Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Majoitusliikkeiden koronaromahdus jatkui elokuussa: Rovaniemellä ero viime vuoteen oli -40 prosenttia

Yllätys pikkukunnissa: Ylitorniolla ja Pellossa yövyttiin elokuussa huomattavasti useammin kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

City-Hotelli Rovaniemellä
Rovaniemellä rekisteröidyt yöpymiset vähenivät elokuussa 39 prosenttia viime vuodesta. Kuva: Perttu Ruokangas / Yle
Jyri Tynkkynen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tilastokeskuksen mukaan Lapissa käytettiin majoitusliikkeiden palveluja elokuussa vielä selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Rekisteröidyissä majoitusliikkeissä yövyttiin lähes 156 000 kertaa, mikä on 23 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2019.

Kotimaisia yöpyjiä oli jopa parisen prosenttia enemmän kuin viime vuonna, mutta ulkomaisia matkailijoita yöpyi peräti 79 prosenttia vähemmän.

Erityisen ison loven koronaviruspandemia on lyönyt aasialaisten turistien kohdalla: elokuussa pudotus oli lähes totaalinen: vähennystä 97 prosenttia viime vuodesta.

Täyssynkän kevään jälkeen elokuussa oli jo paljon vaihtelua Lapin kuntien välillä. Joissakin pienissä matkailukunnista yöpymisiä rekisteröitiin jopa selvästi enemmän kuin viime vuonna, kun taas toisissa kunnissa pudotus jatkui lähes samana kuin aikaisempinakin kuukausina.

KuntaElokuu 2019–20
Ylitornio+69%
Pello+34%
Ranua+27%
Utsjoki+17%
Kolari+17%
. . .
Inari–19 %
Kittilä–22%
Rovaniemi–39%
Pelkosenniemi–39%
Sodankylä–44%

Lähde: Tilastokeskus

Elokuu näytti jo paremmalta kuin tammi-elokuu

Lapin koko alkuvuoden tilastoihin rekisteröitiin lähes 1,6 miljoonaa yöpymistä, mikä on 27 prosenttia vähemmän kuin 2,1 miljoonaa yöpymistä viime vuonna vastaavaan aikaan. Tammi-elokuussa pudotus oli siten neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin elokuussa.

Erityisesti kotimaisten matkailijoiden yöpymiset olivat vielä pahasti pakkasen puolella (–23%), kun elokuussa päästiin jo hieman plussan puolelle.

Määrällisesti laskettuna kaikista suurimpia häviäjiä Lapin kunnista olivat Rovaniemi, Kittilä, Inari, Kolari ja Sodankylä.

Suhteellisesti laskettuna puolestaan tammi-elokuun suurimmat tappiot rekisteröitiin Sodankylässä (–42%), Kemissä (–37%) ja Rovaniemellä (–32%).

Tammi-elokuussa majoitustoiminta ei päässyt määrällisen kasvun puolelle yhdessäkään Lapin kunnassa. Lähimpänä tätä olivat Pello (–3%) ja Ranua (–4%).

KuntaTammi-elokuu 2019–20
Pello–3%
Ranua–4%
Salla–12%
Pelkosenniemi–20%
Kemijärvi–20%
. . .
Kolari–25%
Kittilä–29%
Rovaniemi–32%
Kemi–37%
Sodankylä–42%

Lähde: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen tilastoissa ovat mukana vain rekisteröidyt majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa, sekä retkeilymajat. Tiedoista puuttuvat useimmat mökit ja ns. vertaisvuokrauskohteet.

Lue lisää

Ruskaveteraanien sijaan tunturikeskuksissa on nyt paljon Riku Oksasen kaltaisia ensikertalaisia: "Pikku suklaaherkku ja lapset jaksavat taas kävellä"

Rovaniemen matkailun elpyminen voi kestää viisi vuotta, ennustaa Visit Rovaniemi – korona kurittaa matkailukaupunkia isosti

Suomalaiset löysivät Lapin kesämatkailun – yöpymiset kasvoivat 15 prosenttia

Suosittelemme sinulle