Joensuulaisessa koulussa on tapahtunut keskiviikkona väkivallanteko, jota poliisi tutkii pahoinpitelynä.
Poliisin mukaan tapauksen osapuolet ovat koulun oppilaita ja iältään 13–14-vuotiaita. Iltalehden tietojen mukaan teko on tapahtunut Joensuun Rantakylän normaalikoulussa.
Väkivallanteko tapahtui koulun sisätiloissa välitunnin ja oppitunnin välisen siirtymisen aikana. Uhriin on kohdistettu fyysistä väkivaltaa pään alueelle, joista on aiheutunut urhille hoitoa vaativia vammoja. Poliisin mukaan teossa ei ole käytetty apuvälineitä.
Poliisi kertoo, että sillä on hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Lähes kaikki tapahtumaan liittyvät ihmiset on tavoitettu.