: Vanhat kaivokset - osa uhka luonnolle, Kiskon Orijärvi