Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Utajärven kotiseutumuseolla sodanaikainen pommi alkoi vuotaa nestettä – puolustusvoimat varmisti turvallisuuden ja tuhoaa räjähteet

Sodanaikaisessa palopommissa oli räjähdeainetta sisällä, mutta sytyttimet eivät olleet vireessä.

Utajärven kotiseutumuseolla sodanaikainen pommi alkoi vuotaa nestettä.
Kyseessä on palopommi, joka on alkuperäisessä muodossaan eikä sitä ole tyhjennetty. Kuva: Jaana Koski / Utajärven kotiseutumuseo
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pelastuslaitokselle tuli perjantaiaamuna yhdeksän aikaan hälytys Utajärven kotiseutumuseoon. Siellä oli siirretty sodanaikaista lentopommia, josta valuva neste oli herättänyt siirtäjien huolen.

Kyseessä on palopommi, joka on alkuperäisessä muodossaan eikä sitä ole tyhjennetty. Utajärven kotiseutuyhdistyksen sihteerin Anna-Liisa Valtasen mukaan se sisältää siis oletettavasti räjähdettä.

– Yritimme torstaina soittaa poliisille, mutta palvelunumero ohjasi ensin Helsinkiin ja sieltä Ouluun. Sitä kesti veivata niin kauan, että luovutimme illalla. Aamulla yritimme uudestaan ja silloin ohjattiin soittamaan 112-numeroon.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos kävi eristämässä alueen, ja poliisipartio on mennyt paikalle. Kainuun prikaatin räjähdeasiantuntijat ovat lähteneet kohti Utajärveä Kajaanista keskipäivän tienoilla. Prikaatista kerrotaan, että asiasta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Kyseisellä pommilla on pommitettu Utajärven asemaa talvisodassa 24.2.1940. Palopommi on tuotu utajärveläiseen museoon 1960-luvulla. Valtasen mukaan silloin asiasta ei ole ilmoitettu mihinkään, mutta noin kymmenen vuotta sitten museo kertoi pommikokoelmastaan poliisille. Poliisin ohjeistus oli sijoittaa palopommi lukittuun kaappiin.

Kainuun prikaatin raivausyksikkö turvasi tilanteen

Utajärven kotiseutumuseon vaaratilanne saatiin selvitettyä klo 14:n aikaan, kun Kainuun prikaatin räjähdeasiantuntijat olivat varmistaneet tilanteen.

Museossa oli muitakin vaaralliseksi luokiteltavia sota-ajan esineitä, jotka siirretään palopommin kanssa tuhottavaksi räjäyttämällä vielä perjantain aikana, kertoo kapteeni Janne Aittomaa.

– Tuotteissa oli räjähdeainetta sisällä, mutta sytyttimet eivät olleet vireessä. Räjähteet hävitetään välittömästi, kun pääsemme Kajaaniin

Aittomaan mukaan Utajärven kotiseutumuseosta otettiin tuhottavaksi kaikkiaan kuusi sotilasräjähdettä.

Suosittelemme