Yle Urheilun laaja selvitys paljasti, että 68 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista olympialajien huippu-urheilijoista kertoi kokeneensa uransa aikana mielenterveyden häiriöitä. Paralympialaisissa Suomea edustaneista kyselyyn vastanneista urheilijoista 59 prosenttia oli kamppaillut mielenterveytensä kanssa.
Selvityksessä lähetettiin kyselyt 2010-luvulla Suomea paralympialaisissa edustaneille huippu-urheilijoille sekä 2010-luvun olympialajien huippu-urheilijoille. 63 paraurheilijasta kyselyyn vastasi 22 urheilijaa. 344 olympialajien urheilijoista vastasi 111 urheilijaa. Tulokset kuvaavat tilannetta aikavälillä 2010-2020. Enemmistö kyselyihin vastanneista oli aktiiviurheilijoita.
Tulos ei yllätä Suomen Olympiakomiteassa seitsemän vuotta työskennellyttä urheilupsykologi Hannaleena Ronkaista. Ronkainen siirtyy marraskuussa tehtävästään yksityiselle puolelle kehittämän urheilijoiden mielenterveyden palveluita.
– Onhan luku iso, mutta ei se minua sinänsä yllätä. Mielestäni se kuvaa sitä, että tällaiselle kartoitukselle on tarvetta, Ronkainen sanoo.
Suomen Mielenterveys ry:n kehitysjohtajan ja psykiatrin Kristian Wahlbeckin mukaan kaikista suomalaisista noin joka toinen kärsii elämänsä aikana mielenterveyden häiriöistä.
– 68 prosenttia on korkea lukema. Se on korkeampi kuin valtaväestössä keskimäärin, Wahlbeck kertoo.
Wahlbeckin tavoin myös Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan emeritusprofessori ja liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin dosentti Jarmo Liukkonen sanoo yllättyneensä tuloksesta.
– Luku on todella iso. Hälyttävää, Liukkonen sanoo.
– Siinä, miten urheilijat asioita kokevat ja miten he vastaavat, on yksilöllisiä eroja. Kahdella urheilijalla voi olla samanlaisia oireita, mutta toinen kokee, että se on normaalia painetta ja kuuluu asiaan.
Osa Yle Urheilun kyselyyn vastanneista urheilijoista koki, että tietyt asiat kuuluvat huippu-urheiluun. Vastaajista 13 prosenttia ei tiennyt, olivatko he kokeneet varsinaisia mielenterveyden häiriöiden oireita, mutta kertoivat silti kokeneensa esimerkiksi ahdistusta, uupumusta tai unettomuutta. Sama tuli esiin myös paraurheilijoiden kohdalla.
Kansainvälisissä tutkimuksissa noin puolet huippu-urheilijoista on kokenut mielenterveyden häiriöitä. Toisaalta myös niissä on eroja: joissain mielenterveyden häiriöitä on havaittu noin kolmanneksella ja toisissa niistä on kärsinyt yli puolet vastaajista.
– Erona on varmaankin, että kysytäänkö pelkästään oireilua vai onko kriteerinä diagnoosi, Ronkainen sanoo.
Jarmo Liukkonen on edustanut Suomea Euroopan urheilupsykologisen yhdistyksen hallituksessa. Hän on työskennellyt lukuisten suomalaisurheilijoiden kanssa toimiessaan psykologisen valmennuksen asiantuntijana eri maajoukkueissa.
– Voisin arvata, että huipulla olevilla urheilijoilla kuten olympiaurheilijoilla olisi hiukan tavallisia kansalaisia paremmat valmiudet perustuen siihen, että sieltä ovat pudonneet pois he, joiden “pää ei kestä paineita”.
Ahdistus ja masennus yleisempiä
Psykiatri Kristian Wahlbeckin arvion mukaan mielenterveyden häiriöistä kärsivistä noin puolet on hoidon piirissä. Häntä ei yllätä, että vain viidennes Yle urheilun kyselyyn vastanneista huippu-urheilijoista oli tyytyväisiä nykyisiin mielenterveyden palveluihin.
– Se on ihan yleinen ilmiö, mutta 20 prosenttia on alhainen luku. Alhaisempi kuin väestössä keskimäärin, Wahlbeck kertoo.
– Tämän kyselyn perusteella on aivan ilmeisestä, että tarvitsemme myös huippu-urheilijoille sellaisia palveluita, joiden puoleen he voivat kääntyä luottamuksellisesti ja tulla kohdatuksi ja kuulluksi.
Moni urheilija kaipasi etenkin urheilupsykologin tai psyykkisen valmentajan tukea. Ongelmaksi muodostui usein se, etteivät urheilijat tienneet, mistä palveluja saa. Monesti myös taloudellinen puoli aiheutti huolta ja osa sanoi suoraan, ettei heillä ollut varaa maksaa palveluista.
– Olen haastatellut tuhansia urheilijoita ja 95 prosenttia sanoo, että jos talous olisi paremmassa kunnossa, he harjoittelisivat tehokkaammin, kävisivät enemmän leireillä ja heillä olisi paremmat välineet, Jarmo Liukkonen sanoo.
