Geraint Thomas keskeyttää tämän vuoden pyöräilyn Italian ympäriajon. Ineos Grenadiers -tallin ajaja kaatui maanantain etapilla pahannäköisesti jo ennen teknillistä starttia. Walesilainen menetti tasapainonsa, kun hän ajoi juomapullon yli ja kaatui vasemmalle kyljelleen.
Aluksi näytti siltä, että Thomas pystyy jatkamaan kisaa normaalisti, mutta hän putosi kärjen vauhdista noin 30 kilometriä ennen maalia ja ylitti maaliviivan yli 11 minuuttia etapin voittaneen Jonathan Caicedoa myöhemmin. Thomas oli ennen etappia kokonaistilanteessa kolmannella sijalla.
Thomas vietiin etapin jälkeen tutkimuksiin, mutta tuolloin ajajasta ei löydetty mitään. Tiistaiaamuna hän kävi uudelleen röntgenissä ja hänen lantiostaan löytyi murtuma.
– Tämä on niin turhauttavaa. Olen tehnyt niin paljon työtä tämän kilpailun eteen. Kun heräsin tänään, halusin startata ja auttaa tallikavereitani edes muutaman etapin ajan, mutta syvällä sisimmissäni tiesin, ettei kaikki ole oikein ja minua tutkittiin lisää, Thomas kertoi.
– Murtuma tekee päätöksen helpommaksi, koska en tietenkään halua tehdä enempää vahinkoa.
Vaikka Thomas juhli vuonna 2018 Ranskan ympäriajon mestaruutta, ei hän ole menestynyt Italian ympäriajossa. Hän on startannut Giroon neljä kertaa, mutta on joutunut keskeyttämään sen kaksi kertaa. Edellisen kerran hän vetäytyi Girosta ennen 13. etappia vuonna 2017, viisi päivää sen jälkeen kun oli kolaroinut pysäköidyn poliisin moottoripyörän kanssa.
Lue myös:
Thomas juhlii Tour de Francen voittoa - " juhlien keskipiste, rugbyfani ja oluen ystävä"
Pyöräilijä Geraint Thomas kukisti Lewis Hamiltonin ja Harry Kanen