Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Niinistön kunnianhimoinen viesti YK:n yleiskokouksessa: “Suomesta maailman ensimmäinen fossiilivapaa valtio”

Presidentti peräänkuulutti globaalia yhteistyötä maailman uhkien ratkaisemiseen.

YK:n yleiskokous - Presidentti Niinistön etäpuhe noin kello 18.30
Antti Kuronen
Avaa Yle-sovelluksessa

Presidentti Sauli Niinistön puheessa YK:n yleiskokouksessa oli tummia sävyjä. Presidentti esitti huolensa valtioiden kyvystä ratkoa yhdessä maailmaa koettelevia uhkia.

Niinistön mukaan valtiot lähtivät ratkomaan pandemiaa kansallisesti, eivät kansainvälisesti

– Tämän pandemian puhjetessa ensimmäinen reaktiomme ei ollut yhdistää voimamme monenkeskisiin ponnisteluihin. Kovasti kaivatun globaalin vastauksen sijaan saimme nähdä sarjan kansallisia vastauksia.

Niinistön mukaan tämä on ymmärrettävää, kun vastassa on täysin uusi tilanne. Silti se “herättää huolta siitä, kuinka pystymme taistelemaan muita maailmanlaajuisia haasteita vastaan.”

Maailman valtion päämiehet kokoontuvat kerran vuodessa New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen.

Tänä vuonna YK:n pääkonttori kaikuu tyhjyyttään.

Presidentti Sauli Niinistö piti Suomen puheenvuoron videolinkin kautta, kuten muutkin valtion päämiehet.

Ilmastonmuutos suurin uhka

Presidentti Niinistön mukaan suurinta uhkaa, ilmastonmuutosta, ei saisi unohtaa pandemian keskellä.

Hänen mukaansa valtioiden on varmistettava, että ilmasto on keskiössä pandemian jälkeisissä elpymisstrategioissa.

– Sen sijaan, että palaisimme kestämättömiin tapoihimme, meidän on todella ”jälleenrakennettava parempaa ja vihreämpää”.

Erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet on presidentin mielestä saavutettava.

Suomi mallimaaksi

Maailman valtion päämiesten edessä Sauli Niinistö ilmoitti Suomen tavoittelevan ilmastotoimien kärkisijaa maailmassa.

– Suomen hallitus ajaa vakaasti tavoitettaan tehdä Suomesta ilmastoneutraali vuoteen 2035 mennessä, ja täten maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta.

Ihmisoikeudet Suomelle tärkeitä

Presidentti Niinistön toinen konkreettinen lupaus oli se, että Suomi hakee YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä kaudelle 2022-2024.

Sveitsissä kokoontuva neuvosto on YK:n ylin ihmisoikeuksia käsittelevä elin.

Tämä liittyy presidentin mukaan laajempaan kehitykseen.

Niinistön mukaan kansainvälistä sääntöihin perustuvaa järjestystä haastetaan yhä enemmän.

– Juuri kun kysyntä globaaleille ratkaisuille kasvaa, kykymme tarjota sellaisia heikkenee. Monenkeskisyys kärsii niin sisäänpäin kääntyneestä nationalismista kuin suurvaltojen välisestä kilpailusta.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres nosti esiin Yhdysvaltojen ja Kiinan välien kiristymisen. Guterresin mukaan maailman kahden johtavan valtion yhteistyön haaksirikko on uhka kansainväliselle yhteistyölle.

Vahva tuki YK:lle ja WHO:lle

Yhtenä huolestuttavana esimerkkinä kansainvälisten sopimusten rapautumisesta, presidentti Niinistö nostaa esiin ydinaseriisunnan.

– Ydinaseista on tulossa tästä erityisen huolestuttava esimerkki. Kun yksi sopimus toisensa jälkeen raukeaa, vaarana on, että pian menetämme viimeisetkin ydinasevalvonnan rippeet.

Niinistön mukaan vahva YK on yksi edellytys maailman ongelmien ratkaisemiselle.

– Haluan toistaa horjumattoman tukemme yleisesti YK-järjestelmälle, ja erityisesti Maailman terveysjärjestö WHO:lle, niiden ponnisteluissa pandemiaa vastaan käytävän taistelun hallitsemiseksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sättinyt kovasanaisesti maailman terveysjärjestöä. Presidentti Niinistö halusi selkeästi tuoda esiin, että hän on asiasta eri mieltä.

Puheessaan presidentti Niinistö toi myös esiin erityisesti naisten aseman, joka on hänen mukaansa heikentynyt pandemian seurauksena.

Suosittelemme sinulle