Tulevat sote-maakunnat saavat leijonanosan rahoistaan valtiolta. Jokainen alue saa könttäsumman, jonka se käyttää haluamallaan tavalla.
Mutta paljonko rahaa kukin sote-maakunta saa ja mihin summa perustuu? Siitä käydään lähiviikkoina väittelyä. Myös puolueet haluavat turvata äänestäjiensä edut.
Lopputuloksena on joka tapauksessa se, että osa sote-maakunnista tulee voittamaan, toiset häviämään.
Paljonko rahaa pitää jakaa tarpeen perusteella?
Sote-maakunnan valtiolta saama rahamäärä perustuu pääosin väestön palvelujen tarpeeseen.
Valtiolta sote-maakunnat saavat 81,6 prosenttia rahoista väestön palvelutarpeita kuvaavien tekijöiden perusteella sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.
Näitä ovat maakunnan ikärakenne ja erilaiset sosioekonomiset tekijät. Lisäksi esimerkiksi kustannuksiltaan merkittävien sairauksien yleisyys maakunnassa vaikuttaa rahan jakoon.
Muita rahan saamisen kriteerejä ovat esimerkiksi asukasmäärä, kieliperusteet ja hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
On myös hyvä huomata, että monet toivoisivat sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisää rahaa. Esimerkiksi vanhuspalvelujen rahoitusta monet pitävät tällä hetkellä riittämättömänä.
Malli tarkoittaa käytännössä sitä, että rahoitusmallin hyötyjiä ovat köyhemmän ja sairaamman väestön sote-maakunnat – paremmassa taloudellisessa tilanteessa olevat ja terveemmän väestön alueet kärsivät rahan jaossa.
Esimerkiksi Helsingin ja Länsi-Uusimaan rahoitus tulee supistumaan merkittävästi, samalla kun vaikkapa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan Siun soten ja Päijät-Hämeen rahamäärät kasvavat, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.
Häviäjät eivät ole tyytyväisiä, eivätkä kaikki voittajatkaan. Lisäksi puolueet haluavat ajaa omien kannattajiensa etua. Niinpä tulevina viikkoina hallitus vääntää siitä, kuinka suuri osuus rahasta jaetaan palvelutarpeen perusteella.
Esimerkiksi keskustapuolue esittää sote-lausunnossaan rahoituksen tarveperusteisen osuuden kasvattamista lakiluonnoksessa kaavaillusta 81,6 prosentista vähintään 86 prosenttiin. Asukasmäärään perustuvaa osuutta puolue haluaa vähentää.
Vihreät taas ovat lausunnossaan menossa toiseen suuntaan. He esittävät, että kriteereissä tulisi painottaa esitettyä enemmän asukasmäärää, ikärakennetta ja etenkin vieraskielisten osuutta väestöstä sekä arvioida esimerkiksi päihdepalveluiden tarvetta.
Rahoitusratkaisu ei kelpaa idässä eikä etelässä
Pohjois-Karjalassa väestö on köyhää ja sairasta. Sote-palveluista vastaavan Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen sanoo, että koska sote-uudistuksen yksi keskeinen tavoite on turvata yhdenvertaiset palvelut, Pohjois-Karjala tarvitsee palveluihin selvästi rahaa nykyistä enemmän.
– On oikeudenmukaista, että meidän alueemme asukkaat saavat yhtä hyvät palvelut kuin Etelä-Suomessa, Pirskanen sanoo.
Koska toiset alueet menettävät ja toiset hyötyvät, sopeutumiseen annetaan aikaa. Muutoksen vaikutuksia vaimennetaan seitsemän vuoden siirtymäajalla. Siitä riippumatta kuuluuko alue voittajiin vai häviäjiin, rahoituksen lopulliselle muutokselle on asetettu myös raja. Se saa olla kussakin sote-maakunnassa enintään 150 euroa miinusta tai plussaa asukasta kohti.
Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen pitää seitsemän vuoden siirtymäaikaa liian pitkänä.
– Muutos kohti yhdenvertaisempia palveluja tapahtuu liian hitaasti. Kolmen-viiden vuoden siirtymäaika olisi aivan riittävä.
Uuden lakipaketin rahoitusratkaisu on kompromissi. Ehkä se on onnistunut sellainen, kun kukaan ei saa juuri haluamaansa.
Pirskanen sanoo, että tasausta ei myöskään saa rajata 150 euroon, jos oikeasti tavoitellaan yhdenvertaisia palveluja.
– Käytännössä muutoksen rajaaminen tarkoittaa, että siirtymäkauden jälkeen Pohjois-Karjalassa pitää yhdenvertaiset palvelu pystyä tekemään edelleenkin satoja euroja halvemmalla kuin esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla. Eli käytännössä terveyserot betonoidaan tällä uudistuksella, kun tavoitteiden mukaan niitä piti kaventaa, Ilkka Pirskanen huomauttaa.
Kun Pohjois-Karjalassa ajatellaan, että he eivät saa tarpeeksi, Länsi-Uudellamaalla Espoossa menetyksiä pidetään kohtuuttomina.
Espoon kaupungin sote-lausunnossa todetaan, että “uudistuksen taloudelliset vaikutukset Espoon kaupungille ovat kestämättömiä”. Kaupunki pitää välttämättömänä, että sote-maakunnan rahoituksen määräytymiskriteerejä ja niiden painotusta muutetaan.
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä muistuttaakin, että espoolaisilta siirretään jo nyt sekä kunnallisveron että varsinkin valtionveron kautta verotuloja muun Suomen palvelujen järjestämiseen. Nykytilanne on hänen mielestään kohtuuton ja rahoitusratkaisu lisäisi kohtuuttomuutta.
– Taas tehtäisiin uusi tulonsiirto. Se on espoolaisten veronmaksajien osalta kohtuutonta. Ja myös monen muun Länsi-Uudenmaan kunnan, kuten Kirkkonummen ja Vihdin kannalta, Mäkelä sanoo.
Hillitseekö uudistus kustannuksia – sitä ei tiedä kukaan
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kustannusten hillintätavoite oli 3 miljardia euroa vuosina 2019-2029. Sanna Marinin (sd.) hallitus ei ole samanlaista tavoitetta asettanut.
Miten uudessa lakiehdotuksessa kustannusten kasvua sitten hillitään?
Paremmin yhteen sovitettu palvelurakenne voi hillitä kustannuksia. Siis se, että perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto toimivat saumattomasti yhteen. Kustannuksia voi myös hillitä sote-maakuntien valtion ohjaus ja sote-maakuntien kanssa käytävät keskustelut.
Tosiasiassa kukaan ei osaa sanoa, onnistuuko sote-uudistus kustannusten kasvun hillinnässä ,vai lisääntyvätkö sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetyt rahat.
Myös sen uskotaan auttavan, että väestön noin 1,2 prosentin vuotuista palvelutarpeen kasvua ei oteta sote-maakuntien rahoituksessa huomioon täysimääräisesti. Siitä huomioidaan vain 80 prosenttia.
Joskin rahoituksen tasoa tarkistetaan koko maan tasolla jälkikäteen, jos ilmenee ettei rahoitus ole ollut riittävä palvelujen järjestämiseksi
Valtiovarainministeriössä kuitenkin arvioidaan, että 2020-luvulla voitaisiin laskennallisesti päästä noin puolen miljardin säästöön.
Toisaalta hallituksen esitysluonnos pitää sisällään myös sen, että jos sote-maakuntien palvelut vaarantuvat, arvioinnin jälkeen valtio on velvollinen antamaan lisärahoitusta.
Keskustelu soten rahoituksesta ja sen mahdollisista säästöistä on ollut sekavaa
Tosiasiassa kukaan ei osaa sanoa, onnistuuko sote-uudistus kustannusten kasvun hillinnässä ,vai lisääntyvätkö sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetyt rahat. Koronakriisi vain lisää ennustamattomuutta.
Valtiosihteeri Maria-Kaisa Aula (kesk.) toteaa kesäkuun kolumnissaan, että sote-uudistuksella voisi alentaa kestävyysvajetta jopa 1,5 miljardia vuoteen 2035 mennessä.
Toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetty kokonaisrahapotti voi myös kasvaa, jos valtion on lisättävä sote-maakuntien rahoitusta tai palvelujen määrää lisätään ja laatua parannetaan.
On myös hyvä huomata, että monet toivoisivat sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisää rahaa. Esimerkiksi vanhuspalvelujen rahoitusta monet pitävät tällä hetkellä riittämättömänä.
Häviäjät eivät ole tyytyväisiä, eivätkä kaikki voittajatkaan. Lisäksi puolueet haluavat ajaa omien kannattajiensa etua.
Uuden lakipaketin rahoitusratkaisu on kompromissi. Ehkä se on onnistunut sellainen, kun kukaan ei saa juuri haluamaansa. Tämä voi jopa lisätä lain läpimenon mahdollisuuksia.
On myös hyvä muistaa, että tämänhetkinen rahoituskeskustelu asettuu aivan uusiin raameihin, jos sote-maakuntien verotusoikeus myöhemmin toteutuu. Tällä hallituskaudella sitä ei ole tulossa. Verotusoikeutta vasta valmistellaan. Komitean pitäisi saada työnsä valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.
Malli, jossa valtio rahoittaa suurelta osin sote-maakuntien toiminnan, ei ole pitkän päälle kestävää. Omalla rahalla toiminen kannustaa tekemään järkevämpiä ratkaisuja ja lisää sote-maakuntien liikkumavaraa ja itsehallintoa.
Voit keskustella aiheesta jutun lopussa 2.10. klo 23.00 asti.
Lue myös:
Suuret kaupungit näreissään: Hallituksen sote-ehdotus sortaa niitä
Analyysi: Uusi sote-malli ei murehdi säästöistä, mutta rahasta revennee vielä riitoja