Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kommentti: Ruusuvuoren Ranskan avoimista pannukakku – massakenttäpeli yhä suurin huolenaihe

Emil Ruusuvuoren peli kulkee ainakin toistaiseksi kovilla kentillä paljon paremmin kuin massakentillä, kirjoittaa Yle Urheilun Sakari Lund.

Emil Ruusuvuori lyö palloa Talissa KK
Kuva: Esa Fills / Yle
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Emil Ruusuvuoren pelistä Ranskan avointen avauskierroksen ottelussa sunnuntaina ei tullut oikein mitään. Pallot eivät pysyneet kentässä, syötöt eivät osuneet ruutuun, lyönneistä puuttui tuttu teho. Kuten Ruusuvuori itse sanoi, kaikki oli todella vaikeaa.

Selitystä voi hakea olosuhteista. Lämpötila oli 11 astetta, tuuli oli kova ja varsinkin ottelun alkupuolella tihkusade kiusasi. Grand Slam -turnauksissa pelataan äärimmäisen harvoin näin kylmissä oloisuhteissa, koska tavallisesti ne pelataan aina paikalliseen kesäaikaan: Melbournessa tammikuussa, Pariisissa touko–kesäkuun vaihteessa, Lontoossa heinäkuussa ja New Yorkissa elo–syyskuussa. Koronaviruspandemia sotki tämän vuoden kalenterin ja siirsi Ranskan avoimet syksyyn.

Ruusuvuori kuvaili olosuhteita absurdeiksi. Esimerkiksi tuore US Openin finalisti Viktoria Azarenka ilmoitti, että hän ei pelaa tällaisissa olosuhteissa ja käveli hetkeksi kentältä pois vastustajansa kanssa.

Olosuhteet ovat kuitenkin huono selitys. Vaikka Grand Slameissa ei yleensä vastaavaa säätä ole, muissa turnauksissa olosuhteita on monenlaisia ja tennispelaajien pitää pystyä sopeutumaan niihin. Sunnuntainakin olosuhteet olivat samat molemmille. Ruusuvuoren vastustaja Benjamin Bonzi – lähtökohtaisesti selvä altavastaaja – hallitsi olosuhteet paljon paremmin.

Voisi ajatella, että kylmät ja tuuliset olosuhteet sopivat kylmästä Suomesta tuleville pelaajille. Asia voi kuitenkin olla päinvastoin. Suomessa on totuttu pelaamaan suurin osa vuodesta halleissa ja vain hyvällä säällä kesällä pelataan ulkona. Keski-Euroopassa pelataan ehkä useammin ulkona huonommallakin säällä.

Isompi kysymys on Ruusuvuoren massakenttäpeli ylipäänsä. Helsinkiläinen on parhaimmillaan kovilla kentillä. Niiltä ovat kaikki hänen parhaat saavutuksensa, esimerkiksi neljä haastajatason turnausvoittoa sekä voitto Dominic Thiemistä Davis Cupissa.

Massakentillä Ruusuvuoren peli ei toimi yhtä hyvin. Vuosi sitten kesällä valmentaja Federico Ricci vei tietoisesti suojattinsa pelaamaan enemmän massaturnauksia ja massapeliä pyrittiin kehittämään.

Tämän vuoden massakausi jäi hyvin lyhyeksi. Ruusuvuori pelasi kaksi ottelua, jotka hän hävisi. Vaikka ottelut olivat ATP- ja Grand Slam -kisoissa, vastustajat eivät edes olleet ATP-tasoa. Molempiin tappioihin löytyy lieventäviä tekijöitä. Kitzbühelissä Ruusuvuoren selkä meni edellisenä päivänä niin jumiin, että pelaaminen oli epävarmaa ja Ranskan avoimissa kiusana oli sää.

Kovin tylyä tuomiota Ruusuvuoren massapelistä ei näin vähillä näytöillä voi antaa, mutta ainakaan vakuuttavaa näyttöä ei vielä saatu. Loppukaudesta ohjelmassa on halliturnauksia, joissa Ruusuvuorelta voi jälleen odottaa enemmän.

Lue myös:

Karsinnoista pääsarjaan noussut ranskalainen yllätti Emil Ruusuvuoren Ranskan avointen avauskierroksella – "Olosuhteet olivat absurdit"

Suosittelemme sinulle