Paljakassa Kainuussa sijaitsee harvinainen vuonna 1993 perustettu geenireservimetsä.
Alueen kuusikot ovat erityisiä, koska puut sijaitsevat 350 metrin korkeudessa merenpinnasta. Talvi on siellä pitkä, parhaimpina vuosina lunta kertyy reilun metrin verran.
Kuusikot tunnetaan juuri talvella tykkylumen kuorruttamasta kynttilältä muistuttavasta ulkomuodostaan. Näissä olosuhteissa kuusien kasvukausi jää lyhyeksi ja lumen paino näkyy kuusien ulkomuodossa katkoen niiden latvoja.
Vanhimmat kuusista ovat lähes 200 vuotta vanhoja.
Geenireservimetsä on alue, jossa suojellaan tietyn puulajin perimää mahdollisimman monimuotoisena luonnon olosuhteissa, alkuperäisellä kasvupaikalla.
– Näin varmennetaan, että meillä on tulevaisuudessa tallessa sitä alkuperäistä puuta, joka on sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin, sanoo Luonnonvarakeskuksen vanhempi neuvonantaja Taneli Kolström.
Mitä monimuotoisempi lajin perimä on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin kuten muuttuvaan ilmastoon.
Geenireservimetsät sijaitsevat pääosin Metsähallituksen hallinnoimissa monikäyttömetsissä ja luonnonsuojelualueilla.
Metsähallituksen aluejohtaja Arto Tolonen summaa, että Paljakassa pyritään pitämään alueen geeniperimä puhtaana ja alkuperäisenä. Ideana on, että siemenet otetaan Paljakan omasta kuusikosta ja kylvetään.
– Tähän metsään ei saa tulla vierasta geeniperimää, eli taimiainesta. Tarkoitus on, että tämä metsä säilyy ikuisesti.
Osan mielestä Paljakan metsiin ei saisi koskea
Metsähallitus teki viimeksi elokuussa metsätöitä Paljakassa. Hoitotoimenpiteillä pyrittiin lisäämään kuusen siementuotantoa ja taimettumista.
– Silloin tehtiin pienialaisia hakkuuaukkoja ja poistettiin isoja puita, jolloin saatiin edellytyksiä luontaiselle taimettumiselle, sanoo Kohlström Luonnonvarakeskuksesta.
Arto Tolonen Metsähallituksesta laskee, että elokuussa Paljakan geenireservimetsän hakkuumäärä oli noin 1 000 kuutiota.
Metsään tehtiin esimerkiksi neljä aukkoa, joiden koko oli 0,2 hehtaaria.
– Kuusi uudistuu paremmin, kun on pienikin aukea ala, sanoo Tolonen.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä hakkuita hyvänä asiana metsän kannalta.
Kainuun luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin metsävastaava Vesa Hyyryläisestä alueeseen ei saisi mennä koskemaan, koskasiellä on luonnonsuojelullisesti ainutlaatuisia ja monimuotoisia vanhoja kuusivaltaisia metsiä, jotka pitäisi suojella korkealla statuksella.
– Alue pitäisi jättää kokonaan rauhaan metsänhoitotoimenpiteiltä.
Paljakassa on Hyyryläisestä hienoja puronotkelmia, lehtoja, jyrkänteitä ja paljon uhanalaisia lajeja, joita on harvassa Suomessa. Ne pitäisi säästää ja kehittää tutkimus- sekä opetuskäyttöön.
Yksi uhanalaisista lajeista on lahopuussa viihtyvä hitupihtisammal, jonka vuoksi geenireservimetsän sijoittelua on muutettu historiassa jo aiemmin. Alue on rajattu geenireservimetsän ulkopuolelle.
Korkealla sijaitsevissa lakimetsissä toteutettavat hakkuut lisäävät Hyyryläisen mukaan tuulivahinkoja jäljelle jäävän metsän rajapinnoissa.
– Avohakkuu ei lisää metsän erirakenteisuutta, vaan poistaa koko puuston.
Hän on pöyristynyt siitä, ettei hakkuista sovittu etukäteen. Metsähallituksen olisi tullut ilmoittaa asiasta luonnonsuojeluliitolle.
– Meidän olisi pitänyt yhdessä miettiä kokonaisuutta. Nämä elokuiset hakkuut tulivat kuin märkä rätti kasvoille.
Hyyryläinen sanoo olleensa yhteyksissä Metsähallituksen Arto Toloseen siinä vaiheessa, kun sai tietää hakkuista.
Metsähallituksen aluejohtaja myöntää, että he ilmoittivat hakkuista vasta jälkikäteen.
– Totesimme Vesan kanssa, että olisi ollut hyvä ilmoittaa etukäteen, sanoo Arto Tolonen.
Hyyryläinen ihmettelee, miksi Metsähallitus teki hakkuita näin arassa paikassa, sillä Paljakka on edellä mainituista syistä luonnonsuojelujärjestöjen suurennuslasin alla.
Kolikon kaksi puolta
Luonnonvarakeskuksen vanhemman neuvonantaja Taneli Kolströmin mukaan metsäpuiden geenivarojen suojelu vaatii toistuvia hakkuita tai muita hoitotoimenpiteitä.
Geenivarojen monimuotoisuuden ylläpitäminen edellyttää, että metsissä syntyy mahdollisimman paljon uutta sukupolvea, metsän uudistamiskierto on nopea ja että yhdessä metsässä olisi kaikkia ikäluokkia. Tämän vuoksi hoitotoimenpiteitä tarvitaan toistuvasti.
Tällöin tulee Kohlströmin mielestä joskus ristiriitaa lajisuojelun kanssa.
– Jos me halutaan pelkästään vanhoja puita, geenireservimetsässä se ei valitettavasti onnistu. Vanha metsä ei uusiudu, uutta taimiainesta ei synny runsaasti ja metsässä ei ole kaikkia ikäluokkia.
Lajin suojelu ja geneettisen perimän suojelu on Kohlströmin mukaan joskus kuin kolikon kaksi puolta.
– Meillä on valintatilanne, että painotetaanko suojelussa lajeja vai geeniperimää. Ja geenireservimetsissä pääpaino on metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelussa.
Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta 11. lokakuuta kello 23:een saakka.