Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Viking Amorellan karilleajopaikka pysyy edelleen suljettuna – väylä avataan laivaliikenteelle vasta perjantaina

Lisätutkimuksessa suunnitellaan väylän pohjasta löytyneen lohkareen poistamista.

Viking Linen risteilyalus Amorella ja hinaaja aamulla Järsö-saaren rannan lähellä Ahvenanmaalla 23. syyskuuta 2020.
M/s Amorella hinattiin Järssön saaren edustalta Naantaliin Turun korjaustelakalle viime viikolla. Kuva: Niclas Nordlund / Lehtikuva
Johanna Lehtola
Avaa Yle-sovelluksessa

Ahvenanmaan saaristossa sijaitseva niin kutsuttu Apteekkarinväylä pysyy edelleen kiinni Viking Amorellan karilleajon jäljiltä.

Väylävirasto ja Traficom teettävät alueelle lisää sukellustutkimuksia ja väylä avataan laivaliikenteelle aikaisintaan perjantaina. Alkuperäissuunnitelmien mukaan väylä oli tarkoitus ottaa käyttöön keskiviikkona.

– Päätimme yhdessä Traficomin kanssa, että haluamme tutkia tarkemmin lohkaretta. Väylä avataan perjantaina kello 16 mennessä, kertoo Väylävirastolta yksikön päällikkö Simo Kerkelä.

Laivaliikenteen käytössä on Långnäsin sataman kautta kulkeva väylä, joka on matkaltaan noin kolme kilometriä ja matka-ajaltaan noin viisi minuuttia pidempi.

Lohkare mahdollisesti poistetaan

Viikonloppuna kävi ilmi, että kapean väylän pohjassa on iso lohkare, jonka osuutta Amorellan haveriin selvitetään.

Väylävirasto tarkistaa sukellustutkimuksella, että lohkare on tukevasti paikallaan. Samalla suunnitellaan sen poistamista.

Ennen väylän käyttöönottoa paikalle asennetaan eteläviitta varoittamaan lohkareen sijainnista.

Viking Amorella ajoi karille Ahvenanmaalla Järsön saaren edustalla toissa viikonloppuna. Alus on parhaillaan korjaustelakalla ja onnettomuustutkintakeskus tutkii turmaa.

Lue lisää:

Amorellan käyttämän väylän reunasta löytyi kivenlohkare

Amorellan laivaväylän pohjasta löydetty "jotain" – johtopäätösten tekeminen pohjakosketuksesta vielä liian aikaista

Amorellan pohjan paikkaus päässee vauhtiin maanantaina – korjaustelakan päällikkö: "Ei siellä mitään sellaista ole, mitä ei ole ennen nähty"

Viking Amorella saapui Naantalin korjaustelakalle

Suosittelemme