New York Rangers nappasi jääkiekkoliiga NHL:n ensimmäisellä varausvuorolla odotetusti Alexis Lafrenieren. Kanadalainen, vasen laitahyökkääjä Lafreniere piti kärkisijaa kaikissa ennakkoarvioissa. 186-senttinen ja 87-kiloinen Lafreniere pisti poikki myös pitkän putken, sillä edellisen kerran ykkösvaraus on mennyt Kanadaan vuonna 2015, jolloin Edmonton Oilers varasi Connor McDavidin.
– Tämä on suuri kunnia minulle. Olen todella innoissani, että saan liittyä tähän joukkueeseen, Lafniere kommentoi medialle.
Lafreniere on pelannut kolme viime kautta kanadalaista juniorisarjaa QMJHL:ää. Hän on ollut myös Kanadan juniorimaajoukkueiden vakiokalustoa.
Viime vuodenvaihteessa Lafreniere tykitti alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viidessä ottelussa tehot 4+6=10. Kanadan mestaruusjuhliin päättyneessä turnauksessa hänet valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja parhaaksi hyökkääjäksi.
Lafreniereä on kiitelty erityisesti hänen peliälystään. Useiden arvioiden mukaan hän on ominaisuuksiensa puolesta valmis aloittamaan NHL:ssä jo nyt. Kilpailu Rangersissa on kuitenkin kovaa, sillä joukkueella on sopimus kahden mainion vasemman laitahyökkääjän kanssa: Artemi Panarinin ja Chris Kreiderin.
Viime vuonna Rangers pääsi varaamaan toisella vuorolla, jolloin newyorkilaisjoukkue valitsi suomalaishyökkääjä Kaapo Kakon.
Byfield piti pintansa Stützleä vastaan
Myös tämän vuoden toinen varaus meni Kanadaan, kun Los Angeles Kings varasi keskushyökkääjä Quinton Byfieldin.
Byfield on pelannut kaksi viime kautta pohjoisamerikkalaisessa junioriliigassa OHL:ssä. Edustamassaan Sundbury Wolvesin joukkueessa hän teki viime kaudella 45 ottelussa tehot 32+50=82. Saldollaan Byfield oli joukkueensa tehokkain pelaaja ja OHL:n 14:nneksi tehokkain.
Myös Byfield kuului viime vuodenvaihteessa Kanadan alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen, joka juhli turnauksen päätteeksi kultaa.
Byfieldiä povattiin useissa ennakkoarvioissa kakkosvaraukseksi, mutta viime metreillä häntä nousi haastamaan saksalainen Tim Stützle.
Stützlen vuoro tuli varaustilaisuudessa kolmantena, kun Ottawa Senators pääsi kertomaan oman valintansa. Kanadalaisjoukkue julkisti valintansa erityisellä tavalla, tietokilpailutyyliin.
Hyökkääjänä pelaava Stützle pelasi jo viime kaudella Saksan pääsarjassa DEL:ssä Adler Mannheimin joukkueessa. 41 ottelussa Stützle teki 7 maalia ja kirjautti 27 syöttöä. 34 pisteellään hän oli joukkueensa seitsemänneksi tehokkain kauden päätteeksi.
Stützle on myös edustanut Saksan juniorimaajoukkueita. Vuodenvaihteessa hän syötti viisi maalia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Viimeksi Saksasta on varattu pelaaja NHL:ään näin korkealla vuonna 2014, jolloin Leon Draisaitl valittiin kolmannella varausvuorolla Edmonton Oilersiin.
Stützlen varauksen myötä saksalaispelaajia on valittu nyt kolmena vuonna peräkkäin ykköskierroksella. Viime vuonna Moritz Seider valittiin kuudentena Detroit Red Wingsiin ja kaksi vuotta sitten Dominik Bokk napattiin St. Louis Bluesiin varausvuorolla 25.
Ensimmäinen varauskierros käytiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa. Kierrokset 2–7 varataan keskiviikkona kello 18.30 alkaen.
Kaikki ensimmäisen kierroksen varaukset löytyvät Teksti-tv:n sivulta 235.
Lue myös: