Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

THL: Hallituksen esittämä karanteeni matkailijoille voitaisiin korvata koronatestillä rajalla – Lintilä: "Toivon, että uusia tulkintoja voitaisiin tehdä pian"

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) tapasivat matkailuelinkeinon edustajia Kittilässä.

Pekka Viinikka,
Annu Passoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusien laskelmien mukaan hallituksen esittämä tuplatestaus- ja karanteenimalli riskimaista tuleville matkailijoille ei ole tarpeen. THL:n mukaan yksi koronatesti rajalla mahdollistaisi esimerkiksi viikon matkan ilman karanteenia, jos matkailijalla on negatiivinen koronatestitulos jo lähtömaasta.

Lapissa vieraileva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo toivovansa, että hallitus tekee pikaisesti johtopäätöksiä uuden tiedon perusteella.

– Toivon, että hallituksen piirissä voidaan tehdä uusia päätöksiä ja tarkentaa tulkintoja mahdollisimman nopealla aikataululla.

Matkailuyrittäjiä tavannut Lintilä korosti, että päätöksillä on kiire.

– Jokainen päivä on äärettömän tärkeä näille toimijoille, jokaisena päivänä heille tulee kyselyjä, että onko mahdollista tulla Lappiin.

Matkustusrajoituksista keskusteltiin tänään Levillä, missä Lintilä ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) tapasivat matkailuelinkeinon edustajia.

Voit seurata keskusteluja Yle Areenassa kello 15 alkaen tai tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Ministeri Mika Lintilä toi Levin vierailulla esiin myös sen, että maailmalla on kehitetty edullisia ja luotettavia pikatestejä, jotka antavat uusia mahdollisuuksia turvallisen matkustuksen takaamiseksi.

Matkailuyrittäjä: Ensimmäisiä hyviä uutisia pitkään aikaan

Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) pitää selvänä, että uusin tieto on otettava huomioon koronarajoituksista päätettäessä.

– Kyllä näillä tiedoilla on vaikutusta ja niillä pitää olla vaikutusta, Lohi painotti.

Lohen mukaan valiokunta odottaa saavansa tartuntatautilain muutokset käsittelyynsä mahdollisimman pian.

Ministereitä tavannut matkailuyrittäjä Niina Pietikäinen muoniolaisesta Harrinivasta totesi kuulleensa Levillä ensimmäisiä hyviä uutisia pitkään aikaan. Karanteenipakosta pääseminen olisi Pietikäisen mukaan äärimmäisen tärkeää ja viesti siitä tulee yhdennellätoista hetkellä.

Harrinivan joulukauden varauksista suurin osa on jo peruttu. Vain pitkäaikaisimmat yhteistyökumppanit parin vuosikymmenen matkalta ovat pitäneet varauksensa.

– Nyt on ihana soittaa heille perään, että vielä on mahdollisuus avata matkailu tälle talvelle.

Pertti Yliniemi, Lapland Hotels
Lapland Hotelsin omistajan, matkailuyrittäjä Pertti Yliniemen mielestä koronan torjumisessa on "mopo karannut käsistä". Yliniemi on koulutukseltaan lääkäri. Kuva: Matti Myller / Yle

Lapland Hotelsin omistaja Pertti Yliniemi ei pidä ulkomaisten turistien tuloa sen riskialttiimpana kuin kotimaistenkaan, päinvastoin.

– Jos ulkomaalainen tulee tänne ja hänet testataan, niin meillä on paljon pienempi riski, kuin että suomalaiset tulevat ilman testejä, Yliniemi sanoo.

Hän piti ministerien kanssa käytyjä keskusteluja hyvinä, mutta totesi että päätöksiä odotellessa on jo palanut paljon aikaa.

Kaikki EU-maat nyt riskimaita

Ylen haltuunsa saamassa lausunnossa THL:n arvioi, että kun riskimaaksi luokitellusta maasta saapuva matkustaja testataan esimerkiksi lentokentällä, riski sille, että matkustaja olisi tartuttava on jopa viikon kestävässä oleskelussa pienempi kuin hallituksen esittämässä testausmallissa.

THL esittääkin tartuntatautilain uudistukseen muutoksia, joiden mukaan matkailijoille voitaisiin harkita 5–7 vuorokautta kestävien matkojen sallimista. Tämä edellyttäisi negatiivista koronatestiä lähtömaassa, testaamista rajalla ja koronariskin pienentämistä matkanjärjestäjän turvallisuustoimenpiteillä.

Riskimaiksi lasketaan tällä hetkellä ne maat, joissa on yli 25 koronatartuntaa sataa tuhatta asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana. Esimerkiksi kaikki EU-maat ovat tällä hetkellä riskimaita.

Hallituksen esittämää tuplatestaukseen ja karanteeniin perustuvaa mallia on kritisoitu voimakkaasti muun muassa matkailuelinkeinon piiristä. Sen katsotaan lähes pysäyttävän esimerkiksi Lapin talvimatkailun.

Viisi prosenttia tartunnoista tulee ulkomailta

THL perustelee kantaansa muun muassa sillä, että koronatoimien tehokkuus riippuu lähtö- ja saapumismaan koronatilanteesta. Jos ero on pieni tai sitä ei ole, rajujen koronatoimien merkitys pienenee.

Koronatartunnat ovat kasvaneet Suomessa nopeasti, ja ilmaantuvuusluku on jo yli 25 tartuntaa 100 000 ihmistä kohti. Useissa sairaanhoitopiireissä raja on jo ylittynyt reilusti.

THL korostaa lausunnossaan myös, että vielä elokuun alussa noin puolet Suomen koronatartunnoista oli ulkomailta, mutta tällä hetkellä alle viisi prosenttia tartunnoista liittyy ulkomailla matkustamiseen.

Hallituksen ehdottaman lakimuutoksen mukaan riskimaista saapuvalla ulkomaalaisella matkustajalla täytyisi 23.11. lähtien olla Suomeen saapuessaan negatiivinen koronatesti, joka on otettu 72 tunnin sisällä ennen matkaa.

Yli kolmen vuorokauden matkoilla matkailijan on jäätävä karanteeniin, josta hän voi vapautua 72 tunnin jälkeen toisella negatiivisella testillä.

5.10. kello 16.56 Täsmennetty juttua. THL:n mallissa edellytetään matkailijalta myös lähtömaassa otettu koronatesti Suomeen saavuttaessa otettavan testin lisäksi. Jutussa puhuttiin aiemmin vain yhdestä testistä.

Lue myös: Onko matkailijan toinen koronatesti turha? Matkailualan tilaaman mallinnuksen mukaan ministeriön linjaamalta tuplatestaukselta putoaisi pohja

Suosittelemme sinulle