Osa Yle Urheilun kyselyyn vastanneista vertasi tilannettaan muihin urheilijoihin, jotka olivat saaneet helpommin apua. Jotkut huippu-urheilijat vertasivat Suomen tilannetta myös ulkomaihin, joissa asioiden koettiin olevan paremmin. Se on Liukkosen mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka voisi lisätä henkistä pahoinvointia.
– Tietenkin se painaa, jos tavoitteet ovat korkealla ja tietää, että muilla on todella hyvät resurssit ja itsellä vajavaiset.
Tukiverkosto tärkein
Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että huippu-urheilu itsessään voi altistaa mielenterveyden häiriöille.
– Huippu-urheilu on vaativaa työtä, siinä mennään fyysisesti ja psyykkisesti äärirajoille. Urheilijat elävät kurinalaista elämää. Se tuo itsessään tiettyä riskiä psykiatriselle oireiluille ja ahdistukselle, Ronkainen avaa.
Jarmo Liukkonen on työskennellyt satojen suomalaisurheilijoiden kanssa. Hän on työssään nähnyt, mitä aikuisten huippu-urheiluun liittyvät ulkoiset paineet voivat urheilijalle tehdä. Vielä teini-iässä suurin osa urheilee omaksi ilokseen ilman ulkoisia paineita.
– Epäonnistumiset eivät juuri haittaa, ainakaan kovin paljoa. Noin 18-vuotiaana moni muu alkaa asettaa odotuksia urheilijalle. Niitä tulee sponsoreilta, medialta, ystäviltä, sukulaisilta ja perheeltä, Liukkonen taustoittaa.
– Monilla tilanne kääntyy päässä niin, että tämä ei olekaan oma juttuni. Urheilijat eivät tee sitä enää itselleen, vaan muilla ulkoisilla tekijöillä on liian suuri paine.
Kun Liukkonen on lähtenyt selvittämään asiaa yhdessä urheilijan kanssa, on selitys löytynyt usein lapsuudesta.
– Urheilija kertoo, että lapsena vanhempien hyväksyntä tuli niistä suorituksista. Se on asia, josta on vaikea päästä yli ja se vaatisi hyvää tukiverkostoa. Että ymmärtäisi, että tekee sitä itselleen.
Urheilusta puhuttaessa fokus on usein siinä, miten saataisiin enemmän arvokisavoittajia Suomeen kuin miten urheilijoita voitaisiin tukea.
Jarmo Liukkonen, emeritusprofessori
Liukkonen nostaa esiin vuonna 1991 julkaistun ruotsalaistutkimuksen, jossa urheilusosiologi Rolf Carlson seurasi lahjakkaita nuoria urheilijoita seitsemässä eri lajissa. Carlson tutki, mikä erotti vanhempana menestyneet urheilijat vähemmän menestyneistä.
– Yksi tilastollisesti merkittävä tekijä oli, että menestyneellä urheilijalla oli ollut pitkäaikainen ja emotionaalisesti lämmin suhde valmentajaan.
– Urheilusta puhuttaessa fokus on usein siinä, miten saataisiin enemmän arvokisavoittajia Suomeen kuin miten urheilijoita voitaisiin tukea.
Suomessa ei ole juuri tehty tutkimuksia aiheesta
Asiantuntijat vahvistavat, että suomalaisten huippu-urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä ei ole juuri tutkimuksia. Urheilupsykologi Satu Kaski työstää parhaillaan UKK-instituutin kanssa urheilijoiden henkiseen hyvinvointiin liittyvää tutkimusta, mutta aikaisemmin laaja-alaisia tutkimuksia ei ole tehty.
– Jonkin verran gradun tyyppisiä tutkimuksia on tehty, Jarmo Liukkonen sanoo.
Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori huomauttaa, että Suomessa urheilun ja liikunnan tutkimus on esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna vähäistä.
– Meillä ei ole kovin montaa tutkimuslaitosta, jotka tutkivat liikuntaa tai urheilua ja varsinkaan kilpaurheilua. Useissa Euroopan maissa on monia yliopistoja, joissa on liikuntatieteellinen tiedekunta tai tutkimusalan yksiköitä.
Suomessa liikuntatieteellinen tiedekunta löytyy pelkästään Jyväskylästä. Sielläkään ei keskitytä juuri huippu-urheiluun.
– Meillä liikuntatieteellisessä tiedekunnassa huippu-urheilu ja kilpaurheilu eivät ole kovin korkealla painopistealueena vaan enemmänkin se, miten ihmisiä saadaan liikkumaan ja kohti terveellisiä elämäntapoja.
Jyväskylän yliopiston lisäksi liikuntaa ja urheilua tutkitaan kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihussa.
– Mutta sielläkin painopiste on aika paljon siinä, miten saadaan urheilijoista tehoja irti kuin psyykkisessä hyvinvoinnissa.
Hannaleena Ronkainen näkee, että suomalaiselle tutkimukselle olisi todella kysyntää.
– Kartoitukselle olisi tarvetta, jotta ylipäätään tiedetään, paljonko mielenterveyden häiriöitä on. Myös valmentajien koulutus on tärkeää, jotta heillä olisi osaamista tunnistaa tähän liittyviä ilmiöitä. Tarvitsemme lisää tietoisuutta.
Lue myös: