Nokian Citymarketin myyjä Anne Nyman on tuohtunut.
Päivittäiskaupan kevät oli vilkas, joten myyjät tekivät kovia työpäiviä. Väsyneet myyjät saivat kiitosta puheissa, mutta tilipussissa arvostus ei näkynyt.
– Meille ei riittänyt edes murusia firman tulosten pöydältä, Anne Nyman sanoo vihaisena.
– Olen aina luullut, että kun firma tekee tulosta, siitä palkintaan. Isommat herrat saavat isompia palkkioita ja meillekin tippuu pöydästä murusia. Nyt edes niitä muruja ei tippunut.
Hän muistuttaa, että Kesko on keväällä tehnyt hyvää tulosta. Keskon oma tiedote vahvistaa Nymanin käsityksen.
"Ihan kaikki muut saavat tulospalkkioita"
Anne Nyman tuli entistä vihaisemmaksi, kun selvisi, että Kesko Oyj palkitsee hyvästä työstä kaikkia muita ammattiryhmiä. Myyjät jäävät tulospalkkioista paitsi.
– Ihan kaikki muut duunarit vaikka varastossa tai konttorissa saavat tulospalkkioita. Viime vuonna se on vaihdellut esimerkiksi tutuilla varastomiehillä 1,6:sta viiteen prosenttiin laskennallisesta vuosipalkasta. Johtajilla on suuremmat prosentit.
– Koronakevään päätteeksi me saatiin lahjakassi, jossa oli keksipussi, muovipullo ja aurinkovoide. Täytyy sanoa, että vähän muuta odotettiin rankan kevään jälkeen. Se kassi herätti enemmän pahaa kuin hyvää mieltä.
Nyman on pitkän linjan keskolainen ja Nokian Citymarketin myyjien luottamusmies.
Kesko ei jakanut koronapalkkioita
Keskon työsuhdejohtaja Petteri Huovisen mukaan myyjillä ei ole tulospalkkioita, mutta niistä on ollut puhetta jo ennen koronaa.
– Niistä on keskusteltu, neuvoteltukin, ja nyt ne ovat koronan myötä nousseet uudelleen esiin. Niistä varmasti keskustellaan jatkossakin.
Citymarketeissa on ollut jonkinlainen kesämuistaminen kesän alussa
Petteri Huovinen
Huovisen mukaan Keskossa ei ole jaettu varsinaisia koronapalkkioita. Joissakin yksiköissä on saattanut olla pieniä muistamisia, ja kauppiaat ovat saattaneet pienimuotoisesti kiittää henkilökuntaansa hyvästä työstä.
– Myös Citymarketeissa on ollut jonkinlainen kesämuistaminen kesän alussa.
Petteri Huovinen sanoo, että korona on kohdellut Keskon eri yksiköitä hyvin erilaisin tavoin. Kevät meni hyvin päivittäistavarakaupassa ja K-raudassa, ravintolatukussa tai autokaupassa taas huonommin.
Ylen saamien tietojen mukaan SOK maksaa tulospalkkioita myös myyjille, ja Lidlissä on käytössä oma Lidl-lisä.
Rahapalkkiosta tulee helposti närää
Voiko iso yhtiö palkita joidenkin osastojen työntekijöitä ja jättää toisen osaston väen palkkiotta?
– Aika usein niin tehdään. Aika usein se myös herättää aikamoista närää, vastaa tulospalkkioista väitellyt Anu Hakonen.
– Oikeastaan ihan aiheesta tulee närää. Silloin viesti on helposti, että joidenkin työ on organisaation sisällä arvokkaampaa kuin joidenkin toisten, Hakonen sanoo.
Hän puhuu yleisesti eikä kommentoi erityisesti Nokian Citymarketin tapausta. Anu Hakonen on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ylempien amk-tutkintojen päällikkö, virallisesti Head of Master Degree Programmes.
Tasapuolisuutta ei aina edes haeta
Anu Hakosen mukaan palkitseminen perustuu vaihtosuhteeseen työnantajan ja -tekijän välillä: Millä hinnalla työntekijä antaa aikansa ja panoksensa työnantajalle?
Hän sanoo, että palkitsemisessa ei aina edes pyritä tasapainoon. Hakosen mielestä palkitsemista ovat paitsi palkka myös palkkiot, muut edut, kehittymismahdollisuudet, työajan joustot ja niin edelleen.
– Kun puhutaan pelkästään rahasta, palkitsemisesta tulee aika haasteellista. Jos sanon, että saat kympin, kun teet tämän työn. Sitten tekisit into pinkeänä vaikka miten oudolta tai tympeältä tuntuvan tehtävän. Ei se niin automaattisesti toimi.
Tulos voi olla kallis ja huono
Palkitsemisen tulos riippuu lopulta siitä, mitä halutaan saada aikaan.
– Jos tavoitellaan, että saadaan kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, vain joidenkin palkitsemista voi pitää epäreiluna. Mutta organisaation tavoite voi olla myös vain avainhenkilöiden palkitseminen. Se ei ehkä ole niin epäreilua mutta voi olla hiukan harkitsematonta.
Palkitsemisperusteiden tulee olla yrityksen sisällä kaikkien tiedossa, mutta yksittäisiä summia ei tarvitse kertoa.
Palkitseminen voi epäonnistuessaan käydä kalliiksi eikä lopputulos silti ole toivottu. Anu Hakonen kertoo esimerkin Intiasta.
– Bussinkuljettajille luvattiin palkkio, jos vuorot pysyvät aikatauluissa. Ruuhka-aikana ajo kuitenkin aina hidastuu, joten kuljettajat jättivät ruuhkassa matkustajat pysäkille pysyäkseen aikataulussa.
Millaisia kokemuksia sinulla on työpaikan tulospalkkioista? Voit keskustella aiheesta 26.9. klo 23 asti.