Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Korona on iskenyt muihinkin kärkipoliitikkoihin kuin Trumpiin – kukaan heistä ei ole vielä kuollut

Brasilian presidentti, Venäjän pääministeri, Britannian pääministeri – ja nyt myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saanut koronavirustartunnan.

Silvio Berlusconi päästessään kotiin San Raffaelen sairaalasta Milanossa 14. syyskuuta.
Silvio Berlusconi lähtiessään kotiin San Raffaelen sairaalasta Milanossa 14. syyskuuta. Kuva: Andrea Fasani / EPA
Minna Pärssinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tilastoitu sairastuneen jo yli 34 miljoonaa ihmistä ympäri maailman, ja kuolleitakin on yli miljoona. Ei siis ihme, että liikkuvaiset ja paljon ihmisiä tapaavat poliitikot ja kuninkaallisetkin ovat sairastuneet virukseen.

Seuraavassa joukko tunnetuimpia ja merkittävimpiä valtaapitäviä aikajärjestyksessä:

Iranin varapresidentin Masoumeh Ebtekarin diagnoosi tuli 27. helmikuuta.

Australian sisäministeri Peter Dutton sai diagnoosin 13. maaliskuuta. Hän poti tautia lähes kuukauden ja palasi työtehtäviin 8. huhtikuuta.

Itävallan arkkiherttua Karl von Habsburg kertoi 17. maaliskuuta sairastuneensa koronaan. Hän oli siinä vaiheessa ollut jo kotikaranteenissa viisi päivää ja kertoi oireidensa olevan lieviä.

Yhdysvaltalaisen kongressiedustajan Mario Diaz-Balartin tartunnasta kerrottiin 18. maaliskuuta. Floridan republikaaniedustaja oli ensimmäinen koronatartunnan saanut edustajainhuoneen jäsen. Hän poti COVIDia runsaat kaksi viikkoa.

Samana päivänä ilmoitettiin myös Utahin demokraattiedustajan Ben McAdamsin koronadiagnoosista. Hän joutui sairaalahoitoon kahdeksaksi päiväksi ja tarvitsi lisähappea. McAdams kertoi jälkeenpäin olon tuntuneen siltä, että rintakehää puristi vyö.

Monacon prinssi Albert II sai positiivisen testituloksen 19. maaliskuuta.

EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier diagnosoitiin myös 19. maaliskuuta. Toipuminen vei lähes kuukauden, ja Barnier palasi töihin vasta 14. huhtikuuta.

Yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Rand Paul oli ensimmäinen koronaan sairastunut amerikkalaissenaattori. Kentuckya edustava senaattori diagnosoitiin oireettomana 22. maaliskuuta.

Britannian kruununprinssin Charlesin tiedottaja kertoi prinssin sairastuneen koronaan 25. maaliskuuta. Charles eristäytyi potemaan sairautta kotonaan ja kertoi myöhemmin kärsineensä vain lievistä oireista.

Espanjan varapääministeri, sosialistipuolueen Carmen Calvo ilmoitti 25. maaliskuuta saaneensa koronatartunnan. Hän palasi töihin 15. huhtikuuta.

Pääministeri Boris Johnsonia hoidettiin 7. huhtikuuta lontoolaisessa St Thomasin sairaalassa. Sairaalan ulkopuolella tsempattiin hänen paranemistaan.
Pääministeri Boris Johnsonia hoidettiin lontoolaisessa St Thomasin sairaalassa. Sairaalan ulkopuolella tsempattiin 7. huhtikuuta hänen paranemistaan. Kuva: Vickie Flores / EPA

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti 27. maaliskuuta saaneensa koronatartunnan ja kärsivänsä lievistä oireista. Oireet kuitenkin pahenivat niin, että hän joutui sairaalahoitoon 5. huhtikuuta, ja seuraavana päivänä hänet siirrettiin kolmeksi päiväksi tehohoitoon. Johnson pääsi sairaalasta 12. huhtikuuta.

Johnson kiitti tviitissä kansallista terveydenhoitoa henkensä pelastamisesta, koska hänen tilansa "olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa". Hän kiitti hoitohenkilökuntaa rohkeasta taistelusta koronapandemiaa vastaan ja brittejä koronarajoitusten noudattamisesta ja kansallisen terveydenhoidon tukemisesta.

Iranin parlamentin puhemiehen Ali Larijanin diagnoosista ilmoitettiin 2. huhtikuuta. Hän palasi töihin 25 karanteenipäivän jälkeen.

Länsiafrikkalaisen Guinea-Bissaun pääministerin Nuno Gomes Nabiamin ja kolmen hänen hallituksensa ministerin ilmoitettiin 29. huhtikuuta saaneen koronatartunnan. Pääministerin paranemisesta ilmoitettiin 7. toukokuuta.

Venäjän pääministeri Mihail Mišustin on korkea-arvoisin venäläispoliitikko, joka on sairastunut koronaan. Hänen tartunnastaan ilmoitettiin 30. huhtikuuta, jolloin hän joutui sairaalahoitoon. Mišustinpalasi työtehtäviinsä 19. toukokuuta.

Pakistanin parlamentin puhemies Asad Qaiser ilmoitti koronatartunnasta 1. toukokuuta. Runsaan viikon kuluttua hän joutui kolmeksi päiväksi sairaalahoitoon. Qaiser sai negatiivisen koronatestituloksen 12. toukokuuta.

Armenian pääministeri Nikol Pašinjan kertoi 1. kesäkuuta saaneensa koronatartunnan. Pääministeri ilmoitti parantuneensa viikkoa myöhemmin.

Väli-Amerikassa sijaitsevan Hondurasin presidentti Juan Orlando Hernandez kertoi saaneensa positiivisen testituloksen 16. kesäkuuta. Hän joutui seuraavana päivänä sairaalaan, jossa häntä hoidettiin keuhkokuumeen takia. Presidentti pääsi sairaalasta vasta runsaan kahden viikon kuluttua.

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro ilmoitti sairastumisestaan 7. heinäkuuta. Hänen vaimonsa Michelle Bolsonaron diagnoosista kerrottiin viisi päivää myöhemmin. Presidentti Bolsonaro oli ennen sairastumistaan vähätellyt koronapandemiaa "pikku flunssaksi". Hän vietti vajaat pari viikkoa kotikaranteenissa.

Bolsonaro sai negatiivisen testituloksen 25. heinäkuuta, minkä jälkeen hän lähti saman tien moottoripyöräostoksille.

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro riisui kasvomaskin lähtiessään moottoripyöriä myyvästä liikkeestä 25. heinäkuuta, samana päivänä, jolloin hänen kotikaranteeninsa päättyi.
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro riisui kasvomaskin lähtiessään moottoripyöriä myyvästä liikkeestä 25. heinäkuuta, samana päivänä, jolloin hänen kotikaranteeninsa päättyi. Kuva: Andre Sousa Borges / EPA

Hän kiitteli paranemisestaan hydrosiklorokiiniä – lääkettä, jota myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut syövänsä ennaltaehkäistäkseen COVID-19:ää. Malarian hoitoon tarkoitetusta lääkkeestä ei kuitenkaan ole tutkimuksissa todettu olevan hyötyä taudin ehkäisemisessä tai hoidossa, ja lääke saattaa jopa lisätä kuolleisuutta.

Bolivian presidentti Jeanine Áñez ilmoitti 9. heinäkuuta saaneensa koronadiagnoosin. Hän palasi töihin 27. heinäkuuta.

Italian entinen nelinkertainen pääministeri ja nykyinen puoluejohtaja ja europarlamentaarikko Silvio Berlusconi sai koronadiagnoosin kahden lapsensa kanssa 2. syyskuuta. Berlusconi oli myöhemmin runsaan viikon sairaalahoidossa Milanossa ja pääsi jatkamaan toipumista kotona 14. syyskuuta. Hän kertoi COVID-19:n olleen elämänsä pahin koettelemus.

Lue lisää:

Tutkija: Trumpin koronakaranteeni antaa tilaa Joe Bidenille

Kirjeenvaihtajalta: Trump on sairas – etusivu uusiksi, entä vaalit?

Donald Trumpin koronaoireita kuvaillaan lieviksi, Yle seuraa tilannetta – Katso Ylen erikoislähetys

Suosittelemme