Syyttäjä kyseenalaisti keskiviikkona toisen pääsyytetyn Niko Ranta-ahon tunnustuksen suuressa Katiska-huumejutussa. Syyttäjä Heli Vesaajan mukaan ei ole uskottavaa, että Ranta-aho olisi yksin johtanut laajaa huumeiden maahantuonti- ja levitysorganisaatiota.
Ranta-aho tunnusti yllättäen maaliskuussa lähes kaikki häntä vastaan nostetut syytteet. Toista pääsyytettyä, liivijengi Cannonballin entistä johtajaa Janne Tranbergia, Ranta-aho ei maininnut.
– Ranta-aho on epäuskottavan korostetusti halunnut ottaa vastuuta ja antaa kuvaa (itsestään) organisaation ainoana johtajana. Tällaiseen määrään maahantuontia vaaditaan tietoa siitä, että kenelle ja miten tällaisia määriä saa ylipäänsä kaupaksi, Vesaaja sanoi loppulausunnoissaan oikeudelle.
Vesaajan mukaan Ranta-ahoon liitetyistä ihmisistä ainoastaan Tranbergilla on ollut tällainen levitysorganisaatio valmiina.
– Viittaan tässä Helvetin enkelien osuuteen -- Ranta-aho ja Tranberg ovat olleet yhdessä ohjaimissa ja heidän välillään on ollut selkeä työnjako, syyttäjä sanoo.
Kilohinnat vaihtelivat kuulustelusta toiseen
Syyttäjien mukaan Tranbergin osuudesta huumeiden, lääkkeiden ja dopingaineiden hankkimisessa ja kauppaamisessa kertoo sekin, että Ranta-aho oli kuulusteluissa ja oikeudessa "sekoillut" aineiden hinnoista puhuessaan. Toisaalta Ranta-aho oli sanonut olevansa liikemies ja tarkka raha-asioistaan, Vesaaja huomautti.
– Kun häntä on tentattu huumeiden hinnoista, siinä vaiheessa joko petti matikkapää tai sitten hän ei todellakaan tiedä, millä hinnalla mitäkin on hankittu -- kilohinnat vaihtelivat kuulustelusta toiseen. Liikemiehellä raha-asioiden luulisi olevan hyvin hallussa, Vesaaja sanoi.
Syyttäjän mukaan yllätystunnustukseen kesken oikeudenkäynnin vaikutti muun muassa se, että näyttö Ranta-ahoa kohtaan oli entisestään vahvistunut. Myös hänen läheisiään oli saanut vyyhdissä syytteitä.
– Ranta-aho on liikemies ja käy kauppaa kaikella, joka on rahalla mitattavissa. Myös syyn ottaminen niskoilleen on sellainen asia. Toisaalta Ranta-aho on korostanut lojaaliuden merkitystä, Vesaaja lisäsi.
Syyttäjä viittasi loppulausunnoissaan myös jutussa kerättyyn laajaan todistusaineistoon muun muassa Ranta-ahon ja Tranbergin välisestä viestinnästä sekä heidän puhelimiensa sijaintitiedoista. Syyttäjän mukaan näytön perusteella ei jää mitään epäselvyyttä siitä, että kaksikko toteutti rikokset yhdessä.
Tranberg on kiistänyt itseään koskevat syytteet ja pysynyt vaiti poliisikuulusteluissa sekä oikeudenkäynnissä.
Oikeudenkäynti alkoi tammikuussa
Syyttäjien mukaan Tranberg ja Ranta-aho johtivat Espanjasta käsin doping- ja huumausaineiden salakuljetusorganisaatiota. Vuosien 2016–2019 aikana Suomeen tuotiin syytteiden mukaan 17 kiloa kokaiinia, yli 200 kiloa amfetamiinia, reilut satatuhatta ekstaasitablettia ja muun muassa metamfetamiinia, LSD:tä ja hasista.
Poliisin esitutkinnan mukaan rikoshyöty nousi yli kymmeneen miljoonaan euroon. Syytettyjä jutussa on kaikkiaan yli 50.
Suomen suurimpiin kuuluvaa huumeoikeudenkäyntiä on istuttu tammikuusta lähtien. Perjantaina oikeudenkäynnissä alkavat puolustuksen loppulausunnot, jotka jatkuvat myös ensi viikolla. Käräjäoikeuden mukaan jutun laajuuden takia tuomion laatiminen tulee viemään aikaa.
Aiheesta aiemmin: Suuressa Katiska-huumejutussa viimeiset päivät käräjillä – loppulausunnot alkavat syyttäjien osuudella