Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu 2.-3.10. kaksitoista uutta koronatartuntaa.
Valtaosa eli yhdeksän positiivista testitulosta liittyy Kolarin Ylläksen tartuntaketjuun.
– Osa nyt sairastuneista on heitä, jotka ovat olleet itse Ylläksellä ja osa heidän lähikontaktejaan. Kaikki ovat olleet jo eristyksessä, sanoo infektiolääkäri Elina Kärnä.
Kolme muuta uutta todettua koronatartuntaa on Kärnän mukaan saatu Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelta, mutta ne eivät liity Ylläksen tartuntaketjuun.
Järvi-Pohjanmaan alueella lähes 90 altistunutta
Kaikkiaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt 13 Ylläkseen liittyvää koronatartuntaa, näistä yhdeksän on järviseudulla.
Järvi-Pohjan peruspalveulujohtaja Tanja Penninkangas ei kerro koronatartuntojen saaneiden kotipaikkoja. Järvi-Pohjanmaa toimii Vimpelin, Lappajärven ja Alajärven alueella.
Altistuneiden määrä on alueella noussut perjantaista 2.10. jo yli puolella, eli heitä on nyt 87. Jäljitystyö on edelleen kesken.
– Jäljitämme altistuneita koko viikonlopun ajan, Penninkangas kertoo.
Maskisuositus voimassa
Viranomaiset antoivat perjantaina iltapäivällä maskisuosituksen Järvi-Pohjanmaan alueelle.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan julkisissa tiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei aina voi välttää, sekä joukkoliikenteessä, matkustettaessa sekä toisen asteen oppilaitoksissa.
Tapahtumien järjestämistä kehotetaan myös välttämään.
Vimpelissä lukio esimerkiksi on jo siirtynyt etäopetukseen.
Kolarin Ylläksen tartuntaketjuun liittyviä koronavirustartuntoja on todettu eri puolella maata.
Tartunnat ovat levinneet ravintola Pirtukirkossa, Äkäshotellissa, Jounin kaupassa ja Joiku Pubissa syyskuun puolivälin paikkeilla.
Lue seuraavaksi:
Koronaluvut ja altistuneiden määrä päivitetty klo 16.34