Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Marin Metsäteollisuuden irtautumisesta: Hallituksella ei tietoa ennakkoon – "Ehdin jo toivoa, että on löytymässä aitoa yhteishenkeä isänmaan puolesta kriisin keskellä"

Pääministeri kommentoi Metsäteollisuuden ratkaisua torstaina Twitterissä.

Pääministeri Sanna Marin saapui Säätytalolle Helsingissä 29. syyskuuta 2020.
Sanna Marinin mukaan hallituksella ei ollut ennakkotietoa Metsäteollisuuden ratkaisusta irtautua työsopimustoiminnasta. Marin kuvattiin Säätytalolla 29. syyskuuta. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Jyrki Hara,
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallituksella ei ollut ennakkotietoa Metsäteollisuuden ratkaisusta irtautua työsopimustoiminnasta. Hän kirjoittaa asiasta Twitterissä.

Marin kertoo tavanneensa myös Paperiliiton Petri Vanhalan viime viikolla.

– Tuon tapaamisen perusteella ehdin jo toivoa, että on löytymässä aitoa yhteishenkeä isänmaan puolesta kriisin keskellä. Metsäteollisuuden tämänpäiväinen ilmoitus kertoo varsin toisenlaista viestiä, pääministeri sanoo.

Työministeri: Sopimusyhteiskunta on Suomen etu

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) kommentoi eduskunnassa Metsäteollisuus ry:n ilmoitusta vetäytyä alan työehtosopimusneuvotteluista.

Haatainen totesi, että päätös näyttää jatkumolta Metsäteollisuuden aikaisempaan päätökseen erota Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta.

– Tämä tietysti asettaa palkasaajapuolelle kysymyksen, että kenen kanssa he neuvottelevat ja heidän täytyy etsiä sitä sopimuskumppania varmaan yritystasolta. Korostaisin, että olkoon ratkaisu mikä tahansa, niin se tehdään sopimuksin, yhteisillä pelisäännöillä ja keskusteluyhteys säilyttäen.

Haatainen sanoi, että sopimusyhteiskunta on ollut Suomelle eduksi.

– Siihen edelleenkin kannustan kovasti, että tätä yhteistyötä rakennetaan.

Lue myös:

Yle seurasi: Metsäteollisuuden Hämälä A-talkissa: "Meidän täytyy monella sektorilla uusiutua"

Työntekijät epätietoisia Metsäteollisuuden irtautumisen vaikutuksista: "Sekava tilanne"

Analyysi: Metsäteollisuuden irtiotto muuttaa merkittävästi suomalaisen sopimisen kulttuuria – Onko edessä palkanalennuksia vai lisää joustavuutta?

Suosittelemme sinulle