Indonesialainen metallimusiikin alakulttuuri on hämmästyttänyt alan länsimaalaisia harrastajia jo vuosikymmenten ajan. Kummastusta on herättänyt etenkin se, että maailman suurin muslimimaa tarjoaa kirjavan ja tasokkaan kattauksen erilaisia metallimusiikin tyylejä synkästä black metalista tuimasti räimivään grindcoreen ja että maassa järjestetään tiuhaan tahtiin kymmeniä tuhansia ihmisiä vetäviä metallifestivaaleja.
Syynä tähän on se, että joitakin alueita lukuunottamatta islamia tulkitaan Indonesiassa varsin vapaamielisesti. Lisäksi uskonto on sekoittunut vahvasti paikalliseen kulttuuriin, johon kuuluvat oleellisena osana musiikki ja tanssi.
Esimerkiksi Jaavalla sijaitseva Bandungin kaupunki on tunnettu sekulaarista eli maallisesta death metal -skenestään ja runsaasta bänditarjonnastaan. Jaavan itäosista ja pääkaupunki Jakartasta taas löytyy Vallenduskin, Khalimayan ja Satanic Orchestra 666:n kaltaisia black metal -yhtyeitä, jotka viljelevät alakulttuuriin kuuluvaa estetiikkaa ja salatieteisiin limittyvää, okkultistista tematiikkaa länsimaiseen tapaan.
Monipuolisen indonesialaisen metalliskenen kylkeen on syntynyt runsaasti visuaalista taidetta, jonka pääosassa ovat raa'at, brutaalit ja makaaberit teemat: verestä ja suolenpätkistä on jopa ylitarjontaa.
– Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun ryhdyin kuuntelemaan Bring Me The Horizonin, Suicide Silencen ja Chelsea Grinin kaltaisia deathcore-yhtyeitä. Tällainen musiikki inspiroi minua luomaan kuvastoja, joiden teemoina ovat olleet pääkallot, mätänevät ruumiit, veriroiskeet ja kauhu. Ja innostun kovasti, kun joku bändi haluaa teettää tällaista kamaa vaikkapa logoonsa tai levynkanteensa, metallitaidetta tekevä Yan Sek toteaa sähköpostiviestissään Denpasarista.
Levynkannet ovat haasteellisia
Balin saaren suurimmassa kaupungissa Denpasarissa asuva Yan Sek kuuluu ehkäpä niihin satoihin nuoriin indonesialaismiehiin, jotka tekevät metallimusiikin innoittamaa taidetta.
Yan Sekin teoksille on ollut kysyntää ympäri maailmaa, ja asiakkaina on ollut bändien lisäksi myös levy-yhtiöitä, vaatefirmoja ja festivaaleja. Kyse on pienemmän mittakaavan vaihtoehtobändeistä ja marginaalisemmasta kulttuurista, mutta viime vuosina tilaajia on ollut paljon ja töitä on riittänyt.
– Tällä hetkellä pidän etenkin levynkansien suunnittelusta, koska siinä riittää haasteita. Tarvitaan teema, yksityiskohtaista työtä ja kokonaisuuden pitää rimmata musiikin kanssa, Yan Sek kertoo.
Yan Sek kiinnostui graafisesta suunnittelusta jo kouluaikoina ja piirsi erilaisia aihioita muun muassa t-paitoihin. Myöhemmin hän on opiskellut alaa Institut Seni Indonesiassa eli Denpasarissa sijaitsevassa Indonesian taideinstituutissa, sekä opetellut muiden ohjelmistojen lisäksi Adobe Photoshopin ja Illustratorin käyttöä.
– Ensin piirrän luonnoksen, sitten ryhdyn työstämään yksityiskohtia tussaamalla. Lopuksi lisään värit ja tekstuurin.
Yan Sekiä itseään inspiroivat muun muassa Godmachinen, Christopher Lovellin ja Dan Mumfordin kaltaiset, pikkutarkkaa jälkeä tekevät, synkistä aihioista viehättyneet fantasiataiteilijat, joilta hän on hakenut vaikutteita.
– Omissa teoksissani ei toistaiseksi ole ollut indonesialaisia elementtejä, mutta toivottavasti pystyn hyödyntämään sellaista tulevaisuudessa, Yan Sek kertoo.
Korruptiota vastaan
Paikallisen underground-möyrinnän lisäksi Indonesiasta löytyy myös useita kansainvälisesti hyvin tunnettuja metallibändejä. Yan Sekin mukaan alan pitkäaikaiset tekijät ovat edelleen voimissaan.
– Mitä nyt olen paikallista skeneä seurannut, tämän hetken suosituimpia bändejä täällä ovat muun muassa Noxa, Burgerkill, Siksakubur ja Seringai.
Indonesian tunnetuimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva, parikymmentä vuotta sitten perustettu grindcore-bändi Noxa on kiertänyt Eurooppaa monta kertaa, ja se esiintyi Tuska-festivaalilla Helsingissä vuonna 2008.
Noxa edustaa indonesialaisen metallin yhteiskunnallisempaa ja vakavampaa puolta. Sen sanoituksissa korostuvat saarivaltion nurjat puolet. Yhtyeen albumeilla lauletaan räikeästä korruptiosta ja vallanpitäjien tekopyhyydestä, sekä monen kansalaisen arkeen kuuluvasta köyhyydestä.
Myös pitkän ja näyttävän uran tehnyt, death metalia ja metalcorea soittava Burgerkill kuuluu Indonesia-metallin klassikoihin. Sony Music nappasi yhtyeen talliinsa jo 2000-luvun alussa, ja pitkä ja menestyksekäs ura on tehnyt siitä saarivaltion kenties tunnetuimman metallibändin. Myös Burgerkill on kiertänyt Eurooppaa, ja viime vuoden lokakuussa se esiintyi peräti 13:ssa yhdysvaltalaisessa kaupungissa.
