Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hämeen ely-keskus harkitsee tutkintapyynnön tekemistä Lopen kennelistä

Tutkintapyyntö voi johtaa uusien DNA-näytteiden ottamiseen.

Orimattilasta löydetyt eläimet
Hämeen elylle on tullut yhteydenottoja siitä, että kennelissä olisi tehty pentuja susilla tai koirasusilla. Kuva: Helsingin poliisi
Eeva Hannula
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeen ely-keskus on saanut viime aikoina useita yhteydenottoja, joiden mukaan loppilaistilalla olisi jälleen tehty pentuja joko susilla tai koirasusilla. Ely-keskus harkitseekin tutkintapyynnön tekemistä jo aikaisemmin julkisuudessa olleesta loppilaisesta koirasusikennelistä.

Mahdollinen tutkintapyyntö poliisille voi johtaa siihen, että kennelissä mahdollisesti olevista eläimistä myös otetaan DNA-näytteet.

Koirasusi on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Lajia ei lain mukaan saa päästää ympäristöön, pitää hallussa tai esimerkiksi kasvattaa.

Aiempaa Lopen koirasusikasvatusta puidaan Kanta-Hämeen käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tammi-helmikuussa 2021. Neljä henkilöä on syytettynä useista eri rikoksista.

Suosittelemme