Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Miksi koronavalheet eivät haittaa Trumpin tukijoita? Uudistettu podcast pureutuu vaalien suuriin kysymyksiin

Mistä maailma puhuu -podcastin Amerikka-spesiaalissa selviää, miksi Yhdysvalloissa on todennäköisesti edessä vaalikaaos.

Mistä maailma puhuu -podcastin logo.
Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle
Jenny Matikainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vakavasti sairas, mutta hän ei vaikuta ottavan sitä vakavasti. Kun koronavirustartunnan saanut Trump palasi maanantai-iltana sairaalasta kotiin, hän riisui maskinsa Valkoisen talon parvekkeella. Viikonloppuna presidentti oli jo käynyt ajelulla sairaalan ulkopuolella.

Trumpin tukijat ovat olleet presidentin käytöksestä haltioissaan, vastustajat pöyristyneitä. Se ei yllätä, kun kuuntelee Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Iida Tikan analyysia maan tilanteesta.

Tikan mukaan amerikkalaisten puoluekannat ovat niin jämähtäneitä, että Trumpin tekemisillä ei juurikaan ole väliä. Vaikka osa republikaanien kannattajista vieroksuu presidentin tapaa johtaa maata, he silti sietävät häntä.

Oman puolueen huonot puolet hyväksytään, koska vastenmielisyys toista puoluetta kohtaan on niin suurta.

– Sekä republikaanit että demokraatit määrittelevät omaa linjaansa nyt eniten siltä kannalta, mikä toisen puolueen linja on ja miten sitä voisi vastustaa, Tikka sanoo.

Kärjistäen tämä johtaa siihen, että lähes joka kysymykseen on olemassa republikaanien vastaus ja demokraattien vastaus.

Uskollisimpien Trumpin tukijoiden mielestä presidentti tulee näyttämään, miten lievästä taudista on kyse. Toisen puolen mielestä koronaa vähätellyt Trump sai puolestaan ansionsa mukaan.

Jakolinja on selkeä ja syvä, mutta miksi? Muun muassa se selviää Mistä maailma puhuu -podcastin kolmiosaisessa Amerikka-spesiaalissa.

Kuuntele Jenny Matikaisen juontama podcast-sarja täältä:

Amerikka-spesiaali etsii vastauksia Yhdysvaltain vaalisyksynä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Jenny Matikaisen vieraana on Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

Podcastissa pohditaan suuria kehityskulkuja uutispinnan alla ja ennakoidaan vaalien jälkeistä aikaa. Iida Tikan mukaan on selvää, että edessä ovat epävakaat ajat. Trump on jatkuvasti sanonut, ettei välttämättä hyväksy vaalitulosta.

– Kysymys ei kuulu, voivatko vaalit päättyä kaaokseen, vaan millaiseen kaaokseen ja missä osavaltiossa ne päättyvät, Tikka sanoo.

Trumpin koronatartunnan myötä podcast-sarjan keskeiset kysymykset ovat nyt entistä olennaisempia.

Miksi Yhdysvallat on niin jakautunut? Miksi ehdokkaana on vain vanhoja – koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvia – miehiä? Entä mitä uusia keinoja nuoret millenniaalit ovat keksineet vaikuttaakseen politiikkaan? Mikä on Yhdysvaltain demokratian tila, kun presidentti ei puhu totta – edes terveydentilastaan?

Suosittelemme