Niin ikään jakartalainen death metal -yhtye Siksakubur on tehnyt mittavan uran ja esiintyy usein alan paikallisissa tapahtumissa. Stoneria ja metallia yhdistelevä Seringai taas on lämmitellyt kotimaassaan Metallicaa, ja yhtye mainitsee esikuvikseen muun muassa Motorheadin ja Slayerin.
"Hijab trio" ihastuttaa ja vihastuttaa
Uusimpiin indonesialaisiin metalliyhtyeisiin kuuluva, "hijab trioksi" kutsuttu Voice of Baceprot on herättänyt Indonesiassa sekä ihastusta että vihastusta. Stereotypiat ovat haihtuneet taivaan tuuliin, ja tymäkkää thrash metalia soittavat, hijabiin eli päähuiviin ja peittäviin vaatteisiin pukeutuneet parikymppiset nuoret naiset ovat saaneet näkyvyyttä ja faneja ulkomaita myöten.
Ei liene ihme, että Slipknotia, Rage Against the Machinea ja Lamb of Godia diggaileva yhtye on joutunut konservatiivisten muslimien hampaisiin. "Paholaisen musiikkia" tekevän trion jäsenet ovat saaneet tappouhkauksia ja heidän konserttejaan on paitsi yritetty estää, myös keskeytetty vetämällä irti virtajohtoja.
Ehkä juuri tämän takia Voice of Baceprotin uudella videolla kannetaan Indonesian punavalkoista lippua ja lauletaan, että "tässä me olemme, muutoksen sukupolvi, joka ei pelkää puhua ja huutaa vapautta."
Muihin, etenkin Lähi-idän muslimimaihin verrattuna Indonesiaa voisi kutsua satoine, ellei jopa tuhansine bändeineen ja lukuisine festivaaleineen metallimusiikin ystävän paratiisiksi, mutta Yan Sekin mukaan jännitteitä löytyy.
– Emmehän me ole metallimusiikin suhteen läheskään samalla tasolla kuin vaikkapa joku Yhdysvallat tai Iso-Britannia, ja ehkä tämä nimenomaan johtuu uskonnon hallitsevasta asemasta. Islam ei välttämättä hyväksy metallimusiikkin oleellisia ideoita ja piirteitä, joihin kuuluvat tietynlainen brutaalius ja hurjuus. Tietenkin toivon, että tulevaisuudessa Indonesian metallimusiikki kehittyy, kasvaa ja kansainvälistyy.
Samaa mieltä on ilmiselvästi myös Indonesian presidentti Joko Widodo, joka on vuosien mittaan paljastunut todelliseksi metallifaniksi. Hän on esiintynyt muun muassa Napalm Deathin ja Lamb of Godin t-paidoissa ja väläytellyt useissa yhteyksissä pirunsarvi-tervehdystä.
Jaavan Yogyakartassa asuvan metallitaiteilija Jenglot Hitamin mukaan Indonesian metalliskene elää kiinnostavaa vaihetta: äärimetalli ja valtavirran metalli ovat alkaneet sekoittua toisiinsa.
– Brutaalimpi ääritilojen metallimusiikki on jo menettänyt Indonesiassa šokkiarvoaan, ja siitä on tullut ikäänkuin normaalia, arkipäiväistä kamaa. Samalla tänne on syntynyt vastavetona todellisia underground-bändejä, jotka haluavat pitää alkuperäistä henkeä yllä. Sanoisin kuitenkin, että monipuolisuus on edelleen Indonesiassa valttia: täältä löytyy metallibändejä ultramoderneista soundeista old school -tyyliin. Tai bändejä, jotka sukeltavat helvetin pimeimpiin syvyyksiin, tai jotka heittävät niin kaoottisia keikkoja, ettei niitä voi edes kaikille suositella.
Itkevä Jeesus kohtaa Korpiklaanin
Valtavasta määrästä töitään Yan Sek haluaa nostaa esiin The Crucifixion -teoksen. Ehkä hieman yllättäen taiteilija paljastaa, että kuva syntyi, kun hän kuunteli suomalaista Korpiklaani-yhtyettä, jonka imago ei ole erityisen verenhimoinen.
– Mieleeni syntyi kuva Jeesuksesta, joka on jäänyt vihollistensa jalkoihin. Itkevä Jeesus huutaa tuskasta ja muuttuu hyvin pelottavaksi zombimaikseksi olennoksi, joka vuotaa verta ja on täynnä syviä haavoja. Ja joka kiroaa ne, jotka ovat häntä niin julmasti kiduttaneet.
Yan Sekin tulkinta on kiinnostava – semminkin kun folk- ja pakanametallia edustavan Korpiklaanin kuvastoihin kristinusko ei kuulu. Näytämme kuvan Korpiklaanin Jonne Järvelälle, joka toteaa, ettei yhtye hyödynnä visuaalisessa mielessä myöskään pääkallotematiikkaa, ei ainakaan perinteiseen tapaan.
– Mutta hienoa, jos Korpiklaani on toiminut indonesialaiselle metallitaiteilijalle inspiraationa. Omanlaisen taiteen tekeminen on todella ok, eikä lopputuloksen välttämättä tarvitse kohdata itse inspiraationlähteen kanssa millään tavalla, Järvelä summaa.
Lisäyksiä 29.9. klo 13:35: Täydennetty jutun kuvatekstejä ja neljättä kappaletta muutamalla kommentilla.